fbpx

Myyjä, mitä ihmettä haluat minun ostavan?

Käykö myyntipuheestasi selkeästi ilmi, mitä olet myymässä?Olen viime aikoina törmännyt mitä kryptisimpiin myyntiyrityksiin.

Kaava on selvä. Ensin tulee puhelinsoitto, jossa ehdotetaan erinomaisen tuotteen X tiimoilta tapaamista.

En ole kovin hyvä puhelimessa, etenkin jos minut yllätetään kesken jonkun keskittymistä vaativan työtehtävän, joten pyydän aina lisätietoja s-postiini. Sieltä on hyvä rauhassa tutkailla mistä oikein onkaan kyse.

Valitettavan usein myyntimeilit ovat kuitenkin täyttä soopaa.

Teksti vilisee omaan epämääräisyyteensä kompastuvia muotoiluja (mikä esimerkiksi on ”intuitiivinen ja helposti omaksuttava digitaalisen aineistonhallinnan modulaarinen ratkaisu”?), tai se kertoo kyllä tuotteen nimen (kustannustehokas 3DEXPERIENCE Mid-Market paketointi), mutta unohtaa kertoa, minkä tehtävän tuotteen tai palvelun on tarkoitus täyttää.

Joskus, jos epäilen että asia saattaisi edes etäisesti kiinnostaa minua, käyn yrityksen verkkosivuilla hakemassa lisätietoja. Aina sekään ei kirkasta tuotteen tai palvelun tarkoitusta.

Nämä lähestymisyritykset jäävätkin minun agendallani juuri siksi, yrityksiksi. Aikani on kortilla, eikä mielestäni ole minun tehtäväni selvittää tarvitsenko mahdollisesti minulle tarjottua tuotetta. Jos tarjouksesta käy ilmi mitä ollaan myymässä, saatan vastata myöntävästi tapaamiskutsuun – edellyttäen tietenkin, että minulle lukiessa syntyy mielikuva siitä, että voisin tarvita tuotetta.

Epäselvä viestintä on siis täysin pois heitettyä aikaa, sekä myyjän että minun kannalta. Myyjällä on pelissä myös rahaa; surkean myyntipuheen tuotantoon on kulunut aikaa ja vaivaa, eikä se täytä tehtäväänsä, eli myy. Selkeään viestintään kannattaa siis panostaa.

Myyntipuheen 5 kultaista sääntöä

  1. Ole selkeä. Nokkelat sanavalinnat eivät tee tarjoomastasi hienompaa tai haluttavampaa.
  2. Jollei tuotteesi ole totaalinen hitti, jonka käyttötarkoituksen peräkylän mummokin osaisi luetella puoliunessa Emmerdalen mainoskatkolla, muista kertoa tuotteen nimen lisäksi myös sen käyttötarkoitus. Älä oleta, että tuntisin työsi tuotosta. En ehkä ole kohdannut sitä aiemmin, enkä vielä tiedä tarvitsevani sitä, joten kerro minulle tarpeeni.
  3. Jos haluat pysyä kryptisenä, kohdenna viestisi niille vastaanottajille, jotka jo tietävät haluavansa ostaa juuri sinun tuotteesi. Oikeaan aikaan tullut tarjous voi olla juuri sitä, mitä ostaja kaipaa. Siinäkin tapauksessa muista, että
  4. Selkeys helpottaa ostamista.
  5. Selkeää viestintää edeltää kirkas ajatus. Tiedätkö itse, mitä olet myymässä?

Jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta, laita viestiä. Sparraan mielelläni sinua huipputason sisällöntuottajaksi!

 

Kuva: FreeImages.com/channah