Poikani, 6 v, sai eilen ensimmäisen puhelimensa.
Olen tänään hämmästellyt hänen puhelimenkäyttöään. Siinä missä minä, keski-ikäinen viestinnän ammattilainen, räpsin kuvia ja innostun siitä, että tekstiä voi nykyään muokata kuvaksi, poika tekee videonpätkiä.
Aihe on vapaa, eli vajan vierustalla asuva konna pääsi tähdeksi yhteen videoon. Konnan nimi on muuten Rupert Ruppari. Yhtä mielenkiintoiseksi poika arvioi matkansa roskikselta mökin pihaan; sekin dokumentoitiin tarkasti. Kolmannella pikkutubettaja kertoo olevansa mökillä.
Mikä tekee videoista mielenkiintoisia on se lähes ammattimainen ote, jolla 6-vuotias ne tekee. Eivät ne tietenkään ole akateemisesti oikeaoppisia, fokus on missä on ja valotuskin useimmiten pielessä, mutta genreensä hyvin istuvia: maneerit poseerauksista ja ilmeistä alkaen ovat tuttuja Youtubesta.
Kaikki videot myös selostetaan kolmella kielellä, ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Englanti tosin tuottaa hieman ongelmia, hän ei nimittäin puhu sitä. Se ei kuitenkaan estä selostuksia; olen saanut lennosta toimia kääntäjänä.
Lähes suoraan kansainvälisille markkinoille siis.
Itse mietin tohtisiko – kaikkeen muuhun olen somessa uskaltanut kajota, paitsi videoon. Pojalle se taas on arkea.
Se on kai se sukupolvien välinen konna. Anteeksi, ero!
(HUOM! Pojallani ei ole tiliä Youtubessa eikä hänen videoitaan voi nähdä julkisesti. Vielä. Lasten ja nuorten tubettamisesta lisää esim. Elisan sivuilta.)