Terveiset täältä auringonpaisteiselta sohvalta!
Viimeiset viisi viikkoa ovat menneet täällä pohtien mikä minusta tulee isona.
Pohdinnat ovat sujuneet hyvissä fiiliksissä, ensin kylläkin vain tyhjensin pääkoppaa tikuttamalla villasukkia erinäisistä jämälangoista, mutta kuten arvelin, inspiraatio alkaa pikkuhiljaa herätä.
Ehkä jo jossain kerroinkin, että päätoimeni viestijänä finanssialalla päättyi helmikuussa. Se tarkoittaa, että minusta tulee virallisestikin viestintäalan yrittäjä – vihdoin, lähes 20 vuoden hang around -yrittäjäjäsenyyden jälkeen pääsen itse kokemaan oman itseni pomona olemista.
Ensimmäiset tuntemukset ovat hyvinkin positiivisia – nyt kun pahin pakokauhu on haihtunut. Toivoa antaa se, että voi tehdä töitä oman vakaumuksensa mukaan silloin/siellä missä itse haluaa. Eniten jännittää se, että lähteekö homma lentoon ja jos lähtee, miten paljon aikaa siihen menee.
Iloa tuottaa myös ajatus siitä, että tässä asemassa maailma on ihan eri tavoin avoinna. Pitkä työsuhde kaventaa näkökenttää ja tuottaa ennen pitkää putkinäön. Oman asiantuntijuuden ulkopuolella maailma katoaa pimeyteen.
Pimeys alkaa pikku hiljaa kääntyä sarastukseksi. Olen ilmoittautunut muutamaan tilaisuuteen kuulemaan minulle uusista asioista ja bongannut verkosta kursseja, joihin aion osallistua. Olen pitkästä aikaa pystynyt keskittymään lukemiseen. Luonteeni peruspiirre, kiinnostus maailmaa ja sen ilmiöitä kohtaan, alkaa taas herätä – tunnen, että olen palaamassa itseeni.
Se jos mikä, on vaivan arvoista.