Kirjoittaminen on taito, jonka jokainen voi oppia. Se vaatii ihan samalla lailla harjoitusta kuin ratsastaminen, viulunsoitto tai Fortniten pelaaminen. Parhaaksi tulee vain tekemällä.
Olen kerännyt tähän parhaimmat vinkkini kirjoittamiseen reilun 1600 blogikirjoituksen kokemuksella. En koe olevani guru, mutta ehkä näistä on sinulle jotain hyötyä!
Kun tässä taannoin aloittamallani luovan kirjoittamisen kurssilla päästiin keskustelemaan asiateksteistä, luennoitsija kysyi, moniko meistä harrastaa blogin kirjoittamista.
Monikaan käsi ei noussut.
Minun käteni nousi. Kerroin, että itse kirjoitan blogeja varmasti koko ryhmän edestä. Uskon vakaasti, että aina on hyvä päivä aloittaa uusi blogi.
Miksi? Koska kirjoittaminen on minulle tapa jäsentää maailmaa. Asioista tulee jotenkin selkeämpiä, kun ne malttaa naputtaa ruudulle.
Luennoitsija kyseli myös mistä löydän blogeihini aiheet. Harmittelin ettei se yleensä ole ongelmani. Kun jonkun asian parissa puurtaa intensiivisesti, se täyttää mielen ja nostaa aiheita pohdittavaksi. Jollei nosta, aihe ei kiinnosta tarpeeksi. Koska elämä on ihan liian arvokasta tuhlattavaksi nössönnössöön ja liibalaabaan, kannattaa tylsät aiheet vaihtaa mielenkiintoisiin. Ja kas, taas syntyy jutunjuurta.
On totta, ettei ehkä kaikkea sisältöä kannattaisi julkaista. Julkaisen silti, ehkä jossain ajatuksen tyngästäni on apua muille. Joukossa on voimaa ja yhdessä työstämällä ajatuksista tulee vielä parempia.
Olen vuosien mittaan myös kirjannut paljon asioita muistikirjoihin. Päiväkirjojen puutteessa olen välillä turvautunut posti it-lappuihin.
Ongelmana on se, etten koskaan palaa muistiinpanoihini. Paitsi blogialustoilla.
En ole osannut hävetä omia julkisia muistiinpanojani. Verkko on täynnä sisältöä ja se lisääntyy eksponentiaalisesti joka päivä. Jos malttaa olla jakamatta omaa sisältöään ja laiminlyö vielä hakukoneoptimoinnin, saa olla melko rauhassa ajatuksineen.
Suosittelen siis sinullekin blogin kirjoittamista. Ja kaikille muillekin: äidillesi, kollegallesi, poikasi koripallojoukkueen valkulle ja etenkin naapurin Jaskalle.
Osaat kyllä. Bonuksena omasta maailmastasi tulee välittömästi parempi paikka.
Moni ei niin rutinoitunut kirjoittaja painii tutun ongelman kanssa; mistä löytää hyvä blogiaihe.
Älä tee asiasta itsellesi ongelmaa – ideoita löytyy vaikka millä mitalla, kunhan maltat katsoa ympärillesi.
Alla muutama itse käyttämäni kikka blogiaiheiden muhitukseen. Asiaa helpottaa, jos kokoat ideat itsellesi ns. sisältösuunnitelmaan. Käytännössä teet listan aiheista ja aikataulutat niiden julkaisun (aikataulutus toimii hyvänä kannustimena kirjoittamisessa!). Suunnitelmaan on hyvä myös kirjata, mistä näkökulmasta blogitekstisi kirjoitat (mieti kenelle teet tekstin ja mikä hänen saama hyöty sen lukemisesta olisi) ja missä kanavassa aiot tekstejä jakaa.
1. Kuuntele asiakasta
Poimi asiakkaalta saatu kysymys blogin aiheeksi. Moni muukin (potentiaalinen asiakkaasi) saattaa pohtia samaa!
Käsittele kysymystä blogissa ikään kuin vastaisit kysyjälle parhaimman asiantuntemuksesi mukaan. Tarjoa asiakkaalle palkkioksi lukemisesta ratkaisu hänen ongelmaan.
2. Seuraa alaasi koskevaa keskustelua
Nosta joku mediassa/somessa ajankohtainen aihe käsiteltäväksi ja tuo oma näkemyksesi asiaan. Näitä löytyy, kun seuraat oman alasi uutisia ja keskustelua.
Osallistumalla keskusteluun saat uusia näkökulmia asiaan. Pidä mieli avoimena ja ole valmis yhdistämään ajatuksia tuoreella tavalla. Haasta itsesi!
3. Kerro työstäsi
Kulttuurimme erityispiirre on se, että moni haluaa tietää, mitä teet työksesi. Lyhyen hissipuheen jälkeen huomaat, että vaikka asia olisi sinulle hyvin selvä (onko?), muut eivät yleensä ymmärrä selityksen jälkeenkään työsi kaikkia hienouksia. Avaa tätä blogissa.
Monelle voi myös olla epäselvää alallasi käytetty terminologia. Kerro mitä pitää sisällään ”viestintäsuunnitelma” tai ”työyhteisösovittelu” ja miksi asiakkaan kannattaisi ostaa sellainen juuri sinulta.
4. Googleta asiasanoja
Selvitä esimerkiksi Googlen ennakoivan haun avulla. Kirjoita selaimen hakuruutuun sanan alku ja katso mitä Google ehdottaa jatkeeksi. Sana ”tiedote” esimerkiksi antaa myös sanan ”tiedotepohja” – olisiko siinä hyvä seuraava aihe minulle?
Lähemmin hakusanatrendeihin voi tutustua Google Trends -työkalussa. Sieltä näet esimerkiksi missä päin maata tehdään eniten hakuja tietyllä hakusanalla. Jos hakuja on tarpeeksi, työkalu kertoo myös aiheeseen liittyvistä hauista: ”kosteusvaurio” haun yhteydessä on tehty myös hakuja homeesta ja kosteusvaurion oireista.
5. Vakoile
Yleensä kaikki hyvät ideat on jo keksitty – seuraa siis tarkkaan, mitä blogiaiheita kilpailijasi ovat käsitelleet.
Parhaimmista paloista kannattaa ottaa opiksi – kopiointi ei tietenkään ole soveliasta, mutta osaat varmaan tarjota aiheisiin uuden näkökulman oman yrityksesi toimintafilosofian ja arvopohjan perusteella.
Saimme luovan kirjoittamisen kurssilla tehtäväksi miettiä, mitkä säännöt ohjaavat omaa kirjoittamistamme.
Ajattelin jakaa tässä oman työkalupakkini myös sinulle, ehkä siitä on iloa kun oma kynä tekee tenän?
Kirjoittaminen on työtä
Kyllä, työtä. Inspiraatiolla on vähän tekemistä tekstin tuottamisen kanssa.
Olen ajatellut, että kirjoittamisen ammattilaisena minun on pystyttävä tuottamaan tekstiä kaikissa olosuhteissa. Myös silloin, kun väsyttää, on kiire tai mieli on verottajan lähettämän tuhansien eurojen yllätyslaskun ansiosta sirpaleina. Hammaslääkärikin paikkaa päivittäin reikiä, vaikka ammatti miten ottaisi pannuun.
Vaikeus ei olekaan itse tekstin tuottamisessa. Pikemminkin koen haasteellisena aiheiden keksimisen.
Se että ylipäänsä näkee asioita ympärillään on välillä vaikeaa. Asioiden jäsentäminen joksikin järkeväksi pohdinnaksi on vielä piirun verran vaikeampaa.
Toistaiseksi olen aina päässyt käyntiin:
Minulla ei kirjoittamisen suhteen ole minkäänlaista itsekritiikkiä. Tai ainakin se on hyvin olematon. En mieti maneereja, kielioppia tai omaperäisyyttä. En pelkää, että minulle nauretaan. Sinunkaan ei kannata. Ihmisillä ei yleensä riitä energiaa kovin pitkään pohtia, miksi joku sanoi jotain jostain – oma napa kiinnostaa aina enemmän. Anna palaa vaan, ja jos joku pitää sinua tyhmänä, se on hänen ongelmansa.
Kirjoittaminen edellyttää, että uskaltaa nähdä katsomaansa. Se kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta usein kuljemme laput silmillä. Tuttu haalistuu ja käy ennen pitkää näkymättömäksi, häviää. Säröt ovat hyviä, ne tekevät asioista usein paljon mielenkiintoisempia. Samalla ne myös pelottavat. Katso ympärillesi, tai sisimpääsi. Uskalla nähdä. Myös ne säröt.
Haastan joskus itseni tuottamaan tekstiä viikon ajan joka päivä. Laadusta en mene takuuseen, mutta kun blogeja on julkaistuna jo kuusi, pelkästä vauhdista julkaisee ainakin kolme lisää. Kokeile joskus. Voit yllättää itsesi.
Tekstin pitää istua suuhun
Tehokkain sujuvan tekstin mittari on ääneen lukeminen. Jos jossain kohtaa takeltelet, kadotat rytmin tai et saa henkeä, kirjoita kohta uudelleen.
Hyvä teksti istuu suuhun. Se leikki kielellä, sujahtaa vauhdilla hampaiden yli, hyväilee kitapurjetta, tuntuu makunystyröissä.
Kokeile joskus lukea kirjaa ääneen. Hyvin kirjoitettu kirja tulee ulos kuin kuunnelma, juuri oikeilla äänenpainoilla, juuri oikealla tempolla.
Muistan kun vuosia sitten luin Rosa Liksomin Hytti nro 6 mökillä alkukesästä. Oli tuulista ja kylmää, mutta teksti oli niin voimakasta, että sitä teki mieli huutaa mäkeen pelkässä yöpaidassa.
En enää muista teinkö sitä, ehkä, hyvin todennäköisesti. Melko varmasti. Luulen niin. Koin hyvin vahvasti, ettei tekstin nauttiminen pelkkien silmien kautta riittänyt. Halusin myös kuulla sen. Halusin tuntea sanat tuulen tuomana ihollani.
Suurin osa kirjoitetusta on turhaa
Jokaista tekstiluonnosta on vara karsia. Yksinkertainen on kaunista.
Yksinkertainen kieli ei ole lukijan aliarvioimista. Päinvastoin, se palvele lukijaa (olin kirjoittaa asiakasta!) tehokkaana viestinviejänä. Oma mielesi on meiltä muilta suljettu ratkaisematon arvoitus, johon kieli on avain.
Erehdymme joskus myös puolittaiseen kerrontaan. Viemme tarinaa liian innokkaina eteenpäin, liian suoraviivaisesti, eikä lukija pysy mukanamme. Ajatuksistamme ei muodostu ehyttä kokonaisuutta, vaan siinä on katkoksia, aukkoja, joihin lukija voi eksyä.
Joskus kompastumme nokkeluuksiin. Pitää olla niin perkeleen älykäs, tekstin loistava, Pulitzer-tasoa. Harva meistä kykenee siihen. Yksinkertainen on tässäkin tehokkaampaa.
Sisäpiiriä ei saa suosia. Ulkopuolista lukijaa ei saa kurittaa viittauksilla sisäpiirin viisauksiin, jollei niitä selitä.
Kaikki tämä, siinä, siis, -kin, myös, sulkumerkit, ajatusviivat jne voi poistaa. Tätä haluaisin itseltäni enemmän, mutta harvoin onnistun.
Teksti tekeytyy levossa
Olen suunnattoman tehokas blogisti. Tuotan tekstiä aivan hirvittävällä tahdilla. Sutaisen juttuni tunnissa ja julkaisen ne saman tien. Huomaan ajatuksen epäloogisuudet ja kerronnan katkot vasta seuraavana päivänä.
Haluaisin oppia enemmän malttia. Tekstiin pitäisi osata suhtautua kuin hapanleipätaikinaan. Senkin pitää rauhassa tekeytyä.
Prosessiin pitää vain luottaa. Hapanleipä nousee hitaasti, leipominen on työlästä ja voi kestää monta päivää, mutta jokainen vaihe kehittää lopputulosta. Kukapa ei haluaisi ihanan sitkoista, hyvin noussutta rapeakuorista limppua? Kerronnallisesti johdonmukaista, loppua kohden huipentuvaa rapsakkaa tarinaa?
Kukaan ei ole kone
Ajattelu on energiaa vievää työtä. Jossain vaiheessa ajatus ei enää pysy sormien vauhdissa ja teksti valjuuntuu.
Kirjoittamisessa pitää pitää taukoja. Mielellään liikunnallisia sellaisia. Kävelylenkki olisi paras, mutta sen puutteessa kierros kämpässä tai työhuoneessa saa veren taas virtaamaan suonissa. Hae vaikka kahvia, ripusta pyykit. Nouse seisomaan, liikuttele hartioita. Pidä pieni pilates-hetki.
Olen huomannut, että keskittymiseni kestää noin 20 minuuttia. Sen jälkeen huomioni alkaa kiinnittyä muuhun kuin siihen, mitä olen juuri tekemässä. Annan mieleni vaeltaa ja pidän ns. mikrotauon; se tarkoittaa yleensä Instagramin selailua tai kissan silittelyä. Twitter on huono, sinne saattaa kadottaa itsensä koko iltapäiväksi. Joskus vain tuijottelen ulos. Kerran painelin ilmanvaihdon säätönappeja kunnes sain ahdistuskohtauksen, sitä en voi suositella.
Keksi jotain joka katkaisee virran, ennen kuin se ehtyy. Jotain joka patoaa sen ja tuo sille uutta voimaa.
Osallistuin eilen ensimmäiselle luovan kirjoittamisen proosan luennolle.
Mieleeni jäi kolme pientä ajatusta, jotka mielestäni toimivat myös sisällöntuotannon puolella:
Kirjoittaminen on ajattelemista. Kyllä, se vaatii hieman työtä, koska ajatteleminen ON välillä raskasta. Mutta yksikään mestariteos – oli kyse sitten kaunokirjallisesta teoksesta tai napakasta blogista – ei ole syntynyt väkisin vain kirjoittamalla, ilman ajatusta. Kirjoita, luonnostele, piirrä, kirjoita uudestaan. Niin syntyy hyvää tekstiä.
Aloita edes huonolla tekstillä. Huonolla tekstillä on se etu tyhjään paperiin verrattuna, että sitä voi työstää paremmaksi. Joskus lopputulos on jotain ihan muuta kuin mistä lähdit liikkeelle. Tärkeää on päästä alkuun jollain versiolla. Ei se teksti kirjoittamalla kulu.
Luominen on leikkimistä. Unohda turha itsekritiikki – lapsetkaan eivät leiki hyvää tai huonoa leikkiä. Leikki itsessään on tärkeä. Moni lupaava kirjoittaja jättää homman kesken liiallisen itsekritiikin takia. Jokainen sana, jokainen versio tekstistä, kehittää kirjoittajaa.
Luennolla puhuttiin myös paljon inspiraatiosta. Jotkut odottavat sitä, toiset välttelevät – yhtä kaikki, se nostettiin lähes mystiseen asemaan luomisprosessissa.
Itse olen sitä mieltä, että kirjoittaminen on työtä siinä missä muukin tekeminen. En usko mihinkään jumalaiseen johdatukseen, joka antaisi tekstin virrata lävitseni näppikselle ja siitä edelleen lukijan silmiin.
Sen sijaan uskon siihen, että kun hommaan ryhtyy, se alkaa sujua. Ja kun kirjoittaminen sujuu, syntyy hyvä vire, joka synnyttää lisää tekemisen iloa, eli tässä tapauksessa tekstiä.
Tosin jos yllämainitut kohdat 1 ja 3 jostain syystä eivät natsaa, ei myöskään synny ”inspiraatiota”. Joko emme ole ehtineet pohtia tarpeeksi ongelmaamme, tai pelkäämme tarttua siihen. Kohta 2 jää silloin syntymättä, emmekä pääse alkuun muokkaamaan edes sitä paskaa ensimmäistä versiota.
Kiire, kiire, kiire. Ja siksi väsy, väsy, väsy. Eikä väsyneenä osaa keskittyä.
Yhtäkkiä kaikki menee suorittamiseksi. Tehtävästä tehtävään ryntäämiseksi, nopeiden ratkaisujen metsästykseksi.
Ja sitten.
Kaikki, mikä liittyy uuden ideointiin häviää.
Kaikki heikot signaalit, vinkit, merkit tuulen tuomat tuoksut, kaikki, mikä ohjaisi uusiin ajatuksiin.
Pahoitteluni siitä. Pääni on ollut tyhjä. Olen laiminlyönyt tätä blogia.
Paluu tulee raa’alla työllä. Aloitin vähiten yleisöä keränneestä blogistani; kirjoitin tässä kuussa neljä postausta, kun tahti on ollut yksi tai alle kuukaudessa viimeisen puolen vuoden aikana.
Herättelin hidastelevaa blogiani niin ikään neljällä jutulla. Julkaisutahti on tähän mennessä tänä vuonna ollut 2–3 blogia kuukaudessa.
Kestosuosikkiani ruokin kuudella kirjoituksella. Siellä tahti on ollut reippaampaa kuin kahdessa edellisessä, peräti neljä tekstiä kuukaudessa. Toukokuu toi vuoden 2017 enkan.
14 kirjoitusta muihin blogeihin sitten tämän blogin viimeksi ilmestyneen postauksen jälkeen.
Kyse ei siis ole ns. valkoisen paperin kammosta. Pystyn hyvin tuottamaan tekstiä.
Miksen sitten pysty tuottamaan yhtään järkevää sisältöä tähän blogiin?
Olemme itsekkäitä, koska aika ja käsityskykymme ovat rajallisia. Ja kun maailma on pullollaan asioita, joihin voisi syventyä, meidän pitää olla valikoivia sen suhteen, mihin kanavoimme energiamme.
Emme kerta kaikkiaan voi perehtyä kaikkeen. Tai edes kevyesti maistella osaa vastaan tulevasta sisällöstä.
Oletko miettinyt, miksi kukaan haluaisi hakea tietoa juuri sinun tuottamasta sisällöstä? Millä keinoilla olet ajatellut houkutella verkon uumenissa räpiköivät surffailijat oman sisältösi pariin?
Sisällön pitää luonnollisesti tarjota ratkaisua johonkin lukijan ongelmaan. Sen pitäisi esittää jokseenkin oikeita faktoja ja olla tuore, eikä saisi miltään osalta johtaa harhaan.
Mielellään sisältö voisi olla myös viihdyttävä ja hyvin kirjoitettua. Mutta se on jo melko paljon vaadittu.
Huomion saamisen kannalta tärkeintä olisi panostaa ylivertaiseen otsikointiin. Lähes varmuudella voi sanoa, että otsikko pitää lukea, ja juuri sen ansiosta joko klikkaamme linkkiä – tai sitten emme.
Huoletta voi siis todeta, että otsikko on sisällön luetuin osa. Myös muutamat tekstin alussa olevat rivit silmäillään, mutta hyvin pieni osa lukijoista jaksaa jutun loppuun asti.
Houkutteleva otsikko on kuitenkin varmin tae sisällön menestykselle.
Miten kirjoitat vetävän otsikon?
Ensinnäkin, varaa otsikon kirjoittamiselle aikaa. Jos teet sisällön otsikkoa vaille valmiiksi, ei ole mitään järkeä puskea sitä maailmalle heti b-luokan hedarilla. Hyvä sisältö ja sinun työsi menevät tyystin hukkaan. Madonnan sanoin, ”Don’t go for second best baby” – olet paremman arvoinen.
Näin [vapaavalintainen toimintaa kuvaava sana tai virke] -tyyppiset otsikot ovat nyt pop jopa ihan toimituksellisessa uutissisällössä (HS uutisoi menneellä viikolla ”Näin säästät selvää rahaa veroilmoituksella”).
Myös luvut toimivat hyvin: ”3, 5, 7 – tai miksei 27,5 – ylivertaista vinkkiä hyvään blogitekstiin” houkuttelee enemmän, kuin ”Ylivertaisen blogin kirjoittaminen”. Ja luvut nimenomaan numeroina, ei auki kirjoitettuna. Olemme tottuneet ajattelemaan lukuja järjestyksen tuojina ja otsikossa ne lupaavat tarkkaa ja täsmällistä tietoa. Ja sehän on hyvä asia tässä keskinkertaisen sisällön tulvassa.
Tärkeintä on olla oma uniikki itsesi. Älä kopioi. Itse asiassa, unohda kaikki yllä oleva. Kiteytä ajatuksesi ja – express yourself.
Aion blogilla tulee tänään merkkipaalu vastaan – tämä on sadas postaus! 100 blogia on kivasti kartuttanut kokemuksia, ja niiden perusteella voin todeta seuraavaa:
Suoritus on kiitettävä sivutoimisena yrittäjänä toimivalta yh-äidiltä, joka ylläpitää muutamaa muutakin blogia. Epämääräisen tasaisella 2–3 postauksen viikkotahdilla väliin mahtuu myös hiljaisia viikkoja. Kun sisältöä kuitenkin syntyy tasaisesti, sisällöntuotannosta ei ole tarvinnut ottaa stressiä.
Kolmanneksi parhaiten yleisöä vetää kirjoitus itse blogin aihepiiriin liittyvästä ilmiöstä, viestinnästä. Viestinnän ja johtamisen suhdetta luotaava pohdinta toi pidemmän kuhinan blogiin kuin yllämainitut avautumiset ja on muodostumassa kestosuosikiksi blogin lyhyen historian aikana.
Parhaiten liikennettä tuo sosiaalinen media. Facebook komeilee kanavien ykkösenä, Twitter seuraa tiivisti perässä. Instagramiakaan ei pidä unohtaa, profiili tuottaa vähän, mutta tasaisen varmasti klikkauksia!
Sisällön tehokas jakaminen onkin ehdottoman tärkeää – jo julkaisuajankohta vaikuttaa yleisön määrään. Sisällöntuottajana minua painaa usein tunne, ettei valmiiksi kirjoitettua juttua ole, jollei sitä ole julkaistu. Malttia kannattaa kuitenkin harjoittaa, sillä aamuyöstä julkaistu sisältö ei taatusti tavoita kohdeyleisöään. Sisällön julkaisu ja jakaminen ovat vähintään yhtä tärkeitä osia sisällöntuotannon prosessissa kuin itse kirjoittaminen – joskus tuntuu että jopa tärkeämpiä.
Pitkästä blogiurasta huolimatta olen oppinut ihan älyttömän paljon. Omiin juttuihin kannattaa muutaman kuukauden kuluttua palata – sitä saattaa ihan hämmästyä, miten fiksun kuvan niistä voi itsestään saada!
Kirjoittaminen on KIVAA!
Siitä huolimatta tämäkin postaus olisi ollut kivemman näköinen infograafina – palataan siihen asap.
Kannattiko? No ihan taatusti. Muutama asiakas on jo lähestynyt luettuaan juttujani. Kiitos heille rohkeudesta!
100 blogia on saavutus, josta on syytä iloita. Voi olla, että tää poikii vielä pullakahvit iltapäivälle. Tällä kokemuksella voin suositella bloggausta lämpimästi ihan kaikille, yrittäjille ja yrityksille nyt ainakin!
Laiska osuu ehkä lähimmäs sanana kuvaamaan minun lukemistani.
Haluan lukiessa päästä nopeasti asiaan. Teksti saa herättää ajatuksia, olematta kuitenkaan itsessään niin monimutkainen, että joudun miettimään tekstin ja kerronnan rakennetta kesken lukemisen. Rakastan vaivattomasti soljuvaa tarinaa, flowta.
Janoan selkeyttä. Jutun pointin pitää olla kristallinkirkas. Jollei se ole, koen, ettei kirjoittaja itsekään ole tiennyt, mitä haluaa sanoa. Hänellä vois myös olla vakavia hahmottamiseen liittyviä ongelmia.
Joka tapauksessa, jollei ole mitään sanottavaa, tekstin tuottaminen luettavaksi on ajan varastamista toiselta.
Tajunnanvirrasta saan hengenahdistusta. Fiktiossa siedän jaarittelua, jos se edistää loppuhuipentumaa jollain lailla. Faktatekstissä se on murhaa.
Ei sillä, kyllä minäkin osaan nauttia kielestä. Minua viehättää ajatus ymmärtämisestä, joten googlailen minulle vieraita sanoja ja ilmiöitä. Erityisen viehtynyt olen murresanoista – pohojalaasista etenkin, juuristani johtuen.
Miksi näin?
Koska olen väsynyt. Ja minulla on kiire. Aika ei riitä, jos joudun tavaamaan kappaleita pöytäkirjassa tai kollegan blogissa. Saati työohjeessa.
Näin kirjoitat hyvää tekstiä
Jokainen meistä pystyy kirjoittamaan hyvää tekstiä, kunhan muistaa muutaman tärkeän pointin. Eli:
Määrittele päämääräsi – mitä haluat lukijan oivaltavan jutustasi
Etene etapeissa – mitä lukijan on ymmärrettävä, jotta hän ymmärtäisi myös loppupäätelmäsi
Pidä teksti rakenteeltaan yksinkertaisena – palvele lukijaa soljuvalla lukuergonomialla
Ekaluokkalainen poikani oli tänään saanut ensimmäisen kirjoitusläksynsä.
Aiheena oli mennyt joululoma ja mitä kaikkea kivaa hän oli sen aikana kokenut.
Illalla ruokapyödän ääressä hän pyöritteli kynäänsä tuskaisen näköisenä. Otsa oli syvässä kurtussa, täytekynän lyijy napsahteli tämän tuosta poikki.
”Äh, emmä osaa”, hän tuhisi hetken ähellettyään vihon yllä.
”Miten niin et osaa. Tietenkin osaat! Vai mitä tarkalleen tarkoitat, kun sanot ettet osaa?”
”No… näistä kirjaimista tulee ihan kamalia. Rumia ja eri kokoisia.”
”Entä sitten? Tärkeintä on se mitä sanot, ei se miltä se näyttää. Sitä paitsi en muista koska olisin itse viimeksi edes kirjoittanut käsin. Osaisinko edes enää? Ei käsialalla ole merkitystä”
”Aah…” Ilme oli edelleenkin epäluuloinen.
”Mikä nyt mietityttää?”
”Ööö… mä en tiedä mitä mä kirjoittaisin.”
”Ootko miettinyt, mitä haluat sanoa?”
”Eeeh… en.”
”No sitten et kyllä voi kirjoittaakaan. Ekaksi pitää päättää mitä haluaa kertoa.”
”Okei. Ei muuten tyhmä idea.”
”Jeps. Paras neuvo, monessakin asiassa, mutta etenkin kirjoittamisessa. Kirjoittamisesta tulee muuten tosi helppoa, jos kirjoittaa ihan sen minkä olisi äsken kertonut kaverilleen. Sana sanasta jopa. Puheessa tarina on yleensä parhaimmassa muodossaan.”
Tajusin yhtäkkiä luennoivani, vaikka opettaja oli nimenomaisesti kieltänyt sen. Tosin uskon, että kiinnitin huomiota ehkä hieman eri asioihin kuin ei työkseen kirjoittavat vanhemmat.
Muoto ei tässä kohtaa ollut tärkeää (se on harvoin muuallakaan), vaan se, että tarinaa syntyy (ihan kuten muuallakin).
Hetken tuumailun jälkeen vihko alkoikin täyttyä tekstistä. Yhteen sivuun tiivistyi joulun herkut, lahjat, pulkkailut sun muut huvit.
Aika hyvin ekaluokkalaiseksi. Vaikka luinkin lapsena paljon, aineiden kirjoittaminen oli minulle aina yhtä tuskaa.
En koskaan tiennyt mitä kirjoittaa. En myöskään osannut pukea haluamaani sanoiksi. Mutta täytekynällä tehtyjen loputtomien kirjoitusharjoitusten ansiosta käsialani rokkasi.
Kiire, kiire, kiire. Ja siksi väsy, väsy, väsy. Eikä väsyneenä osaa keskittyä.
Annapa kun kerron totuuden.
Aion blogilla tulee tänään merkkipaalu vastaan – tämä on sadas postaus! 100 blogia on kivasti kartuttanut kokemuksia, ja niiden perusteella voin todeta seuraavaa:
Ekaluokkalainen poikani oli tänään saanut ensimmäisen kirjoitusläksynsä.