fbpx

Avoin keskustelu on jokaisen suhteen peruspilareita

Keskustelu on jokaisen suhteen peruspilareita.Tapasin eilen yhden yhteistyökumppaneistamme.

Hän on tuttu vuosien takaa, villistä nuoruudestani.

Vaihdoimme tietenkin kuulumisia. Omia lapsia ei hänelle ollut siunaantunut, mutta kummilapsia sitäkin enemmän, kokonaista kuusi kappaletta.

Puolisokin oli sama kuin lähes neljännesvuosisataa sitten.

Välillä oli kuulemma mennyt paremmin, välillä huonommin, mutta aina kaikesta oltiin selvitty.

Yhteistyökumppani epäili suhteen pelastukseksi koituneen hänen ja puolison välisen avoimen keskusteluyhteyden.

Uskon hänen olevan oikeassa. Avoin keskusteluyhteys on jokaisen (ihmis)suhteemme peruspilari, oli kyse sitten parisuhteesta, ystävyydestä, esimies–alainen-suhteesta, vanhemmuudesta…

Millä me muuten selvitämme erimielisyytemme? Ja jaamme onnen hetkemme?

Käytän sanaa keskustelu, koska se kertoo molempien osapuolten aktiivisuudesta. Molempien pitää tasavertaisena osallistua vuorovaikutustilanteeseen ja olla läsnä. Kun toinen kysyy, toinen vastaa, ja toisin päin; kysyminen on ihan yhtä lailla velvollisuus kuin vastaaminenkin.

Eihän se helppoa ole, ainakaan meille hiljaisuuteen tottuneille suomalaisille. Kun ei oikein ole mitään sanottavaa. Ja mitä se toinenkin aloitteestani ajattelisi? Pitäisi varmaan hulluna.

No joka tapauksessa. Suhde kuin suhde perustuu luottamukseen. Varttivuosisadan luottamusputkeen päästäkseen on pakko hieman joustaa vaikenemisen periaatteistaan.

Suosittelen kokeilemaan.

Viestinnän ja vuorovaikutuksen vaikeudesta

Viestintä epäonnistuu aina
Viestintä voi epäonnistua monesta syystä. Matkalla voi mm. esiintyä häiriöitä.

Jäin pohtimaan vuorovaikutusta viime viikkoisen puutarha-liikekokemuksen jälkeen.

Vanhan viisauden mukaanhan viestintä epäonnistuu aina, paitsi silloin harvoin, kun se sattuu onnistumaan.

Aina syy ei kuitenkaan ole lähettäjässä. Hyvääkin tarkoittanut viesti voi mennä pahasti pieleen vastaanottajan peilatessa viestiä ja viestin lähettäjää omien kokemustensa kautta. Lisäksi matkan varrella saattaa esiintyä viestiä vääristeleviä häiriöitä.

Kerronpa teille esimerkin erään kiireisen viikon perjantailta. Mies oli aamulla työmatkalle lähtiessään kiireessä potkinut varpaansa mäskäksi, ja iltapäivällä kipu oli jo kova. Hän soitti tiedustellaakseen voisinko hakea hänet juna-asemalta.

Tottakai, mikäs siinä. Kysyin missä hän oli. ”Kupittaalla”, hän vastasi epäröimättä.

Pakkasin pojan autoon ja niin me lähdimme Kupittaan asemalle.

Vaan miestä ei näy missään.

Tovin ihmeteltyäni soitin hänelle, hieman jo tuohtuneena. Missäs sitä sen kipeän varpaan kanssa ollaan, ihmettelin.

”Öööö… Asemalla.”

Tajusimme molemmat samalla mikä viestinnässämme oli mennyt pieleen. Juna oli kylläkin miehen soittaessa ollut Kupittaalla, mutta mies itse oli jatkanut kyydissä päärautatieasemalle asti.

Otin itsestäänselvyytenä, että hän oli noussut kyydistä jo Kupittaalla. Tulkintani oli siis vääristänyt alkuperäistä viestiä.

No, pienellä lisäkysymyksellä siitäkin hässäkästä olisi selvitty. Yhtä kaikki, kokemus kertoo siitä, että viestintä on vaikeaa. Jos sen tiedostaa, vuorovaikutuksestakin tulee helpompaa.

Kuva FreeImages.com/Per Hardestam