Saako asiantuntijapalvelu maksaa?

Kallakin pääsee, mutta Mersulla ei tarvitse tinkiä ajomukavuudesta.

Päivän teema somessa näyttäisi olevan asiantuntijapalveluiden hinta. Tällä kertaa kohteena on ministeri Katri Kulmunin esiintymisvalmennukset, joiden hinta on ollut kieltämättä hurjahko.

Yksittäisen konsultin laskuttamaa tuntihintaa olennaisempaa on mielestäni se, oliko valmennuksesta valmennettavalle hyötyä. Jos hänen työssä jaksaminen on sen ansiosta parantunut ja yhteisten asioidemme hoitaminen sillä saanut uutta pontta, valmennuksella on kaiketi ollut paikkansa.

Ei siis pidä tuijottaa yksistään työn tuntihintaa, vaan työn loppupeleissä tuomaa hyötyä asiakkaalle.

Tosin tekijälläkin on väliä. Tekirin Harri Saukkomaa on kriisiviestinnän kunkku Suomessa. On ymmärrettävää, että hintakin on kuninkaallinen – osaamisen lisäksi hänessä maksaa brändi. Minä en voisi laskuttaa samaa, vaikka olisinkin erikoistunut kriisiviestintään ja esiintymistaitojen sparraamiseen.

En sano, etteikö nimettömämpikin konsultti voisi tarjota lähes Saukkomaan veroista palvelua. Ford Kallakin pääsee, mutta moottoritiellä Mersulla ei tarvitse tinkiä ajomukavuudesta, sanoi katsastusmies taannoin koputellessaan jo iäkkäänpuoleisen perintöpelini alustaa.

Saukkomaan kokemustaustaa ei nimittäin ole kenelläkään muulla. Kokemus tuo näkemystä ja varmuutta, josta moni on valmis maksamaan ekstraa.

Saako asiantuntijapalvelu maksaa? Tietenkin saa. Työn tekijän on tunnettava arvonsa. Se kuuluuko veronmaksajien maksaa lasku – näin iso lasku – on sitten eri asia.

Kuva: Canva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.