The New York Times nostaa vasta ilmestyneessä artikkelissaan esiin ajankohtaisen ilmiön, someseuraajien ostamisen.
Somessa on mahdollista ostaa seuraajia – tätä harrastavat esim. julkisuuden henkilöt, jotka eivät muuten ole onnistuneet rakentamaan itselleen suurta yleisöä. Jason Schenker, eräs jutussa haastateltu seuraajia ostanut toteaa, että laaja yleisö on tärkeää uskottavuuden kannalta (”No one will take you seriously if you don’t have a noteworthy presence”).
Yleisöä hankitaan siis uskottavuuden takia. Osasyynä on varmasti myös sisältöjen automaattijaot; bottiarmejalla saadaan näennäisesti isoa liikennettä tilille.
Trafiikki antaa tietysti kuvan laajasta näkyvyydestä. Vaikuttajamarkkinoinnissa tämä on elinehto.
Mutta varmaa on se, ettei feikkiseuraajien generoima liikenne perustu aitoon kiinnostukseen tuotteeseen tai palveluun – tai henkilöön. Haluaisinko, että vaikuttajalle antamani toimeksianto tuotteen tai palvelun promoamisesta sujahtaisi keksityn yleisön jaettavaksi? En usko. Feikkiliikenne ei myöskään luo keskustelua eikä rakenna sitoutunutta fanikuntaa.
Kurjinta tässä on ehkä kuitenkin se, että osa näistä ostoseuraajista perustuu varastetuille some-identiteeteille. Twitterin laiskan feikkitilien screenauksen ansiosta sinäkin voit päätyä botiksi aidon profiilisi lähes identtisellä kopiolla.
Huh. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. Ostoyleisöstä huhutaan myös joidenkin suomalaisten Twitter-käyttäjien kohdalla. Suosittelisin kuitenkin harkitsemaan kahdesti ennen kuin itse ryhdyt someseuraajien ostamiseen; en olisi vakuuttunut uskottavuuden kasvusta, jos suurin osa suomenkielisen tilisi seuraajista olisi ameriikan ihmeitä.
