Kiire, kiire, kiire. Ja siksi väsy, väsy, väsy. Eikä väsyneenä osaa keskittyä.
Yhtäkkiä kaikki menee suorittamiseksi. Tehtävästä tehtävään ryntäämiseksi, nopeiden ratkaisujen metsästykseksi.
Ja sitten.
Kaikki, mikä liittyy uuden ideointiin häviää.
Kaikki heikot signaalit, vinkit, merkit tuulen tuomat tuoksut, kaikki, mikä ohjaisi uusiin ajatuksiin.
Pahoitteluni siitä. Pääni on ollut tyhjä. Olen laiminlyönyt tätä blogia.
Paluu tulee raa’alla työllä. Aloitin vähiten yleisöä keränneestä blogistani; kirjoitin tässä kuussa neljä postausta, kun tahti on ollut yksi tai alle kuukaudessa viimeisen puolen vuoden aikana.
Herättelin hidastelevaa blogiani niin ikään neljällä jutulla. Julkaisutahti on tähän mennessä tänä vuonna ollut 2–3 blogia kuukaudessa.
Kestosuosikkiani ruokin kuudella kirjoituksella. Siellä tahti on ollut reippaampaa kuin kahdessa edellisessä, peräti neljä tekstiä kuukaudessa. Toukokuu toi vuoden 2017 enkan.
14 kirjoitusta muihin blogeihin sitten tämän blogin viimeksi ilmestyneen postauksen jälkeen.
Kyse ei siis ole ns. valkoisen paperin kammosta. Pystyn hyvin tuottamaan tekstiä.
Miksen sitten pysty tuottamaan yhtään järkevää sisältöä tähän blogiin?
Koska olen kiireessäni laiminlyönyt kirjoittamisen ehkä tärkeimmän vaiheen, ideointivaiheen. Jokaisen sisällöntuottajan pitäisi huolehtia ideapankistaan ja viljellä ympäriltä tulleita virikkeitä. Ei kirjoittaminen muuten onnistu.
Mutta nyt näyttää paremmalta. Täältä noustaan ja vauhdilla!
Ammatikseni viestintää pohtivana olen huomannut miten vaikeaa viestin perille saaminen on.