Olen urani aikana saanut kääntää lukuisia erilaisia tekstejä eri kielistä eri kielille, yleensä kamalassa kiireessä hutkien, deadlinea venyttäen.
Haluaisin tähdentää, että kääntäminen on ihan oma taitonsa, ja vaatii aikaa onnistuakseen optimaalisesti.
Kyllä, käännöksiä voi myös tehdä koneellisesti, mutta jollei sinulla ole tukku rahaa käytettävissä, niiden laatu on vielä heikko.
Ihmiskääntäjä on oman alansa ammattilainen ja tehdäkseen työnsä laadukkaasti, hänelle pitää suoda työrauha. Kiireessä ei ammattilaiseltakaan synny priimaa. Melkein priimaa ehkä, hyvässä tapauksessa, mutta se terävin kärki jää mitä todennäköisimmin uupumaan.
Et varmaankaan halua kampanjasi kieliversioiden kärsivän huonosta suunnittelusta. Kiire on nimittäin suurimmaksi osaksi huonoa suunnittelua. Jos mielit tehdä laadukkaita kieliversioita, käännöksille on syytä varata aikaa.
Mumbo jumbo on sitä myös käännöstekstissä
Kääntämisen suurimmaksi haasteeksi laskisin kuitenkin heikkolaatuiset alkuperäistekstit, vaikka tiukka aikataulutus vaikeuttaakin työtä.
Tekstin puutteet paljastuvat nimittäin viimeistään siinä kohtaa, kun sitä aletaan kääntää toiselle kielelle: vaikka alkuperäinen kirjoitus kuullostaisikin hienolta ja ajanmukaiselta ja viljelisi tuttuja muotitermejä (!), ajatuksen hähmäisyyden kyllä huomaa heti. Tyhjät sanasalaatit, lausekyhäelmät ja puolitiehen jääneet pohdiskelut ovat tyhjiä myös käännöksessä, ja jollei kirjoittaja tarjoa selkeää ajatuspolkua, ei kääntäjäkään sitä löydä.
Oikein kaoottisen tekstin äärellä minulle on kääntäjänä herännyt kiusaus korjata tekstiä käännöksessä. Se taas herättää eettisen kysymyksen: saako niin tehdä? Teksti on aina kirjoittajansa lapsi, olkoonkin shaibaa. Mikä oikeus kääntäjällä on lopulta sorkkia sitä? Ja jos valitsisikin sorkkimisen, mistä voi olla varma, että on ymmärtänyt korjata oikein?
Kovin ihmeellistä ei siis saa aikaan, jos lähtökohta on huono. Heikkolaatuinen käännös ei siis välttämättä ole kääntäjän ammattitaidon puutetta (tai edes kiireellisen aikataulun syytä), vaan kuvastaa alkuperäistekstin vajaavuutta. Käännöksellä on lähes mahdotonta pelastaa huonoa tekstiä.
Eilinen Facebookin käyttökatko oli hyvä muistutus siitä, että organisaation pitää omistaa oma sisältönsä – kaikkea sisällöntuotantoaan ei kannata laittaa somen varaan.
Tarkoitan sisällön omistamisella sitä, että kun julkaiset jotain ison sisältökonglomeraatin kanavissa, olet täysin konsernin toiminnan – tai toimimattomuuden? – armoilla. Entä jos kanava myydäänkin tai käyttöehdot muuttuvat niin, ettet enää halua/voi käyttää palvelua? Mitä sisällöllesi ja näkyvyydellesi tapahtuu siinä kohtaa?
Näenkin oman sivuston eli oman median kultaakin kalliimpana sisällön ”emoaluksena”, johon parhaimmat ideat kannattaa säilöä. Some on sivuston sisällöntuotannon hyvä mauste ja jatke. Ja luonnollisesti erinomainen keskustelualusta, koska sillä pääsee lähemmäs asiakasta.
Sisällöntuottaja salaa toivoi illalla sohvalla maatessaan, että olisipa FB-maailmassa hiljaista vielä tänäänkin. Tulisi vapaapäivä jatkuvasta pöhinästä ja ideoinnista.
Joskus on ihan hyvä olla hiljaa. Ja tylsistyä. Silloin syntyvät ne kirkkaimmat ideat.
Isoisä on maalta kotoisin ja opettaa pojalle talonpoikaisajan juttuja – sanoja, tapoja ja perinteitä. Siinä lomassa katsellaan valokuvia.
Ukin lapsuuden kuvat on mustavalkoisia, luonnollisesti. Isäni täyttää tänä syksynä 80 vuotta.
Valokuvien rajattu väriskaala sai lapseni luulemaan, että maailma oli ukin nuoruudessa mustavalkoinen.
Nauroin ensin ajatukselle, olihan se hieman huvittava johtopäätös.
Sitten tuli toisiin aatoksiin. Kuvissa on valtavasti voimaa. Ahmimme tietoa silmiemme kautta. Kuvallista viestintää käytettiin jo paljon ennen kuin opimme kirjoittamaan.
Me luotamme näkemäämme. Tätä on vuosien saatossa käytetty vaikuttamiseen: manipuloiduilla kuvilla on manipuloitu katsojia uskomaan milloin mitäkin.
Lapsi, joka on kasvanut kamera kädessään ja joka on tottunut muokkaamaan kuvia erilaisia appseilla ja filttereillä haluamansa näköisiksi, ei voinut kuvitellakaan, että maailma muutama vuosikymmen sitten olisi ollut niin alkeellinen, että valokuvista puuttui värit.
Sanavalinnoilla on väliä, sain taas tänään huomata.
Kävimme aamulla pojan kanssa uimassa. Hän halusi kesken pulikoinnin käväistä soittamassa kaverilleen, muttei sitten palannutkaan pukuhuoneesta kuten olin odottanut.
Pyysin uimahallin ystävällistä valvojaa jopa käymään pukuhuoneessa huhuilemassa.
Hetken kuluttua mies kuitenkin palasi ilman poikaa.
Siinä kohtaa jo huolestuin. Valvoja yritti parhaansa mukaan lohduttaa ja sanoi ”no tänne nyt hukkuu niin helposti”.
Sitäpä juuri, mietin.
Poikakin löytyi siinä samalla meidän sanaillessa, täysissä voimissaan tupsahti paikalle.
Arvostan Petteri Orpoa uskalluksesta haastaa Alexander Stubb kokoomuksen puheenjohtajakisassa; näillä talouden näkymillä tehtävässä ei voi kuin epäonnistua. Toivon siis Orpolle kaikkea hyvää ja jaksamista ja tsempparimieltä vaikeaan tehtävään.
Puheenjohtajan pestille olisi suonut paljon sympaattisemman alun kuin mitä se linjapuheen mediakäsittelyn varjossa sai.
Ei sillä, tällaisia mokia ei pitäisi syntyä – se kertoo kiireestä, ehkä jopa huolimattomuudesta, mutta varmasti siitä, että Orpon tiimi ei ollut valmistautunut voittoon. Puheenhan olisi voinut muokata valmiiksi jo paljon ennen äänestystä, eikö? En jaksa uskoa, että puheen kirjoittamista olisi tahallaan jätetty näin viime tippaan. En millään.
Pieni juttu, mutta se nousi maamme ykköslehteen otsikoksi. Uskon uuden puheenjohtajan ottaneen opiksi, ja niin kannattaa meidän muidenkin: viestintä on tärkeää ja johtajalle erityisen tärkeää. Suunnan näyttäminen ei onnistu ilman selkeää viestintää.
Viestintää ei siis pidä laiminlyödä. Ei kannata.
Pahimmassa tapauksessa siitä jää pysyvä jälki brändiisi.
Kiire saada valmiiksi, kiire julkaista, kiire jakaa.
Yksityiskohtien hiominen jää. Se voi olla kohtalokasta, joskus jopa vittumaista, kuten Tokmannin esimerkki kertoo.
Olen työurani aikana tehnyt monen monta käännöstä. Usein projektit mitoitetaan niin, että sisältö ja raamit hiotaan valmiiksi tietyssä aikataulussa, jossa deadline on ehdoton. Kieliversioita ei ole huomioitu, eli kun nakki napsahtaa, käännöksen olisi jo pitänyt olla valmis.
Siinä hötäkässä yksityiskohdat eivät saa ansaitsemaansa huomiota.
Ja kas, lopputuotoksessasi on virheitä. Virheitä, jotka voivat vaarantaa koko tuotoksesi uskottavuuden. Pahimmassa tapauksessa jopa koko brändin uskottavuuden.
Vittumaista!
…siis ihan oikeasti? Vittumaisia ostoksia?
Tämän blogin opetus on: jos aiot viestiä myös toisella kielellä, panosta kunnon käännöstoimistoon! Se kannattaa! Maksaa juu, mutta se on sen arvoista!
Mitä sinun brändilupauksesi kertoo sinusta? Vai kertooko mitään?
Kertooko brändilupauksesi jotain sinusta ja yrityksestäsi, vai syökö se pikemminkin uskottavuuttasi?
Lupaatko esimerkiksi olevasi ammattitaitoinen ja moderni, ehkä jopa asiakaslähtöinen?
Vai tarjoatko kenties luotettavaa ja osaavaa palvelua?
Erotu teoilla, älä sanoilla
Epäilen vakuuttaako näiden itsestäänselvyyksien lateleminen yhtäkään asiakasta. Ihan kuin joku haluaisi ostaa epäluotettavalta kieroilijalta ammattitaidotonta ja tylyä palvelua.
OLE ammattitaitoinen, luottamuksen arvoinen, seuraa aikaasi. Rakasta asiakkaitasi.
Anna sen sijaan näiden määreiden näkyä toiminnassasi. Älä vain luettele adjektiiveja, vaan OLE ammattitaitoinen, luottamuksen arvoinen, seuraa aikaasi. Rakasta asiakkaitasi.
Jos lupaat, lupaa helpotusta
Jos lupaat, lupaa jotain josta on hyötyä asiakkaallesi. Jotain, jota ilman asiakas ei tule toimeen.
Apua, esimerkiksi. Kumppanuutta, rinnalla kulkemista. Yhdessä oppimista.
Lupauksella teet itsestäsi haluttavan. Joko niin, että sinut on pakko saada, tai että sinuun on pakko saada samastua.
Mieti siis tarkkaan, miten muotoilet brändilupauksesi. Itsestäänselvyyksistä tulee helposti koomisia.
Sanavalinnoilla on väliä, sain taas tänään huomata.
Tiedättehän Leijonien mestaruus-renkutuksen ”Poika saunoo”?
