…kuinkas kiireisen sisällöntuottajan sitten kävikään?

Ou nou! Laiminlöitkö ideointivaiheen blogissasi?Kiire, kiire, kiire. Ja siksi väsy, väsy, väsy. Eikä väsyneenä osaa keskittyä.

Yhtäkkiä kaikki menee suorittamiseksi. Tehtävästä tehtävään ryntäämiseksi, nopeiden ratkaisujen metsästykseksi.

Ja sitten.

Kaikki, mikä liittyy uuden ideointiin häviää.

Kaikki heikot signaalit, vinkit, merkit tuulen tuomat tuoksut, kaikki, mikä ohjaisi uusiin ajatuksiin.

Pahoitteluni siitä. Pääni on ollut tyhjä. Olen laiminlyönyt tätä blogia.

Paluu tulee raa’alla työllä. Aloitin vähiten yleisöä keränneestä blogistani; kirjoitin tässä kuussa neljä postausta, kun tahti on ollut yksi tai alle kuukaudessa viimeisen puolen vuoden aikana.

Herättelin hidastelevaa blogiani niin ikään neljällä jutulla. Julkaisutahti on tähän mennessä tänä vuonna ollut 2–3 blogia kuukaudessa.

Kestosuosikkiani ruokin kuudella kirjoituksella. Siellä tahti on ollut reippaampaa kuin kahdessa edellisessä, peräti neljä tekstiä kuukaudessa. Toukokuu toi vuoden 2017 enkan.

14 kirjoitusta muihin blogeihin sitten tämän blogin viimeksi ilmestyneen postauksen jälkeen.

Kyse ei siis ole ns. valkoisen paperin kammosta. Pystyn hyvin tuottamaan tekstiä.

Miksen sitten pysty tuottamaan yhtään järkevää sisältöä tähän blogiin?

Koska olen kiireessäni laiminlyönyt kirjoittamisen ehkä tärkeimmän vaiheen, ideointivaiheen. Jokaisen sisällöntuottajan pitäisi huolehtia ideapankistaan ja viljellä ympäriltä tulleita virikkeitä. Ei kirjoittaminen muuten onnistu.

Mutta nyt näyttää paremmalta. Täältä noustaan ja vauhdilla!

Asiantuntijuus sokeuttaa – törkeän yksinkertainen viesti menee läpi

Asiantuntijuus sokeuttaa – törkeän yksinkertainen viesti menee perilleAmmatikseni viestintää pohtivana olen huomannut miten vaikeaa viestin perille saaminen on.

En nyt tarkoita itseäni sisällöntuottajana, vaan viestien kuluttajana.

Lomakkeiden täyttäminen on minulle esimerkiksi täysin mahdotonta. Miksi niissä kysytään niin outoja? Ja miksi juuri valitussa sanamuodossa? Mitä lomakkeen laatija on ajatellut pyytäessään jotain tiettyä tietoa? Miksi kysytty on relevanttia asiani kannalta?

Ja niin edelleen.

Epäilen sitä ammattitaudiksi. Merkityksen – ja merkityksellisyyden – kyseenalaistaminen kuuluvat työhöni.

Samalla luulisi kokemukseni ja osaamiseni auttavan viestien tulkinnassa. Mutta sen sijaan ne edistävätkin hahmotushäiriötäni.

Erityisen heikosti siedän huonosti suunniteltuja verkkosivustojen käyttöliittymiä ja taloyhtiön viestittelyä. Kaikenlaiset kehnot ohjekyltit ovat painajaiseni.

Olenkin monesti miettinyt, olenko ainoa, joka ei ymmärrä?

Tuskinpa.

Siksi viestit kannattaakin muotoilla yksinkertaisesti. Törkeän yksinkertaisesti. Niin, että jopa viestinnän asiantuntija ymmärtää ne.

Koska asiantuntijuus sokeuttaa. Potentiaalinen asiakkaasi ei ymmärrä asiaasi ja lähestyykin sinua juuri siksi: saadakseen apua. Sinulta. Jos hän osaisi sen mitä sinä osaat, hän tekisi sen itse, eikö?

Älä aja mahdollista asiakastasi pois monimutkaisella viestinnällä!