5 kokemuksen tuomaa neuvoa kirjoittamiseen

Kirjoittamiseen ei ole kiveen hakattuja  sääntöjä – nämä viisi neuvoa toimivat minulle.

Saimme luovan kirjoittamisen kurssilla tehtäväksi miettiä, mitkä säännöt ohjaavat omaa kirjoittamistamme.

Ajattelin jakaa tässä oman työkalupakkini myös sinulle, ehkä siitä on iloa kun oma kynä tekee tenän?

Kirjoittaminen on työtä

Kyllä, työtä. Inspiraatiolla on vähän tekemistä tekstin tuottamisen kanssa.

Olen ajatellut, että kirjoittamisen ammattilaisena minun on pystyttävä tuottamaan tekstiä kaikissa olosuhteissa. Myös silloin, kun väsyttää, on kiire tai mieli on verottajan lähettämän tuhansien eurojen yllätyslaskun ansiosta sirpaleina. Hammaslääkärikin paikkaa päivittäin reikiä, vaikka ammatti miten ottaisi pannuun.

Vaikeus ei olekaan itse tekstin tuottamisessa. Pikemminkin koen haasteellisena aiheiden keksimisen.

Se että ylipäänsä näkee asioita ympärillään on välillä vaikeaa. Asioiden jäsentäminen joksikin järkeväksi pohdinnaksi on vielä piirun verran vaikeampaa.

Toistaiseksi olen aina päässyt käyntiin:

  • Minulla ei kirjoittamisen suhteen ole minkäänlaista itsekritiikkiä. Tai ainakin se on hyvin olematon. En mieti maneereja, kielioppia tai omaperäisyyttä. En pelkää, että minulle nauretaan. Sinunkaan ei kannata. Ihmisillä ei yleensä riitä energiaa kovin pitkään pohtia, miksi joku sanoi jotain jostain – oma napa kiinnostaa aina enemmän. Anna palaa vaan, ja jos joku pitää sinua tyhmänä, se on hänen ongelmansa.
  • Kirjoittaminen edellyttää, että uskaltaa nähdä katsomaansa. Se kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta usein kuljemme laput silmillä. Tuttu haalistuu ja käy ennen pitkää näkymättömäksi, häviää. Säröt ovat hyviä, ne tekevät asioista usein paljon mielenkiintoisempia. Samalla ne myös pelottavat. Katso ympärillesi, tai sisimpääsi. Uskalla nähdä. Myös ne säröt.
  • Haastan joskus itseni tuottamaan tekstiä viikon ajan joka päivä. Laadusta en mene takuuseen, mutta kun blogeja on julkaistuna jo kuusi, pelkästä vauhdista julkaisee ainakin kolme lisää. Kokeile joskus. Voit yllättää itsesi.

Tekstin pitää istua suuhun

Tehokkain sujuvan tekstin mittari on ääneen lukeminen. Jos jossain kohtaa takeltelet, kadotat rytmin tai et saa henkeä, kirjoita kohta uudelleen.

Hyvä teksti istuu suuhun. Se leikki kielellä, sujahtaa vauhdilla hampaiden yli, hyväilee kitapurjetta, tuntuu makunystyröissä.

Kokeile joskus lukea kirjaa ääneen. Hyvin kirjoitettu kirja tulee ulos kuin kuunnelma, juuri oikeilla äänenpainoilla, juuri oikealla tempolla.

Muistan kun vuosia sitten luin Rosa Liksomin Hytti nro 6 mökillä alkukesästä. Oli tuulista ja kylmää, mutta teksti oli niin voimakasta, että sitä teki mieli huutaa mäkeen pelkässä yöpaidassa.

En enää muista teinkö sitä, ehkä, hyvin todennäköisesti. Melko varmasti. Luulen niin. Koin hyvin vahvasti, ettei tekstin nauttiminen pelkkien silmien kautta riittänyt. Halusin myös kuulla sen. Halusin tuntea sanat tuulen tuomana ihollani.

Suurin osa kirjoitetusta on turhaa

Jokaista tekstiluonnosta on vara karsia. Yksinkertainen on kaunista.

Yksinkertainen kieli ei ole lukijan aliarvioimista. Päinvastoin, se palvele lukijaa (olin kirjoittaa asiakasta!) tehokkaana viestinviejänä. Oma mielesi on meiltä muilta suljettu ratkaisematon arvoitus, johon kieli on avain.

Erehdymme joskus myös puolittaiseen kerrontaan. Viemme tarinaa liian innokkaina eteenpäin, liian suoraviivaisesti, eikä lukija pysy mukanamme. Ajatuksistamme ei muodostu ehyttä kokonaisuutta, vaan siinä on katkoksia, aukkoja, joihin lukija voi eksyä.

Joskus kompastumme nokkeluuksiin. Pitää olla niin perkeleen älykäs, tekstin loistava, Pulitzer-tasoa. Harva meistä kykenee siihen. Yksinkertainen on tässäkin tehokkaampaa.

Sisäpiiriä ei saa suosia. Ulkopuolista lukijaa ei saa kurittaa viittauksilla sisäpiirin viisauksiin, jollei niitä selitä.

Kaikki tämä, siinä, siis, -kin, myös, sulkumerkit, ajatusviivat jne voi poistaa. Tätä haluaisin itseltäni enemmän, mutta harvoin onnistun.

Teksti tekeytyy levossa

Olen suunnattoman tehokas blogisti. Tuotan tekstiä aivan hirvittävällä tahdilla. Sutaisen juttuni tunnissa ja julkaisen ne saman tien. Huomaan ajatuksen epäloogisuudet ja kerronnan katkot vasta seuraavana päivänä.

Haluaisin oppia enemmän malttia. Tekstiin pitäisi osata suhtautua kuin hapanleipätaikinaan. Senkin pitää rauhassa tekeytyä.

Prosessiin pitää vain luottaa. Hapanleipä nousee hitaasti, leipominen on työlästä ja voi kestää monta päivää, mutta jokainen vaihe kehittää lopputulosta. Kukapa ei haluaisi ihanan sitkoista, hyvin noussutta rapeakuorista limppua? Kerronnallisesti johdonmukaista, loppua kohden huipentuvaa rapsakkaa tarinaa?

Kukaan ei ole kone

Ajattelu on energiaa vievää työtä. Jossain vaiheessa ajatus ei enää pysy sormien vauhdissa ja teksti valjuuntuu.

Kirjoittamisessa pitää pitää taukoja. Mielellään liikunnallisia sellaisia. Kävelylenkki olisi paras, mutta sen puutteessa kierros kämpässä tai työhuoneessa saa veren taas virtaamaan suonissa. Hae vaikka kahvia, ripusta pyykit. Nouse seisomaan, liikuttele hartioita. Pidä pieni pilates-hetki.

Olen huomannut, että keskittymiseni kestää noin 20 minuuttia. Sen jälkeen huomioni alkaa kiinnittyä muuhun kuin siihen, mitä olen juuri tekemässä. Annan mieleni vaeltaa ja pidän ns. mikrotauon; se tarkoittaa yleensä Instagramin selailua tai kissan silittelyä. Twitter on huono, sinne saattaa kadottaa itsensä koko iltapäiväksi. Joskus vain tuijottelen ulos. Kerran painelin ilmanvaihdon säätönappeja kunnes sain ahdistuskohtauksen, sitä en voi suositella.

Keksi jotain joka katkaisee virran, ennen kuin se ehtyy. Jotain joka patoaa sen ja tuo sille uutta voimaa.

Sen jälkeen voi taas jatkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.