Ei se tyhmä ole, joka pyytää

Ministeriön videohankinnoista kohistaan. Ei se tyhmä ole, joka pyytää.Näistä liikenne- ja viestintäviraston hankkimista ”kännykkävideoista”.

Ei se tyhmä ole, joka pyytää. Ja onhan sitä kuultu huhuttavan, että valtionhallinnossa määrärahat kutistuvat, jollei edellisiä maneja käytä loppuun.

Oli miten oli, koko video-projektista jäi uupumaan se olennainen, eli videoiden tehokas jakaminen. En ollut kuullutkaan pätkistä ennen tätä.

Nythän vahinko on korjaantunut. Videoilla on jo tuhansia katsojia, minä mukaan lukien. Ehkä tässä olikin poikkeuksellisen nerokas lanseeraus?

Innostuin jopa niin, että katsoin eilen Areenasta Kaarina Hazardin tähdittämän ”Liian paksu perhoseksi”. Pidin kovasti. Suosittelen lämpimästi.

Sisällöntuottajan mahdoton tehtävä

Törmäsin alla olevaan kuvaan Twitterissä viime viikolla.

Se kertoo miten paljon sisältöä verkossa tuotetaan.

Määrä suorastaan huimaa.

Ja tähän massaan mekin tuotamme omat viestimme. Kannattaa siis jollain relevantilla tavalla erottua massasta, jos meinaa saada yleisöä. Ja tietenkin optimoida sisältö niin, että ne, jotka sitä kaipaavat, myös sen löytävät.

Käyttäjäkokemusta unohtamatta; lyhyt, oivaltava mutta helposti omaksuttavissa oleva toimii.

Mutta ei se helppoa ole. Töitä riittää. Välillä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Yritetäänkö silti?

The Internet In Real Time

From Visually.

Tunnetko eri viestijätyypit?

Tunnetko eri viestijätyypit?Oletko koskaan seurannut ihmisten tapaa viestiä? Tein leikilläni karrikoidut profiilit eri viestijätyypeistä. Luethan listaa huumorimielessä, tunnistin itsessäni piirteitä monista näistä

Kaksiteräinen miekka

Kaksiteräisestä miekasta ei koskaan voi olla täysin varma: ulospäin kaikki on ok, mutta todellisuudessa sisällä kuplii.

Tämä viestijä sivaltaa sarkastisesti tilaisuuden tullen, mutta piilottaa ahdistuksensa mustan huumorin taa.

Eräänä päivänä voikin tulla yllätyksenä, ettei huumoriveikko olekaan iloinen veitikka, vaan ahdistunut ja väsynyt täydellisyydentavoittelija.

Jees-jees-henkilö

Jees-jees-mies (tai nainen)(tai joku muu valinnainen sukupuolimääritelmä) sanoo kaikkeen kyllä, ja joutuu ristiriitaisten odotusten kohdalla pulaan.

Tämä työkaveri on kaikkien kaveri, kunnes käy ilmi, että sama lupaus on annettu kaikille. Odotusten ristipaineessa lupausten pitäminen käy kuitenkin mahdottomaksi.

Mr No

(Työ)ryhmissä on aina yksi masentava yksilö, joka on jämähtänyt henkisesti 6-vuotiaan tasolle ja vastustaa kaikkea. Tämä henkilö haluaa aina viimeisen sanan – ja se sana on EI.

Hankalimmat vastustajat ovat ne, jotka istuvat hiljaa ja myötäilevät, kunnes joku kysyy jotain, jolla asiat kääntyvät päälaelleen. Vastustaja hyppää hanakasti tähän kelkkaan ja muuttuu hetkessä myötäilijästä tulenpalavaksi vastustajaksi.

Takin kääntäminen käy nopeasti, kun sen osaa.

Lapsekas Miksi-ääni?

Yhteisössä kuin yhteisössä tarvitaan niitä rohkeita yksilöitä, jotka ääneen kyseenalaistavat toimintatapoja ja päätöksiä. Kyseenalaistaminen on kehittämisen kannalta tärkeää.

Miksi asia tehdään? Miksi nykyistä toimintatapaa pitää muuttaa? Miksi muutamme tällä tavalla? Miksi emme tuolla?

Niin, miksi? Jollet tässä kohtaa osaa perustella muutoshalujasi, ehkä muutosta ei tarvitakaan.

Hiljaiset kivikasvot

Vaikeimmin lähestyttävät viestijät ovat elämän kolhujen kovettamat hiljaiset kivikasvot.

Heitäpä näille idea, ja joudut miettimään sanoitko kuitenkaan mitään, vai ajattelitko sittenkin asian vain omassa mielessäsi. Kivikasvon kasvoilta on mahdotonta lukea minkäänlaista reaktiota – tai ehkä hän ei vain kuullut sinua.

Vai sanoitko peräti jotain niin noloa, että kaikkia hävettää, eikä kukaan siksi tohdi sanoa mitenkään?

Panssari-Pasi

Paras puolustus on hyökkäys. Paras hyökkäys on salamahyökkäys.

Tärkeintä on lamauttaa vastustaja raivokkaalla ja yllätyksellisellä rynnäköllä.

Mikän ei koskaan ole Pasin syytä, eikä Pasi ole koskaan tehnyt mitään väärää. Hyssst! Ei tietenkään ole, koska Pasi on aina oikeassa. Sinä olet väärässä.

Slurpsslurpsit

Nämä lipevät, saippuanliukkaat mielistelijät saavat muut tekemään ihan mitä vaan puolestaan.

Harmillista kyllä, nämä myös keräävät kaiken kiitoksen sinun tekemästäsi työstä.

Kuuntelijat

Taitavimmat viestijät ovat kuuntelijoita. Kuuntelija haistelee keskustelukumppaninsa mielentilaa ja perehtyy hänen sanomaansa, jotta voisi rakentavassa hengessä sovittaa oman vastauksensa vallitsevaan tilanteeseen.

Kuuntelija tekee ihmeitä antamalla sinun loistaa. Hän ei puhu, ennen kuin sinä olet puhunut.

Mihin muihin viestijätyyppeihin olet itse törmännyt?

Juoksijasta ex-juoksijaksi – varaosalla uutta minäkuvaa rakentamaan

Hoitamattomasta lonkkaviasta johtuen minusta tulikin yllättäen ex-juoksijaElämä heittää joskus ilkeän kierteisiä palloja eteemme.

Niiden kohdalla joudumme usein määrittelemään itsemme uusiksi. Jokin perustavanlaatuinen elämässämme heilahtaa, tulee ero, tai työsuhde päättyy, ja minäkuvamme muuttuu.

Omalla kohdalla edellisestä kerrasta on aikaa. Tulin äidiksi, menetin oman äitini ja jäin lapsen kanssa yksin, kaikki 6 kuukauden sisään. Siinä oli käsittelemistä.

Nyt mennään taas, vaikkei yhtä dramaattisin kääntein kuin 8 vuotta sitten.

Täytän parin viikon päästä 45 vuotta ja minut on vastikään passitettu lonkkaleikkausjonoon.

Kyllä, siihen mummojen varaosahuoltoon. Tosin minulle tulee mitä todennäköisimmin mersuversio nivelestä, peli joka kestää saksalaisen klassikon tapaan kilometrejä.

Pitkään vaivanneiden kipujen syyn selviäminen on tietenkin helpotus. Kärsin vauvana korjaamatta jääneestä synnynnäisestä lonkkaviasta, jonka ansiosta lonkkanivel on nyt tullut tiensä päähän. Korjaustoimenpide pitäisi olla rutiinia, ja kipujen hävitä kuudessa kuukaudessa ja liikkuvuuden palautua lähes normaaliksi.

Hienoa.

Paitsi että… jotenkin tämä koskee identiteettiin ihan uskomattomalla tavalla.

Taidan jokaisessa some-profiilissani esitellä itseni juoksijana. Nyt kuivan maan juoksut on juostu, ainakin joksikin aikaa. Tekonivel on oiva peli, mutta täysin samoja juttuja sillä ei voi tehdä kuin alkuperäisellä nivelellä.

En muista aikaa, jolloin kipuja ei olisi ollut. En muista, millaista on nukkua yötä heräämättä kun oikeaa asentoa ei tahdo löytyä. Minulla ei myöskään ole mielikuvaa siitä, millaista on istua työpöydän ääressä niin, ettei jalkaa välillä vihloisi.

Itse asiassa en ole edes tajunnut, että elämä voisi olla kivutonta. Se kuulostaa utopistiselta, ja samalla valtavan jännittävältä; voisiko kivuttomuus koskea myös minua?

Näin näyttäisi olevan. Toivottavasti en joudu kauaa odottamaan toimenpidettä. Haluaisin jo tutustua uuteen minääni. Juoksutrikoot joutavat kierrätykseen, tilalle tulee jotain muuta.

Hitto, ehkä kaivan jopa sen golfbägin naftaliinista.

Who knows?

Aion joulukalenteri 2017 on täällä!

Ensimmäinen luukku, Aion joulukalenteri 2017Juhuu, se on joulukuu ja Aion joulukalenteri Instassa on täällä! Käypä klikkaamassa tili seurantaan, jollei se jo ole.

Tämä on jo toinen perättäinen joulunalusaika, jolloin olen Canvassa nikkaroinut Aiolle kalenteria.

Pääasiassa kuvat syntyvät Canvan peruselementeistä, mutta tänä vuonna olen hakenut apua myös the Noun Projectin kuvakkeista. Voi olla, että olen väärässä, mutta minusta Canvan monet ikonit ovat yhtäkkiä muuttuneet maksullisiksi (vaikka minulla siis on maksullinen tili käytössä); kertahinta per kuvake on sen verran kova, että tuli edullisemmaksi ostaa vuosisopimus ikonipankkiin.

Ikoneita on siis luvassa 😀

Sori siitä. Leikkaa-/liimaa -askartelu on näin digitaalisesti paljon siistimpää hommaa kuin paperisilpun mallintaminen.

Eikä tarvitse edes sen takia imuroida.

Epämukavuusalueella voi syntyä vaikka joulukalenteri

Vuoden 2016 joulukalenterin kuvatEpämukavuusalueelle pitää mennä, koska itsensä kiusaaminen on hauskaa – parhaimmassa tapauksessa oppii jotain uutta.

Vuosi sitten otin käyttöön Canva-palvelun. Canvassa voi kätevästi tehdä esimerkiksi kuvapostauksia sosiaalisen median kanaviin.

Olin joskus hyvä piirtämään, ja vaikka se kehittääkin sommittelutaitoa, ei se tee kenestäkään vielä graafikkoa.

Canvassa olin siis osaamiseni äärilaidoilla.

Canvalla voi nikkaroida vaikka glögimukin!Päätin kuitenkin tehdä julkisen kokeilun ja pistin pystyyn Instassa Aiolle joulukalenterin – rajasin tehtävän Canvassa tarjolla oleviin valmiisiin elementteihin, eli jokainen kuvakokonaisuus piti askarrella palvelussa tarjolla olevista palasista. Käytännössä tämä tarkoitti muutamaa yksittäistä lumihiutaletta lukuunottamatta neliöitä, ympyröitä ja kolmioita Aion pääväreissä.

Tehtävä osoittautui ihanan haasteelliseksi, etenkin kun jokaiseen kalenterikuvaan tuli vielä oma viestintään liittyvä teksti. Mutta samalla se oli hurjan hauskaa – en muista koska olisin nauttinut yhtä paljon kuvilla leikkimisestä.

Joten päätin sitten lähteä samaan leikkiin uudestaan! Olen hyvin tietoinen aikataulupaineista, joten tällä kertaa ajattelin ottaa avukseni ikonipalvelu Noun Projectin – yksittäisiin kuvaelementteihin ei tällä kertaa suttaannu aikaa, vaan voin keskittyä sommitteluun.

Canvalla tehty punatulkkuEn tiedä, voi olla että  näin ”fuskaamalla” joulukalenteriprojektista ei tule läheskään yhtä hauska, kun silloin kun kaiken tekee itse.

Tai sitten se vain säästää hermoja 🙂

Joka tapauksessa, laitahan Aion Instatili seurantaan, niin ei mene joulukalenterin luukut ohitse!

 

Paha palaute on yleensä merkki pahasta olosta

Sapekas, paha palaute on yleensä merkki pahasta olostaOletko joskus saanut ylitsepursuavan sapekasta, pahaa palautetta asiakkaalta? Sellaista, jonka jälkeen tekisi mieli kaivaa kuoppa maahan johon piiloutua ja unohtaa, että koskaan edes syntyi?

Ei hätää. Kokemukseni mukaan pahimmat vuodatukset tulevat henkilöiltä, jotka ovat nousseet väärälle puolelle sänkyä ja astuneet kissanoksennukseen.

Huono palvelu on tietenkin oma asiansa ja siitä saatu palaute pitää ottaa itseensä. Mutta mummin kummin kaiman haukkumiset ovat jo osoitus palautteenantajan omista ongelmista.

Somen aikana nämä vain tuppaavat saamaan tarpeettoman laajan yleisön. Siksi palautteeseen kannattaa reagoida heti. Tarjoa apuasi, vaikka miten kyrsisi.

Se saattaa pelasta mainekriisiltä.

Mainoksilla tehdään myös hyvää

Törmäsin uutiseen, jossa kerrotiin kaupunkipyörien joutuneen vandalismin kohteeksi.

Pyöristä oli ”siistitty” mainokset, koska urakan suorittanut iskuryhmä haluaa siivota kaupunkitilan kaikesta kaupallisesta viestinnästä.

Hyvä iskuryhmä, tämäntyyppinen kapitalistinen, luokkayhteiskuntaa vahvistava rikkaiden nahistelu mahdollistaa sen, ettei pyörien käyttöön ja ylläpitoon käytetä yhtään ylimääräistä yhteisistä verovaroistamme. Niille kun löytyy parempaankin käyttöä.

Sponsori maksaa ja saa vastineeksi näkyvyyttä. Nyt ”puhdistetut” fillarit ennallistetaan, eikä laskua mitä todennäköisimmin maksa sponsorina toimiva asiakas. Se hyvä, mitä näillä mainoksilla yritettiin saavuttaa, saatiin yhdessä yössä nollattua.

Sen laskun maksamme sinä ja minä, ”Alepa-fillarien” käyttäjät.

(Kyllä, nämä riippumattomat kapinalliset käyttivät itse kohteena olleesta mainossaasteesta nimitystä ”Alepa-fillari”.)

Lehden lukeminen on rapistuva kansalaistaito

Lehden lukeminen on tärkeä, mutta rapistumassa oleva kansalaistaito.Kävin toissapäivänä mielenkiintoisen keskustelun 7-vuotiaan poikani kanssa mediasta ja sen (hänen mielestään) lyhyestä historiasta.

Hän epäili, oliko Hesaria ollut olemassa 20 vuotta sitten. Silloin kun ei vielä ollut pädejä.

Hänen yllättyi kun kerroin, että Helsingin Sanomat on perustettu jo kauan sitten, jopa ennen ukin syntymää, vuonna 1889. Pojan maailmassa paperilehti on täysin vieras käsite.

Lehti rakensi yhteistä kuvaa maailmasta

Muistan kun itse tuoreena koululaisena aloittelin sanomalehden lukemista. Tärkeää kansalaistaitoa opeteltiin isovanhempieni opastuksella mökillämme, eteisen isolla ruokapöydällä. Isoa nivaskaa kun ei pieni ihminen saanut selattua ilman apua.

Alkuun katsoin vain sarjakuvat, mutta pikkuhiljaa, lukutaidon karttuessa, silmäilin myös otsikot ja kuvatekstit (nämä luen varmimmin muuten nytkin).

Niinä aikoina lehti oli YLEn tv-uutisten lisäksi koko perheen yhteinen ikkuna maailmaan, merkittävä maailmankuvan muokkaaja. Kesäkauden alkaessa lehti siirrettiin tulemaan mökkikuntaan, ja sen hakeminen fillarilla ison tien tienhaarassa sijaitsevasta lehtilaatikosta oli kunniatehtävä.

Vielä kotoa muuttaessani vanhempani varmistivat, että olinhan hyödyntänyt paikallisen lehden opiskelijatarjouksen.

Lukemisesta tulikin henkilökohtainen juttu

En muista, että lapsen syntymän jälkeen minulle olisi tullut paperista lehteä. Luen päivän sanan mielummin suoraan pädiltä, jakovalmiina yhteisölleni.

Se tekee mediakulutuksestani tavallaan hyvin intiimiä (Twitter-yleisöstä huolimatta). Tiedon imuroiminen tapahtuu henkilökohtaisessa tilassa minun ja oman pädini välillä; ulospäin lehden lukeminen ei käytännössä eroa mistään muusta pädillä tapahtuvasta selaamisesta.

Epäilenkin, ettei pojalleni tule muodostumaan samanlaista päivittäistä rutiinia lehden lukemiseen, kuin mitä minulle syntyi 80-luvulla.

Tässä valossa sanomalehtimedian väistämätön kriisi on ymmärrettävä.

Silti, luen enemmän lehtiä kuin koskaan aiemmin. Sähköinen formaatti mahdollistaa reaaliaikaisen lehden (sisällön) tilaamisen edullisesti lähes mistä tahansa maailman kolkasta. Kiitos somen käyn myös aiempaa enemmän keskustelua lehtijuttujen ympäriltä. Minun maailmassani lehti voi siis vielä hyvin.

Mutta miten on 10 vuoden päästä kun oma vesselini muuttaa omilleen? Onko pädejäkään enää silloin?

Putoaako lehden lukeminen kansalaistaidoista? Mistä tieto silloin haetaan? Miten muodostetaan se yhteinen todellisuus, joka on niin tärkeä yhteiselle tarinallemme?

 

Kuva: FreeImages.com/Nandet

Kesäkuvat instaan – kuvahaaste vauhdittaa sisällöntuotantoa

lataa kesäkuvat instaan #fmspad-tunnisteella ja osallistu kuva päivässä haasteeseenOsallistun kesän kunniaksi Instagramissa kuva päivässä -haasteeseen. Käy tsekkaamassa Aion tili handlella @aio_viestinta tai hae muita haastekuvia otsikolla #fmspad.

Kesällä on kaikkea muutakin tekemistä ja monen pienyrityksen somekanavat hiljenevät lähes tyystin. Samaan tahtiin hiipuu hyvään vauhtiin päässyt yleisön rakentaminen.

Kuvahaasteella saat vauhtia sisällöntuotantoon – ja vieläpä minimaalisella päänvaivalla, teemat kun tulevat valmiina #fmspadin puolesta. Sinun ei tarvitse kuin ottaa kuva!

Hauskoja kuvaushetkiä!