Someseuraajien ostaminen tuo suuren yleisön – mutta kannattaako se?

Someseuraajien ostaminen ei tuo aitoa sitoutumista.The New York Times nostaa vasta ilmestyneessä artikkelissaan esiin ajankohtaisen ilmiön, someseuraajien ostamisen.

Somessa on mahdollista ostaa seuraajia – tätä harrastavat esim. julkisuuden henkilöt, jotka eivät muuten ole onnistuneet rakentamaan itselleen suurta yleisöä. Jason Schenker, eräs jutussa haastateltu seuraajia ostanut toteaa, että laaja yleisö on tärkeää uskottavuuden kannalta (”No one will take you seriously if you don’t have a noteworthy presence”).

Yleisöä hankitaan siis uskottavuuden takia. Osasyynä on varmasti myös sisältöjen automaattijaot; bottiarmejalla saadaan näennäisesti isoa liikennettä tilille.

Trafiikki antaa tietysti kuvan laajasta näkyvyydestä. Vaikuttajamarkkinoinnissa tämä on elinehto.

Mutta varmaa on se, ettei feikkiseuraajien generoima liikenne perustu aitoon kiinnostukseen tuotteeseen tai palveluun – tai henkilöön. Haluaisinko, että vaikuttajalle antamani toimeksianto tuotteen tai palvelun promoamisesta sujahtaisi keksityn yleisön jaettavaksi? En usko. Feikkiliikenne ei myöskään luo keskustelua eikä rakenna sitoutunutta fanikuntaa.

Kurjinta tässä on ehkä kuitenkin se, että osa näistä ostoseuraajista perustuu varastetuille some-identiteeteille. Twitterin laiskan feikkitilien screenauksen ansiosta sinäkin voit päätyä botiksi aidon profiilisi lähes identtisellä kopiolla.

Huh. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. Ostoyleisöstä huhutaan myös joidenkin suomalaisten Twitter-käyttäjien kohdalla. Suosittelisin kuitenkin harkitsemaan kahdesti ennen kuin itse ryhdyt someseuraajien ostamiseen; en olisi vakuuttunut uskottavuuden kasvusta, jos suurin osa suomenkielisen tilisi seuraajista olisi ameriikan ihmeitä.

Työtwiitit pääasiassa positiivisia?

Pohdiskelin tässä jonkin aikaa sitten työntekijälähettilyyttä ja siihen liittyviä epäonnistumisen pelkoja; pointtina oli se, että työnantaja ei halua kannustaa somen työkäyttöön, koska saattaa pelätä, etteivät työntekijät osaa, että he mokaavat kriittisellä hetkellä yms.

Luin aiheesta sen jälkeen Katariina Muoniovaaran pro gradu-tutkielman, joka tosin rajoittui työntekijän äänen käyttöön Twitterissä, mutta lopputulema oli yhtä kaikki hyvinkin positiivinen. 95,6 prosenttia aineiston (yht. 21 988 twiittiä, joista 2 613 työhön liittyvää twiittiä tai keskustelua) työtwiiteistä motivoitui positiivisesti tai neutraalisti.

Mielestäni se on aivan hurja määrä! Kirjoittaja toki muistuttaa, ettei tulosta voi suoraan yleistää, koska olemme kaikki yksilöitä ja toisella otannalla lopputulema olisi voinut olla toinen, mutta kyllä tämä mielestäni antaa jonkinlaisen aavistuksen siitä, millä tolalla asiat ovat.

Työnantajan pelko on ehkä siis aiheeton? Mutulla voisin sanoa, että positiivisten asioiden jakaminen luo twiittaajastakin positiivisempaa kuvaa, ja on siksi myös hänelle turvallisempaa. Julkinen avautuminen on yleensä niin kovin noloa 🙂

Tsemppiä siis työpaikoille! Luottakaa toisiinne ja kannustakaa aktiiviseen keskusteluun somessa!

Facebook vai Twitter – siinäpä kysymys!

Ja jos vastaan kysymykseen suoraan, niin molemmat. Olen nimittäin sitä mieltä, että Facebookilla ja Twitterillä on eri käyttötarkoitukset.

Seurasin alkuviikosta Twitterissä keskustelua siitä, kumpi parempi, FB vai Twitter. Molemmilla palveluilla oli luonnollisesti omat vankat kannattajansa. Twitter-fanit tosin olivat kanavasta riippuen ehkä yliedustettuina 🙂

Minä lukeudun visertäjiin. Ei sillä, ettenkö myös käyttäisi Facebookia; siellä on kiva käydä tykkäämässä kaverin lomakuvista tai naureskella hauskoja videopätkiä, mutta harvemmin olen törmännyt analyyttiseen keskusteluun FB:ssa.

Tykkäyksiä saattaa kyllä tulla, mutta muutamaa kysymystä lukuunottamatta keskustelu on yleensä hyvin niukkaa. Sitä taas syntyy Twitterissä useinkin – vaikka sanottavan on mahduttava 140 merkkiin.

Twitterin laaja paneelikeskustelu…

Twitterissä minua viehättää etenkin keskusteluun osallistuvan yleisön laajuus. Koskaan ei tiedä kuka nappaa kommenttiisi. Käytännössä voit jutustella kenen kanssa tahansa. Maailma ikään kuin pienenee, kaikki ovat ulottuvillani.

Usein vaihdan Twitterissä ajatuksia oman alani asiantuntijoiden kanssa. Ja toki monen muunkin; se tuokin keskusteluun useita eri sävyjä ja laajentaa parhaimmassa tapauksessa näkökulmaa.

Twitterissä seuraamiseni onkin hyvin laajaa. Mukaan mahtuu paljon politiikan konkareita, viestijöitä, yhteiskuntavaikuttajia, isiä, äitejä, opiskelijoita, työssäkäyviä, yrittäjiä, oloneuvoksia… kaikenlaista mielenkiintoista. Muutama brändikin. Hyppään keskustelusta toiseen sen mukaan missä on vilkkain pöhinä minua kiinnostavasta aiheesta. Ja niitä on paljon!

…vai Facebookin luokkakokous?

Facebookini taas muistuttaa enemmän luokka- tai sukukokousta, siellä saan korkeintaan lähipiiriin lämpeämään. Käyttöni on konservatiivista, Facebook on minulle hyvin henkilökohtainen kanava.

Liikun FB:ssa siksi paljon pienemmissä piireissä kuin Twitterissä. Jo profiilini on viritetty niin, ettei siihen lähipiiriin kuulumattomat pääse tutustumaan. Kavereiksi hyväksyn yleensä vain niitä ihmisiä joiden kanssa koen saavuttaneeni jotain syvempää kuin työpaikan kahviautomaatilla vaihdetun nopean moi-moin.

Lyhyesti molemmat palvelut täydentävät toisiaan. Twitter on minulla keskustelua varten, Facebook yhteydenpitoa varten.

Kumpi on sinun suosikkisi? Kumman valitset, Twitterin kuuman paneelikeskustelun vai Facebookin tutun ja turvallisen luokkakokouksen? Kaipaatko kunnon väittelyä vai janoatko peukkuja?

Twitter säilyttää 140 merkin rajan tviiteissä – halleluja!

Twitter pysyy 140 merkissä
Twitter pysyy 140 merkissä.

Twitter on toimitusjohtajansa Jack Dorseyn mukaan päättänyt säilyttää 140 merkin maksimin twiiteissä.

Rajattu merkkimäärä on Twitterille hyvin tyypillinen ominaispiirre ja se takaa Dorseyn mielestä nopean ja välittömän tavan viestiä.

Olen samaa mieltä Dorseyn kanssa. Minä pidän rajauksesta. Se pakottaa minut keskustelijana ajattelemaan tarkkaan mitä haluan sanoa, kiteyttämään viestini ja pohtimaan muotoilun selkeyttä.

Kaikki eivät tietenkään tästä piittaa, mutta se on siis mahdollista – jos niin haluaa. Kiteyttäminen tosin vaatii tietyntyyppistä kielellistä ja käsitteellistä nokkeluutta ja taitoa, jota karttuu vain harjoituksen myötä.

Merkkiraja myös estää pitkät jaarittelut ja pitää keskustelun elävänä. Pieniä keskustelun helmiä syttyy sinne tänne palvelua pitkin päivää; niihin on helppo tarttua, kun ei tarvitse lukea pitkiä sepustuksia ymmärtääkseen mistä on kyse.

Yhtä nopeasti jutustelut sammuvat kun uusia aiheita pulpahtelee pinnalle. Twitter on kuin raikas pöytäkeskustelu hyvien ystävien seurassa: kaikilla on jotain sanottavaa, kaikki pääsevät ääneen, kaikkia kuunnellaan.

Kiitos siis Twitter tästä – 140 merkkiä riittää. Nyt ja iankaikkisesti.

Amen.