fbpx

Sisältökartoitus tehostaa sisällöntuotantoasi

Sisältökartoitus toimii hyvänä pohjana sisällön kehittämiselle.Olen nähnyt valon.

Sitä tapahtuu harvoin, mutta nyt minullakin roihuaa.

Tajusin, että ratkaisu kaikkiin sisällöntuotannon ongelmiini on – tsädää – sisältökartoitus.

Mikä ihmeen sisältökartoitus?

Näppärä sisällöntuottaja tietää tarkalleen, mitä materiaalia on tuottanut (tiedätkö sinä?).

(En tiedä minäkään. Reilu sata Aion blogia ja lukuisia FB-postauksia myöhemmin olen täysin hukassa. Mutta nyt siihen tulee muutos!)

Sisällön tehokas hyödyntäminen nimittäin edellyttää, että pysyt ajan tasalla siitä, mitä missäkin kanavassa on julkaistu, koska ja missä formaatissa.

Erityisen tärkeäksi tieto muodostuu silloin, kun julkaisukanavia on monta ja tuotanto on hajautettu useammalle tekijälle. Kartoitus on oiva tapa välttää päällekkäistä työtä ja järkevöittää tekemistä.

Kartoitus paljastaa sisällön puutteet

Sisältömassan kartoittaminen paljastaa myös sen aukot ja mahdolliset katvealueet.

Jos blogisi on jo muutaman vuoden ikäinen ja julkaiset muutaman kirjoituksen viikossa, olet ehkä kattanut lähes kaiken aihepiiristäsi, mutta jättänyt käsittelemästä jonkun asiakkaan kannalta hyvin oleellisen näkökulman.

Erehdymme usein tuuppaamaan maailmalle meille tärkeitä näkemyksiä, koska kuvittelemme niiden kiinnostavan asiakasta.

Todellisuudessa asiakas on kiinnostunut vain omasta hyvinvoinnistaan. Häntä kiinnostaa omien ongelmien ratkaiseminen ja se, miten sinusta olisi apua niiden ratkaisemisessa.

Kannattaa myös muistaa, että kaikki asiakkaasi eivät ole samassa vaiheessa ostoprosessia. Joku kaipaa lisäinfoa päätöksenteon sinetöintiä varten, toinen vasta tutustuu asiaan. Joku ei ehkä edes vielä tiedä tarvitsevansa apuasi. Näille kaikille on varattava ihan oma tarinankerrontansa ja omat toimintakehotteensa.

Uusia ideoita teemoja kierrättämällä

Kartoitus voi myös synnyttää uusia ideoita, joilla voit kierrättää jo olemassa olevia teemoja ja jalostaa niitä.

Pyörää ei siis aina tarvitse keksiä uudelleen. Vanhentunutta tietoa voi päivittää, samaa aihepiiriä kattavia juttuja yhdistellä tai jotain tiettyä otsikkoa syventää.

Sisältöjä voi tuoreuttaa myös vaihtamalla niiden formaattia: teksti taipuu usein pienellä vaivalla kuvaksi, ja jos osaamista on, teksti toimii erinomaisena käsikirjoituksena videolle. Tai jos aristelet esiintymistä, voit höpöttää sanomisesi podcastiksi.

Kirjaa ainakin nämä tiedot

Kirjaa (esimerkiksi taulukkoon) ainakin sisällön otsikko, teema, url ja julkaisupäivä.

Suosittelen myös kirjaamaan jutun avainsanan ja jonkinlaisen ajatuksen siitä, mikä tarkoitus sisällöllä on ja kenelle se on suunnattu. Onko sillä tarkoitus saada vakiintuneet asiakkaat ostamaan uudestaan, vai lisätä tuotteen tai palvelun tunnettuutta?

Formaatti on hyvä kirjata, jos haluat muunnella sisältötyyppejä. Saman idean voi kierrättää toisessa kanavassa; joissain teksti toimii parhaiten, muualla taas kuva.

Kuulostaako työläältä? Sitä se onkin, etenkin jos olet jo ehtinyt tuottaa sivukaupalla materiaalia. Helpointa olisi tehdä kartoituksesta rutiini jo julkaisusuunnitelman alkuvaiheessa.

Luovan kaaoksen ihmisenä vihaan exceliä, mutta uskon silti, että läpikäynti kannattaa!