5 kokemuksen tuomaa neuvoa kirjoittamiseen

Kirjoittamiseen ei ole kiveen hakattuja  sääntöjä – nämä viisi neuvoa toimivat minulle.

Saimme luovan kirjoittamisen kurssilla tehtäväksi miettiä, mitkä säännöt ohjaavat omaa kirjoittamistamme.

Ajattelin jakaa tässä oman työkalupakkini myös sinulle, ehkä siitä on iloa kun oma kynä tekee tenän?

Kirjoittaminen on työtä

Kyllä, työtä. Inspiraatiolla on vähän tekemistä tekstin tuottamisen kanssa.

Olen ajatellut, että kirjoittamisen ammattilaisena minun on pystyttävä tuottamaan tekstiä kaikissa olosuhteissa. Myös silloin, kun väsyttää, on kiire tai mieli on verottajan lähettämän tuhansien eurojen yllätyslaskun ansiosta sirpaleina. Hammaslääkärikin paikkaa päivittäin reikiä, vaikka ammatti miten ottaisi pannuun.

Vaikeus ei olekaan itse tekstin tuottamisessa. Pikemminkin koen haasteellisena aiheiden keksimisen.

Se että ylipäänsä näkee asioita ympärillään on välillä vaikeaa. Asioiden jäsentäminen joksikin järkeväksi pohdinnaksi on vielä piirun verran vaikeampaa.

Toistaiseksi olen aina päässyt käyntiin:

  • Minulla ei kirjoittamisen suhteen ole minkäänlaista itsekritiikkiä. Tai ainakin se on hyvin olematon. En mieti maneereja, kielioppia tai omaperäisyyttä. En pelkää, että minulle nauretaan. Sinunkaan ei kannata. Ihmisillä ei yleensä riitä energiaa kovin pitkään pohtia, miksi joku sanoi jotain jostain – oma napa kiinnostaa aina enemmän. Anna palaa vaan, ja jos joku pitää sinua tyhmänä, se on hänen ongelmansa.
  • Kirjoittaminen edellyttää, että uskaltaa nähdä katsomaansa. Se kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta usein kuljemme laput silmillä. Tuttu haalistuu ja käy ennen pitkää näkymättömäksi, häviää. Säröt ovat hyviä, ne tekevät asioista usein paljon mielenkiintoisempia. Samalla ne myös pelottavat. Katso ympärillesi, tai sisimpääsi. Uskalla nähdä. Myös ne säröt.
  • Haastan joskus itseni tuottamaan tekstiä viikon ajan joka päivä. Laadusta en mene takuuseen, mutta kun blogeja on julkaistuna jo kuusi, pelkästä vauhdista julkaisee ainakin kolme lisää. Kokeile joskus. Voit yllättää itsesi.

Tekstin pitää istua suuhun

Tehokkain sujuvan tekstin mittari on ääneen lukeminen. Jos jossain kohtaa takeltelet, kadotat rytmin tai et saa henkeä, kirjoita kohta uudelleen.

Hyvä teksti istuu suuhun. Se leikki kielellä, sujahtaa vauhdilla hampaiden yli, hyväilee kitapurjetta, tuntuu makunystyröissä.

Kokeile joskus lukea kirjaa ääneen. Hyvin kirjoitettu kirja tulee ulos kuin kuunnelma, juuri oikeilla äänenpainoilla, juuri oikealla tempolla.

Muistan kun vuosia sitten luin Rosa Liksomin Hytti nro 6 mökillä alkukesästä. Oli tuulista ja kylmää, mutta teksti oli niin voimakasta, että sitä teki mieli huutaa mäkeen pelkässä yöpaidassa.

En enää muista teinkö sitä, ehkä, hyvin todennäköisesti. Melko varmasti. Luulen niin. Koin hyvin vahvasti, ettei tekstin nauttiminen pelkkien silmien kautta riittänyt. Halusin myös kuulla sen. Halusin tuntea sanat tuulen tuomana ihollani.

Suurin osa kirjoitetusta on turhaa

Jokaista tekstiluonnosta on vara karsia. Yksinkertainen on kaunista.

Yksinkertainen kieli ei ole lukijan aliarvioimista. Päinvastoin, se palvele lukijaa (olin kirjoittaa asiakasta!) tehokkaana viestinviejänä. Oma mielesi on meiltä muilta suljettu ratkaisematon arvoitus, johon kieli on avain.

Erehdymme joskus myös puolittaiseen kerrontaan. Viemme tarinaa liian innokkaina eteenpäin, liian suoraviivaisesti, eikä lukija pysy mukanamme. Ajatuksistamme ei muodostu ehyttä kokonaisuutta, vaan siinä on katkoksia, aukkoja, joihin lukija voi eksyä.

Joskus kompastumme nokkeluuksiin. Pitää olla niin perkeleen älykäs, tekstin loistava, Pulitzer-tasoa. Harva meistä kykenee siihen. Yksinkertainen on tässäkin tehokkaampaa.

Sisäpiiriä ei saa suosia. Ulkopuolista lukijaa ei saa kurittaa viittauksilla sisäpiirin viisauksiin, jollei niitä selitä.

Kaikki tämä, siinä, siis, -kin, myös, sulkumerkit, ajatusviivat jne voi poistaa. Tätä haluaisin itseltäni enemmän, mutta harvoin onnistun.

Teksti tekeytyy levossa

Olen suunnattoman tehokas blogisti. Tuotan tekstiä aivan hirvittävällä tahdilla. Sutaisen juttuni tunnissa ja julkaisen ne saman tien. Huomaan ajatuksen epäloogisuudet ja kerronnan katkot vasta seuraavana päivänä.

Haluaisin oppia enemmän malttia. Tekstiin pitäisi osata suhtautua kuin hapanleipätaikinaan. Senkin pitää rauhassa tekeytyä.

Prosessiin pitää vain luottaa. Hapanleipä nousee hitaasti, leipominen on työlästä ja voi kestää monta päivää, mutta jokainen vaihe kehittää lopputulosta. Kukapa ei haluaisi ihanan sitkoista, hyvin noussutta rapeakuorista limppua? Kerronnallisesti johdonmukaista, loppua kohden huipentuvaa rapsakkaa tarinaa?

Kukaan ei ole kone

Ajattelu on energiaa vievää työtä. Jossain vaiheessa ajatus ei enää pysy sormien vauhdissa ja teksti valjuuntuu.

Kirjoittamisessa pitää pitää taukoja. Mielellään liikunnallisia sellaisia. Kävelylenkki olisi paras, mutta sen puutteessa kierros kämpässä tai työhuoneessa saa veren taas virtaamaan suonissa. Hae vaikka kahvia, ripusta pyykit. Nouse seisomaan, liikuttele hartioita. Pidä pieni pilates-hetki.

Olen huomannut, että keskittymiseni kestää noin 20 minuuttia. Sen jälkeen huomioni alkaa kiinnittyä muuhun kuin siihen, mitä olen juuri tekemässä. Annan mieleni vaeltaa ja pidän ns. mikrotauon; se tarkoittaa yleensä Instagramin selailua tai kissan silittelyä. Twitter on huono, sinne saattaa kadottaa itsensä koko iltapäiväksi. Joskus vain tuijottelen ulos. Kerran painelin ilmanvaihdon säätönappeja kunnes sain ahdistuskohtauksen, sitä en voi suositella.

Keksi jotain joka katkaisee virran, ennen kuin se ehtyy. Jotain joka patoaa sen ja tuo sille uutta voimaa.

Sen jälkeen voi taas jatkaa.

Mitä yhteistä on luovalla kirjoittamisella ja sisällöntuotannolla?

Sisällöntuotanto ei lopulta eroa paljoakaan luovasta kirjoittamisesta

Osallistuin eilen ensimmäiselle luovan kirjoittamisen proosan luennolle.

Mieleeni jäi kolme pientä ajatusta, jotka mielestäni toimivat myös sisällöntuotannon puolella:

  1. Kirjoittaminen on ajattelemista. Kyllä, se vaatii hieman työtä, koska ajatteleminen ON välillä raskasta. Mutta yksikään mestariteos – oli kyse sitten kaunokirjallisesta teoksesta tai napakasta blogista – ei ole syntynyt väkisin vain kirjoittamalla, ilman ajatusta. Kirjoita, luonnostele, piirrä, kirjoita uudestaan. Niin syntyy hyvää tekstiä.
  2. Aloita edes huonolla tekstillä. Huonolla tekstillä on se etu tyhjään paperiin verrattuna, että sitä voi työstää paremmaksi. Joskus lopputulos on jotain ihan muuta kuin mistä lähdit liikkeelle. Tärkeää on päästä alkuun jollain versiolla. Ei se teksti kirjoittamalla kulu.
  3. Luominen on leikkimistä. Unohda turha itsekritiikki – lapsetkaan eivät leiki hyvää tai huonoa leikkiä. Leikki itsessään on tärkeä. Moni lupaava kirjoittaja jättää homman kesken liiallisen itsekritiikin takia. Jokainen sana, jokainen versio tekstistä, kehittää kirjoittajaa.

Luennolla puhuttiin myös paljon inspiraatiosta. Jotkut odottavat sitä, toiset välttelevät – yhtä kaikki, se nostettiin lähes mystiseen asemaan luomisprosessissa.

Itse olen sitä mieltä, että kirjoittaminen on työtä siinä missä muukin tekeminen. En usko mihinkään jumalaiseen johdatukseen, joka antaisi tekstin virrata lävitseni näppikselle ja siitä edelleen lukijan silmiin.

Sen sijaan uskon siihen, että kun hommaan ryhtyy, se alkaa sujua. Ja kun kirjoittaminen sujuu, syntyy hyvä vire, joka synnyttää lisää tekemisen iloa, eli tässä tapauksessa tekstiä.

Tosin jos yllämainitut kohdat 1 ja 3 jostain syystä eivät natsaa, ei myöskään synny ”inspiraatiota”. Joko emme ole ehtineet pohtia tarpeeksi ongelmaamme, tai pelkäämme tarttua siihen. Kohta 2 jää silloin syntymättä, emmekä pääse alkuun muokkaamaan edes sitä paskaa ensimmäistä versiota.

Kuva: Pixabay/Free Photos

Migreenimaanantaita moi!

Aamu meni Sannikissan seurana sängynpohjalla migreenissä

Viikko alkoi ikävästi Sannikissan kaverina sängynpohjalla.

Sain migreenin, joka kylläkin on tehnyt tuloaan jo muutaman päivän; ensin alkoi tavaroiden tiputtelu, mikään ei ole tahtonut pysyä käsissä; sitten puuroutui puhe, sanat katosivat, tavut vaihtoivat paikkaa. Migreenissä kirjoitetut typot tuntuvat siirtyvän puheeseen.

Pari päivää ennen kohtausta maku muuttuu, kauhon ruokaan suolaa ja vain hapan aiheuttaa makuaistimuksen.

Hajuaisti käy sen sijaan ylikierroksilla; kaikki tuoksuu tavallista voimakkaammalta, yleensä pahaan taittuen.

Juuri ennen kohtausta alkaa ahmiminen. Rasvaa tai makeaa, tai molempia. Koska makuhermot ovat lomalla, kaiken pitää olla äkkimakeaa tai supersuolaista. Muuten mikään ei maistu. Salmiakkikin on yhtäkkiä hyvää.

Yöllä tuli luonnoton jano. Olisin voinut maata hanan alla.

Ja kas, aamulla hävisi näkö.

Kipu ei omassa migreenissäni ole se pahin ongelma. Epämiellyttävää on tietenkin sisuksissa möyrivä Dorian, mutta suurinta pelkoa aiheuttaa ajatuksen lyhyys ja hahmottamisen mahdottomuus. Tavallaan näkee, muttei sisäistä. Voi ajatella, mutta kaikki pysähtyy näkymättömään esteeseen ennen kuin ajatus on valmis. Se tekee kaikesta hyvin epätodellista. Minun on vaikea kuvitella mitään kammottavampaa.

Nyt maailma alkaa jo hitaasti selkiytyä. Kohtauksessa on hyvää se, että sen jälkeen on ihanan seesteinen olo. Vähän kuin pahan krapulan jälkeen. Kaikki alkaa alusta.

Mietin koska sitä uskaltaisi ryhtyä tekemään asiakastöitä.

Mennee iltapäivään. Pahoittelut siitä.

Silloin, kun maailma oli vielä mustavalkoinen

Mustavalkoinen valokuva lampaista laitumella

Lapseni viettää paljon aikaa isoisänsä kanssa.

Isoisä on maalta kotoisin ja opettaa pojalle talonpoikaisajan juttuja – sanoja, tapoja ja perinteitä. Siinä lomassa katsellaan valokuvia.

Ukin lapsuuden kuvat on mustavalkoisia, luonnollisesti. Isäni täyttää tänä syksynä 80 vuotta.

Valokuvien rajattu väriskaala sai lapseni luulemaan, että maailma oli ukin nuoruudessa mustavalkoinen.

Nauroin ensin ajatukselle, olihan se hieman huvittava johtopäätös.

Sitten tuli toisiin aatoksiin. Kuvissa on valtavasti voimaa. Ahmimme tietoa silmiemme kautta. Kuvallista viestintää käytettiin jo paljon ennen kuin opimme kirjoittamaan.

Kuvat herättävät voimakkaan tunnereaktion, mikä taas aiheuttaa vahvan muistijäljen. Näyttämällä valokuvia kuvitteellisista tapahtumista ihmisiä on saatu muistamaan asioita, joita ei ole ikinä tapahtunutkaan.

Maailma on siis sitä, miltä se näyttää.

Me luotamme näkemäämme. Tätä on vuosien saatossa käytetty vaikuttamiseen: manipuloiduilla kuvilla on manipuloitu katsojia uskomaan milloin mitäkin.

Lapsi, joka on kasvanut kamera kädessään ja joka on tottunut muokkaamaan kuvia erilaisia appseilla ja filttereillä haluamansa näköisiksi, ei voinut kuvitellakaan, että maailma muutama vuosikymmen sitten olisi ollut niin alkeellinen, että valokuvista puuttui värit.

Ilokseni ukki oli korjannut pojan luuloja.

Missä olisimmekaan, jollei olisi.

3 pientä viestintätekoa syksyyn

Kolmella viestintäteolla saat kesällä tankatun aurinkoenergian riittämään pitkälle syksyyn.

Suurin osa on varmasti jo palannut kesälomilta työn ääreen.

Jotta kesällä tankattu aurinkoenergia riittäisi mahdollisimman pitkään syksyyn – ja ehkä jopa pimeän talven yli – ehdotan, että otat seuraavat kolme pientä viestintätekoa arkirutiiniksesi:

  1. Ole viisas sähköpostin käyttäjä. Älä spämitä työkavereitasi. Lisää vastaanottajiin vain ne henkilöt, joita asia koskee. Pyri otsikoimaan viestisi selkeästi ja rajaa sisältö yhteen aiheeseen. Älä jatka vanhaa viestiketjua uudella aiheella vaan aloita uusi.
  2. Ole mukava työkaveri. Tervehdi, kysy kuulumisia, kyhnytä. Kiitä, kun sen paikka on. Auta ja sinua autetaan. Pidä tehokkaita kokouksia, älä syö toisten työaikaa kertaamalla mummon kaverin kaiman sairaskertomusta.
  3. Muista, että muut eivät ole yhtään sen parempia ajatustenlukijoita kuin sinäkään. Kerro rakentavasti ajatuksistasi, kysy, jos et ymmärrä. Jaa ideoitasi.

Hyvää kesän jälkeistä työelämää!

Säännöllinen sisällöntuotanto tuo verkkokävijöitä – case Strumpvisbloggen

Olen pitkään pitänyt blogia Strumpvisbloggenia neulontaharrastuksestani.

Olen vuodesta papu pitänyt päiväkirjamaista käsityöblogia Strumpvisbloggenia neulontaharrastuksestani.

Olen julkaissut juttuja tekeleistäni säännöllisen epäsäännöllisesti sen enempää ajattelematta yleisöä tai sisällön optimointia tai muitakaan ammattikikkoja. Blogia ei edes ole kytketty Googlen seurantaan, vaan olen tyytynyt WP:n omaan statistiikkaan – onhan neulomisesta raportoiminen vain harrastus!

Vuosien mittaan nälkä on kuitenkin kasvanut. Ajatus blogiyleisön kasvattamisesta orgaanisin keinoin alkoi houkutella. Koska postausten tekeminen on aina ollut minulle helppoa, lähdin tekemään sisältöjä hieman skarpimmalla kärjellä tarkoituksenani kattaa yhä laajemmin neulonnan aihepiiriä.

Toistaiseksi tekemistä on ohjannut oma uteliaisuus ja halu oppia nimenomaan neulomisesta. Vaikka olenkin viestinnän ammattilainen, en ole lähtenyt selvittämään avainsanoja, joihin olisin kohdistanut sisältöjä: ensin on aina ollut käsityö, josta sitten on kasvanut blogi. Lähes kaikki tekeleeni ovatkin päässeet artikkeleiksi.

Alla muutama havainto, jonka haluan jakaa kanssanne.

Sisältö ei koskaan kuole

Sisällön elinkaari on hämmästyttävän pitkä. Blogin kaikkien aikojen luetuin artikkeli on kirjoitettu jo muutama vuosi sitten.

Ensimmäiset pari vuotta se keräsi tavanomaiset kaksi, kolme lukukertaa kuukaudessa. Helmikuussa 2019 se kuitenkin jaettiin Facebookissa eräässä harrasteryhmässä, ja lukijamäärä pompsahti yli 200.

Melkein samoihin lukuihin pääsee orgaanisella kasvulla myös vuonna 2015 julkaistu suosikkipipon ohje. Siinä kasvu oli alussa maltillista, mutta on huippuvuoden jälkeen vakiintunut 50 vuosittaiseen lukijaan.

Sisällöllä on siis pitkät jäljet. Yleensä tavoittelemme pikaisia viraalihittejä, vaikka hiljaa kasvanut yleisö onkin blogin lypsylehmä. Ihan heti ei siis kannata heittää pyyhettä kehään, vaikka oman blogin kävijämäärät kasvaisivat hitaasti. Some-jakoihin on hyvä pyrkiä, jos haluaa nopeasti kasvattaa yleisöään, mutta samalla on hyvä muistaa, että laatusisältö houkuttelee vuosienkin takaa.

Strumpvisbloggenin kävijämäärän kehitys vuodesta 2014 tähän päivään – vuonna 2019 tehdään kävijäennätys
Hidasta mutta varmaa kävijäkunnan kasvua!

Kun blogi hiljenee, hiljenee myös kävijävirta

Hiljaisimmat kaudet blogissa ovat olleet niitä, kun en syystä tai toisesta ole ehtinyt julkaista mitään.

Vaikka vanhat sisällöt vetävät jonkin verran lukijoita, blogi jää paitsi uusien julkaisujen tuomat kävijät.

Miten radiohiljaisuuden saa katkaistua? Olen muutaman kerran haastanut itseni pitämällä ns. ”vauhtiviikkoja”, jolloin tuotan sisältöä JOKA IKINEN PÄIVÄ.

Se on mielenkiintoinen koe jo itsessään: vaatii taitoa nähdä sisällön arvoinen asia ympäristössään.

Jumppa on kuitenkin vaivan arvoinen – se herättää kävijät ja hämmästyttävää kyllä, jonkun merkillisen algoritmikikan ansiosta, myös vanhat postaukset alkavat vetää klikkauksia (sivuston tuoreus on hakukoneille mannaa).

Viime kesäkuun yksi julkaisu vs. heinäkuun 10 julkaisua kaksinkertaisti kävijämäärän kuussa, jolloin yleensä harrastetaan muuta kuin käsitöitä. Parhaiten toimivat muuten sisällöt, joiden jakokuvassa on oma pärstä 🙂

Kohderyhmään uppoaa sitä kiinnostava aihe

Puhun usein siitä, että sisällön tulee olla sen kuluttajalle relevanttia jollain lailla.

Strumpvisbloggenissa suosittujen neuleohjeiden ohella yleisöä vetää neulomisen tekniikkaan liittyvät julkaisut.

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa se tosiasia, että olen viime syksynä aloittanut tekniikka-sarjan, jonka taustaidea ei ole ihan täysin puhdas: sen lisäksi, että oppisin itse uusia tapoja tuottaa kauniita pintoja, se luo a) sarjana syyn kävijälle palata blogiin b) laajentaa tehokkaasti blogin avainsana-kirjastoa uusin tekniikkatermein.

Kyse on siis isommasta projektista (tilkkutäkki), joka on jaettu lukuisiin pienempiin osiin (mallitilkut). Jokainen tilkku neulotaan omalla tekniikalla. Tähän mennessä aiheen alla ilmestyneistä artikkeleista neljä on jo kaikkien aikojen top 15 luetumpien joukossa.

Laajempi avainsanakirjasto nostaa blogin yhä tarkempien hakujen osumaksi hakukoneissa. Lisäksi hakukoneet pisteyttävät sivustoja sisällön relevanssin mukaan; algoritmin arvion mukaan käyttäjiä kiinnostavat hakutulokset nousevat hakutuloksissa.

Testasin omia avainsanojani (=blogiaiheita) Googlessa ja kappas, muutaman keskeisen avainsanan kohdalla keikun hakutuloksissa kakkosena heti alan ylimmän auktoriteetin, Drops Designin takana. Se ei ole huono tulos näinkin pienen blogin kohdalla! Etenkin kun ostettua näkyvyyttä ei ole ollenkaan, sivustoon pointtaavia linkkejäkin vähän ja brändi – jos sitä on alkujaankaan – on olematon.

Johtopäätökset

Jos tuotat blogia, pidä se elossa keinolla millä hyvänsä. Tuota sisältöä, joka kiinnostaa omaa kohderyhmääsi.

Ja jaa sisältöjä. Sukkablogillani ei ole omia some-kanavia ja laiskat jaot tapahtuvat omissa henkilökohtaisissa kanavissani muun hötön seassa. Näin jälkikäteen olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitkä kävijämäärät olisi, jos blogin ympärille olisi rakentunut myös jonkinlainen yhteisö.

Ehkä sen aika tulee vielä?

Minä Aion pärjätä!

Ensimmäinen työhönpaluu lomilta yrittäjänä on jännittävä!

Tämä on jännittävä päivä. Ehkä yksi elämäni jännittävimmistä päivistä ikinä.

On nimittäin aika palata sorvin ääreen pitkän – ja hyvin tarpeellisen – kesäloman jälkeen.

Erilaisen tästä työhönpaluusta tekee sen, että se on ensimmäinen yrittäjänä.

Määrään tästä syksystä itse oman tahtini, missä teen työni ja millä tavalla. Töiden hankkiminenkin on omalla vastuulla – siitä ei sovi luistaa, muuten loppuvat hommat lyhyeen.

Pitää miettiä mitä asiakkaalle voi luvata, missä omat rajani ovat, kenelle haluan tehdä töitä. Ja voinko ylipäänsä valita, koska laskut.

Tärkeintä on tietää mitä tekee. Moni yrittäjä hämmentyy, kun tätä kysyy. Seuraa pitkä epämääräinen vatvonta jostain jota tarjotaan jollekin. Se ei lupaa hyvää kaupan kannalta. Ennen kuin asiaansa voi myydä muille, pitää itse tietää, mikä hyöty omasta tekemisestä on asiakkaalle.

Olen myös ymmärtänyt, että nöyryys on tarpeen. Asiakkaat eivät tiedä todellisia tarpeitaan, ja saadakseen jalkansa oven väliin pitänee joskus myydä sitä, mitä asiakas luulee tarvitsevansa. Kun luottamus on syntynyt, voidaan yhteistyötä syventää.

Jännä tilanne siis. Paljon on mietittävää. Sisällä kuplii kuitenkin valtava into ja ilo ja yrittämisen halu. Ja ehkä myös näyttämisen halu: minä Aion pärjätä.

Kuva: Pixabay/rawpixel

Miksi palautteen antamisesta on tullut niin vaikeaa?

Palautetta voi antaa hymiöillä – hymynaama kertoo tyytyväisyydestä!

Olen useammin kuin kerran törmännyt siihen, ettei suorassa asiakaspalvelutilanteessa ”voi antaa palautetta”. Sen sijaan pitäisi navigoida palveluntarjoajan verkkosivuille, mielellään kirjautuneena, ja lähettää ajatuksensa sähköisesti. Kerran olisi palautteenantoa varten pitänyt ladata oma appsi.

Joskus syynä on ollut se, ettei palautteita muuten voi käsitellä. Harmittavan usein syyksi on tarjottu sitä, että ”ei meidän pomot meitä kuuntele”.

Toivon hartaasti, ettei näin ole. Joka kerta, kun kuulen sen, mietin, pitäisikö palvelut ostaa joltain toiselta palveluntarjoajalta. En missään nimessä halua tukea sellaista yritystä, jonka työntekijät kokevat olevansa yhdentekeviä työnantajalleen.

No, oli miten oli, kynnys verkkosivuille menemiselle palautteen antamiseksi on useimmiten liian korkea. Ei vain viitsi. Silti jokaisen palautteen uskoisi olevan yritykselle arvokas toiminnan kehittämisen kannalta.

Missä siis vika?

Pelkäävätkö työntekijät, jotka kokevat olevansa väheksyttyjä, että palaute korvamerkitään heidän henkilökohtaiseksi tappiokseen?

Entä jos palaute onkin kiitos? Eikö palautteen olisi siinä tapauksessa hyvä kantautua myös ylimielisen pomon korviin?

Vai voiko todella olla niin, ettei palautetta voi käsitellä livenä? Puuttuuko CRM:stä sellainen vipstaaki, ettei sitä voi syöttää eteenpäin koneiston käsiteltäväksi?

Kaikissa tilanteissa ei tietenkään ole välitöntä mahdollisuutta tallentaa asiakaspalautetta järjestelmään. Tämä palaute menee kuitenkin kokonaan hukkaan.

Palaute ON tärkeää

Palaute on välitön reaktio tuottamaasi palveluun. Prosesseja kehitetään usein omien tarpeiden pohjalta – tekemällä näin helpotan omaa elämääni, jouhevoitan asioiden kulkua ja saan säästöjä.

Se on inhimillistä. Ja taloudellista. Samalla asiakkaan näkökulma asiaan unohtuu.

Siksi asiakasta kannattaa kuunnella, oli kyse sitten rakentavasta kritiikistä tai kiitoksesta. Asiakas ei ole aina oikeassa, muttei lähtökohtaisesti myöskään aina väärässä.

Kuva: Pixabay/athree23

Miksi kirjoittaa yritysblogia?

Yritysblogi kannattaa – se on erinomainen keino kasvattaa tunnettuutta ja luoda uskottavuutta.

Ollakko yritysblogi vaiko ei, siinäpä kysymys.

Mieti asiaa näin: sinä et ehkä blogia kaipaa, mutta asiakkaasi saattavat tarvita tietoa juuri siitä, missä sinä olet hyvä.

Vastaamalla heidän tiedontarpeeseensa luot ensimmäisen kontaktin potentiaaliseen asiakkaaseen. Hyvässä lykyssä jätät muistijäljen ja pääset short listalle yrityksistä, joilta hän palvelun tai tuotteen jonain päivänä ostaa.

Laita oma osaaminen loistamaan

Blogi tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tuoda esiin omaa osaamista.

Heti kirjoitukset eivät välttämättä tuota rahaa, mutta ajan mittaan lisää verkkokävijöitä, tunnettuutta ja ennen pitkää myös liidejä.

Ennen kaikkea blogi vahvistaa osaamisestasi asiakkaan silmissä – edellyttäen tietenkin, että olet valinnut näkökulmaksi asiakkaan ongelmien ratkaisun.

Kun suunnittelet blogia, sinun kannattaakin asettua hetkeksi asiakkaan asemaan ja miettiä, millä lailla voisit olla hänelle avuksi. Tutki, mitä hakuja hakukoneissa tehdään, vertaa niihin tarjottuja vastauksia. Mikä niissä on hyvää, mikä huonoa? Millä omalla osaamisellasi voisit täydentää jo annettuja vastauksia?

Tunne on tärkeä

Teemme päätöksiä tunteella. Aina. Järki astuu peliin vasta kun haluamme perustella päätöksemme itsellemme.

Siksi tiukka asiaan keskittyminen ei ole tehokas tapa viestiä yrityksesi asioista. Jos haluat blogillasi luoda tietynlaista mielikuvaa yrityksestäsi, rakentaa sen brändiä, tarvitaan viestinnässä myös muuta kuin faktoja ja lukuja

Blogi jos mikään on erinomainen kanava tarinankerronnalle.

Yleensä riittää, että päästät empatian valloilleen. Pue ne asiakkaan saappaat omiin jalkoihisi.

Saatat yllättyä, mistä kohtaa kenkä puristaa.

Kuva: Pixabay