Ah tätä valmiiksi saattamisen iloa!
Sain pääteltyä pitkäaikaisen käsityöprojektin viime viikolla.
Olen luonteeltani aloittaja, joten hankkeiden valmistuminen tuottaa minulle erityisen suurta iloa.
Uuden aloittaminen korostuu erityisesti käsityöharrastuksessani. Kaikki se jännitys kun tutustuu ennalta tuntemattomaan ohjeeseen, tekniikkakikat jotka pitää selvittää, puhumattakaan kaikista ihanista lankojen kuiduista, väreistä ja juoksevuuksista, tuottavat lähes humaltumiseen verrattavaa euforiaa. Keskeneräisten töiden korissani onkin lukuisia sukkapuolipareja, huivien aihioita ja yksinäisiä tumppuja.
Sen toisen parin tekeminen onkin sitten jo rutiinia, puuduttavaa toistoa, eikä se ole koskaan oikein napannut.
Kuitenkin, valmiin huivin tuottamat ylpeys ja ilo hämmästyttivät.
Yleensä neulomukseni jumiutuvat joko jo mainittuun toistoon, tai sitten virheeseen, jota en jaksa ryhtyä selvittelemään.
Ajattelutyössä kun ei ongelmia välttämättä tarvitse selvitellä. Asioilla on ajan mukaan taipumus löytää ratkaisunsa vaikka niille ei aktiivisesti tekisikään mitään. Alitajuntamme työstää asioita salaa, ja yhtäkkiä kaikki on täysin selvää.
Tuottavassa työssä jossain vaiheessa pakko ryhtyä suorittamaan. Isääni lainatakseni, ”ei ne hommat itsekseen valmiiksi tule”.
Tämä olkoon itseni johtamisessa tulevan syyskauden kehittämiskohde. Vaikka uudesta innostuminen on tietysti vahvuus sinänsä, valmista tulee vasta kun malttaa ryhtyä hommiin.
Siinä meikäläisellä on kehittymisen paikka.
Sharing is caring, sanotaan.
Moni inhoaa maanantaita.
En tee lupauksia uuden vuoden kunniaksi. Mutta aika ajoin on ehkä hyvä asettaa itselleen jonkinlaisia tavoitteita, ainakin jos tarkoituksena on saada aikaan jotain muutosta.
Olen viettänyt kohta viikon lomaillen.
Arvatkaa, kenestä haen voimaa, kun en itse jaksa uskoa omaan tekemiseeni?
Jokainen meistä on ollut siinä tilanteessa. Deadline pukkaa päälle, eikä tekstiä tunnu syntyvän millään konstilla.