Kategoria: Itsensä johtaminen

Terveiset täältä auringonpaisteiselta sohvalta!

Viimeiset viisi viikkoa ovat menneet täällä pohtien mikä minusta tulee isona.

Pohdinnat ovat sujuneet hyvissä fiiliksissä, ensin kylläkin vain tyhjensin pääkoppaa tikuttamalla villasukkia erinäisistä jämälangoista, mutta kuten arvelin, inspiraatio alkaa pikkuhiljaa herätä.

Ehkä jo jossain kerroinkin, että päätoimeni viestijänä finanssialalla päättyi helmikuussa. Se tarkoittaa, että minusta tulee virallisestikin viestintäalan yrittäjä – vihdoin, lähes 20 vuoden hang around -yrittäjäjäsenyyden jälkeen pääsen itse kokemaan oman itseni pomona olemista.

Ensimmäiset tuntemukset ovat hyvinkin positiivisia – nyt kun pahin pakokauhu on haihtunut. Toivoa antaa se, että voi tehdä töitä oman vakaumuksensa mukaan silloin/siellä missä itse haluaa. Eniten jännittää se, että lähteekö homma lentoon ja jos lähtee, miten paljon aikaa siihen menee.

Iloa tuottaa myös ajatus siitä, että tässä asemassa maailma on ihan eri tavoin avoinna. Pitkä työsuhde kaventaa näkökenttää ja tuottaa ennen pitkää putkinäön. Oman asiantuntijuuden ulkopuolella maailma katoaa pimeyteen.

Pimeys alkaa pikku hiljaa kääntyä sarastukseksi. Olen ilmoittautunut muutamaan tilaisuuteen kuulemaan minulle uusista asioista ja bongannut verkosta kursseja, joihin aion osallistua. Olen pitkästä aikaa pystynyt keskittymään lukemiseen. Luonteeni peruspiirre, kiinnostus maailmaa ja sen ilmiöitä kohtaan, alkaa taas herätä – tunnen, että olen palaamassa itseeni.

Se jos mikä, on vaivan arvoista.

Elämä heittää joskus ilkeän kierteisiä palloja eteemme.

Niiden kohdalla joudumme usein määrittelemään itsemme uusiksi. Jokin perustavanlaatuinen elämässämme heilahtaa, tulee ero, tai työsuhde päättyy, ja minäkuvamme muuttuu.

Omalla kohdalla edellisestä kerrasta on aikaa. Tulin äidiksi, menetin oman äitini ja jäin lapsen kanssa yksin, kaikki 6 kuukauden sisään. Siinä oli käsittelemistä.

Nyt mennään taas, vaikkei yhtä dramaattisin kääntein kuin 8 vuotta sitten.

Täytän parin viikon päästä 45 vuotta ja minut on vastikään passitettu lonkkaleikkausjonoon.

Kyllä, siihen mummojen varaosahuoltoon. Tosin minulle tulee mitä todennäköisimmin mersuversio nivelestä, peli joka kestää saksalaisen klassikon tapaan kilometrejä.

Pitkään vaivanneiden kipujen syyn selviäminen on tietenkin helpotus. Kärsin vauvana korjaamatta jääneestä synnynnäisestä lonkkaviasta, jonka ansiosta lonkkanivel on nyt tullut tiensä päähän. Korjaustoimenpide pitäisi olla rutiinia, ja kipujen hävitä kuudessa kuukaudessa ja liikkuvuuden palautua lähes normaaliksi.

Hienoa.

Paitsi että… jotenkin tämä koskee identiteettiin ihan uskomattomalla tavalla.

Taidan jokaisessa some-profiilissani esitellä itseni juoksijana. Nyt kuivan maan juoksut on juostu, ainakin joksikin aikaa. Tekonivel on oiva peli, mutta täysin samoja juttuja sillä ei voi tehdä kuin alkuperäisellä nivelellä.

En muista aikaa, jolloin kipuja ei olisi ollut. En muista, millaista on nukkua yötä heräämättä kun oikeaa asentoa ei tahdo löytyä. Minulla ei myöskään ole mielikuvaa siitä, millaista on istua työpöydän ääressä niin, ettei jalkaa välillä vihloisi.

Itse asiassa en ole edes tajunnut, että elämä voisi olla kivutonta. Se kuulostaa utopistiselta, ja samalla valtavan jännittävältä; voisiko kivuttomuus koskea myös minua?

Näin näyttäisi olevan. Toivottavasti en joudu kauaa odottamaan toimenpidettä. Haluaisin jo tutustua uuteen minääni. Juoksutrikoot joutavat kierrätykseen, tilalle tulee jotain muuta.

Hitto, ehkä kaivan jopa sen golfbägin naftaliinista.

Who knows?

Epämukavuusalueelle pitää mennä, koska itsensä kiusaaminen on hauskaa – parhaimmassa tapauksessa oppii jotain uutta.

Vuosi sitten otin käyttöön Canva-palvelun. Canvassa voi kätevästi tehdä esimerkiksi kuvapostauksia sosiaalisen median kanaviin.

Olin joskus hyvä piirtämään, ja vaikka se kehittääkin sommittelutaitoa, ei se tee kenestäkään vielä graafikkoa.

Canvassa olin siis osaamiseni äärilaidoilla.

Päätin kuitenkin tehdä julkisen kokeilun ja pistin pystyyn Instassa Aiolle joulukalenterin – rajasin tehtävän Canvassa tarjolla oleviin valmiisiin elementteihin, eli jokainen kuvakokonaisuus piti askarrella palvelussa tarjolla olevista palasista. Käytännössä tämä tarkoitti muutamaa yksittäistä lumihiutaletta lukuunottamatta neliöitä, ympyröitä ja kolmioita Aion pääväreissä.

Tehtävä osoittautui ihanan haasteelliseksi, etenkin kun jokaiseen kalenterikuvaan tuli vielä oma viestintään liittyvä teksti. Mutta samalla se oli hurjan hauskaa – en muista koska olisin nauttinut yhtä paljon kuvilla leikkimisestä.

Joten päätin sitten lähteä samaan leikkiin uudestaan! Olen hyvin tietoinen aikataulupaineista, joten tällä kertaa ajattelin ottaa avukseni ikonipalvelu Noun Projectin – yksittäisiin kuvaelementteihin ei tällä kertaa suttaannu aikaa, vaan voin keskittyä sommitteluun.

En tiedä, voi olla että  näin ”fuskaamalla” joulukalenteriprojektista ei tule läheskään yhtä hauska, kun silloin kun kaiken tekee itse.

Tai sitten se vain säästää hermoja 🙂

Joka tapauksessa, laitahan Aion Instatili seurantaan, niin ei mene joulukalenterin luukut ohitse!