fbpx

Viikon klikkiotsikot Aion tapaan

Käsi hiirellä valmiina klikkaamaan

Uusi vuosi on alkanut varsin rapsakassa talvisäässä, media raportoi pakkasen paukkuvan ja kurittavan kansaa ja rajun kylmyyden hyydyttävän liikennevälineitä.

Hyytyipä monopolin joukkoliikenneväline myös tämän yrittäjän työkeikalla rantaradan varrella olevaan pikkukaupunkiin.

Minulla ei suurempaa kiirettä ollut kotiin, lapsukainen viettää yhä joululomaansa isällään, mitä nyt kissat kotiin tullessa ihmettelivät myöhäistä päivällistarjoilua.

Ideoimme tähän sopivat klikkiotsikot lounasryhmämme kanssa:

  • ”Paukkupakkanen hyydytti junat – kissat jäivät heitteille”
  • Astetta ärjympi ”Paukkupakkanen hyydytti junat – kissat nälkäkuoleman partaalla”
  • ”Yrittäjän junamatka päättyi ennen kuin ehti alkaakaan – kotona karu vastaanotto”

VR:n viestintään palaan vielä, se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Päivän ykköspuheenaihe on tänään sähkön hinta. Ja jumaleissön, viime syksynä oltiin kriisitunnelmissa, kun hinta pompsahti euroon yksiköltä. Meillä meni kotona keittiö säästöliekille, uunia en lämmittänyt kertaakaan koko syksynä ja kausivalotkin jäivät laittamatta.

Saunassa kävimme vasta talvella hintapiikin hellitettyä. Yllätyksekseni saunoinkin yhtäkkiä nuoren miehen kanssa – vauvelillani oli saunapaastomme aikana alkanut murrosikä kaikkine ulkoisine merkkeineen.

Nyt olemme jo ihan uusissa sfääreissä sähkön hinnan kanssa. Vein ukin lounaalle ruotsalaiseen lihapullapaikkaan, koska ajomatka sinne ja takaisin sekä lounas tuli halvemmaksi kuin päivän viettäminen kotona kokkaillen. Emme olleet ainoita saman neronleimauksen saaneita.

Anyway, veistelimme viimevuotisesta saunalakostani hunajaisen klikkiotsikon:

  • ”Sähkön hintapiikki paljasti rajun muutoksen – äiti järkyttyi”

Jos otsikkoon haluaa lisää tunnetta, sanan ”äiti” voi vaihtaa sanoihin ”perheenäiti” tai ”yksinhuoltajaäiti”.

Klikkaisitteko?

Todellisia, mediasta poimittuja klikkiotsikoita alla:

  • ”HS: Natalia Salmela poseeraa harvinaisessa alastonkuvassa – tämä arkipäiväinen esine hänen kodistaan puuttuu” (IS) – en klikannut, vaikka jäi kyllä kiinnostamaan tuo esineen ja alastomuuden mahdollinen yhteys.
  • ”Helena ja Mikko Koivun avioerossa lopullinen ratkaisu” (IS) – lopullista ratkaisua on terminä tavallisesti käytetty täysin eri yhteydessä paljon järkyttävämmästä asiasta.
  • ”Pohjois-Suomea vaanii uusi vaara – Voi vahingoittaa koteja, putkia ja teitä” (IL) – klikkasin, kyse on ns. pakkasjäristyksistä jossa maaperässä oleva vesi jäätyy nopeasti ja aiheuttaa heikkoja, maanjäristyksen kaltaista liikahtelua.
  • ”Sanna Marinin fanittama yhtye lopettaa” (IL) – en klikannut. Tietäjät tietää mistä yhtyeestä on kyse (Rage Against the Machinestä).

Näiden myötä toivotan sinulle hyvää uutta vuotta. Ajatuksen aihetta alkuvuoteen: klikkiotsikot syövät paitsi aikaamme, kuluttavat myös valtavasti energiaa.

Kysynpä siis uudestaan. Klikkaisitko?

Kuva: Pexels / George Milton

Jaa tämä myös kavereillesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.