Minulta kysyttiin tässä tovi sitten, voisinko auttaa organisaatiota, joka oli kohdannut voimakasta nettiraivoa. Kerroin, että voin kyllä auttaa siinä miten asiaa lähestytään viestinnän kannalta, mutta psykologian osaamiseni tulee kyökin puolelta.
Kyseisessä organisaatiossa raivo koettiin erityisen epäreiluna koska projekti, joka sai ihmiset reagoimaan, oli kohderyhmän näkökulmasta erittäin onnistunut. Kohderyhmän ulkopuolelle jääneet olisivat halunneet projektin kohdistuvan myös heihin ja pahoittivat mielensä, kun näin ei ollut.
Jotenkin täysin nurinkurinen tilanne. Sympatiani ovat täysin tekijöiden puolella. Samalla tilanne sai miettimään raivoa ja sen mekanismeja.
Raivon dynamiikka on muuttunut
Radiojuontaja, rapartisti Ashley ”Dotty” Charles toteaa kirjassaan Raivoajat (Outraged, Johnny Kniga 2021) raivon muuttuneen someaikakauden myötä. Ennen raivo oli kelpo apu yhteiskunnallisessa muutoksessa, sillä se sai liikkeelle suuria ihmismassoja, jotka vaativat päättäjiltä muutosta.
Nykyään raivo on siirtynyt verkkoon ja siitä on tullut henkilökohtaisempaa. Käytämme raivoa omakuvamme rakentamiseen. Vihan kohteella ei välttämättä ole merkitystä. Raivoamme hetken intensiivisesti jollain kanavalla, ja kun somevirtaamme ilmestyy uusi potentiaalinen raivon kohde, siirrymme eteenpäin pahoittamaan mieltämme.
Mikä tekee vihasta niin vaarallista on sen taipumus luoda yhteenkuuluvuutta. Kun vaahtoamme verkon suoman anonymiteetin turvin porukassa jostain yhteisestä asiasta, profiloidumme osaksi haluamaamme ryhmää. Ja ryhmä liikkuu lintuparven tavoin, yhdessä säntäillen eri suuntiin, miettimättä mitä raivo kohteelleen aiheuttaa.
Koska vastaanottajan tuska jää meiltä näkemättä, kynnys nettiraivoon on matala. Mikään ei ole niin helppoa kuin somessa raivoaminen. Olen itsekin harhautunut näreissäni pilkkaan (kyllä, ja häpeän tekojani!). Ryhmän paine, yhteenkuuluvuuden tarve ja sokea usko omaan oikeassa olemiseen saavat meidät käyttäytymään sikamaisesti.
Voiko nettiraivolta suojautua?
Toivomme varmasti kaikki, että saisimme kulkea elämämme läpi kokematta sen suurempia kriisejä. Nykypäivänä somen mahdollistaessa matalan kynnyksen kannanotot, mielensäpahoittajilta ei voi täysin suojautua. Alla muutama hyväksi todettu keino, jolla tuskaa voi yrittää lievittää.
Älä syyllisty
Jonkun raivo tai kuttumainen käytös ei ole sinun vikasi, etkä voi omilla toimilla vaikuttaa siihen, miten viestiisi reagoidaan. Jokainen on itse vastuussa käytöksestään. Reaktiomme kytkeytyvät osittain persoonaamme ja hyvin paljon aiempiin kokemuksiimme.
Voit ainoastaan vaikuttaa siihen, miten itse otat vastaan palautetta. Tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty, eihän ne ikävät äänet sillä vaimene. Mutta jos tiedät, että teet työsi hyvin ja juuri niillä spekseillä, joista on etukäteen sovittu, on parempi yrittää unohtaa turha murina. Usko itseesi!
Raportoi esimiehellesi tapahtuneesta
Vaikka onnistuisitkin kutistamaan ikävän palautteen taustahälinäksi, raportoi asiasta esimiehellesi. Kenenkään ei pidä kohdata raivoa työssään, eikä varsinkaan tuntea itseään turvattomaksi.
Asian käsitteleminen yhdessä voi jo itsessään helpottaa oloa. Miettikää työyhteisölle yhteisiä keinoja, miten nettiraivoon tulee reagoida.
Jollei se auta, pyydä keskusteluapua työterveydestä. Kaikkein törkeimmät hyökkäykset pitää ilmoittaa poliisille.
Ennakoi
Voit etukäteen yrittää miettiä voisivatko yllämainitut mielensäpahoittajat reagoida asiaasi ja jos reagoivat, niin miten.
Viestinnässä käytämme ns. kysymys-/vastauspatteristoja, joihin voi ideoida mitä mielikuvituksellisimpia hyökkäyksiä ja vastauksia niihin.
Ei se hyökkääjiä pysäytä, mutta auttaa muotoilemaan oikeat vastaukset nopeasti ja suht’ kivuttomasti. Lisäksi näiden miettiminen etukäteen valmistaa jo sille ajatukselle, että jollain saattaa palaa käpy. Vanhan suomalaisen sanonnan mukaan pessimisti ei pety!
Blokki on ihan ok
Jos keskustelu ei pysy asiallisena, häiriköiden blokkaaminen on ihan ok.
Somessa ei ole pakko keskustella rähjääjien kanssa, etenkin jos vaarana on, että keskustelu kääntyy henkilökohtaisuuksiin. Tutkimusten mukaan meillä on taipumus netissä kritisoida miesten osaamista, kun taas naisten kohdalla mennään helposti seksuaalissävytteiseen palautteeseen (Rebecka Bohlin, ”Tackla hatet. Om näthat, hot – och hur du skyddar dig” Ordfront 2016).
Huorittelua ei tarvitse jäädä kuuntelemaan, ei vaikka olisi miten kiltti tyttö tahansa. Blokin kannattaa antaa heilahtaa kevyellä kädellä!
Sinä määräät keskustelun tahdin
Unohdamme valitettavan helposti sen, että voimme itse määrätä rajat keskustelulle (rajojen asettamisesta noin yleensä suosittelen Nedra Glover Tawwabin mainiota kirjaa ”Vedät rajat ja ota elämä haltuusi”, Gummerus 2022). Kun rajat ylitetään, voit esimerkiksi sulkea kommentoinnin.
Aktivistikollegani neuvoi perehtymään etukäteen keskusteluilmapiiriin ja scouttaamaan mahdolliset raivoajat jo ennakkoon. Alasi ammattilaisena osaat jo ehkä ennakoida, ketkä omassa yleisössäsi saattaisivat hiiltyä avauksestasi. Tämä auttaa varautumaan pahimpaan. Blokata voi myös ennakkoon!
Nettiraivolta ei voi täysin suojautua, jollei halua pysyä täysin tuppisuuna näkymättömissä. Mutta näillä neuvoilla asian kanssa ehkä oppii elämään.
Se alkoi varmasti ihan viattomasta ajatuksesta paperittomasta konttorista.
Älä jatka pari vuotta vanhaa viestiketjua, jollei se ole ollut aktiivisena. Jos lähetät kokousmateriaalit ”Joulutervehdys” -otsikolla vanhan viestin jatkeena, kaverilta voi toukokuun lämmössä mennä tärkeät valmistelurutiinit ohitse.
Muista, että kirjoitetussa tekstissä eivät ilmeet ja eleet välity. Vastaanottaja voi tulkita vitsinä puheessa toimivan muotoilun täysin eri lailla kuin miten sinä olit sen ajatellut.
Tästä Louhimiehestä vielä.
Olen pitkään neulonut huivia. Se on iso ja työläs pitsinen hartiahuivi; olin lähes loppusuoralla, kun huomasin tehneeni virheen jossain.
Kesä kolkuttaa jo ihanasti ovella. Kohta pääsee mökille lukemaan hiirenpissaisia vuosikertajuorulehtiä, rentoutumaan ja nautiskelemaan.
Palautteen antaminen on ehkä vaikeinta ihmistenvälisessä viestinnässä.