Meillä on kotona käyty viikonlopun aikana läpi vastoinkäymisiä ja niiden kohtaamista.
Syy tähän on junnun yllättänyt syysflunssa, jonka ansiosta kauden ensimmäisen kovan luokan korispelit jäivät kaverilta väliin.
Se tietenkin aiheutti kyyneleitä ja suuttumustakin, ja jopa hieman katkeransävyistä kommentointia pelikavereiden menestyksestä.
Katsoin siinä kohtaa pienen vanhempainintervention olevan paikallaan. Vastoinkäymiset kun kuuluvat elämään, ja paras tapa kohdata ne on oppia suhtautumaan niihin oikealla tavalla.
Mikä ei siis ole mitenkään helppoa, edes tällä puolen vuosisadan pettymysten kokemuksella, saatika sitten elämänsä kevättä vasta kokevalle 12-vuotiaalle. Vastoinkäymiset saavat meidät monesti katsomaan sisimpäämme ja syyttämään itseämme tapahtuneesta, jopa siinä tapauksessa, jossa emme mitenkään olisi itse voineet vaikuttaa asioiden kulkuun. Joskus asiat vain tapahtuvat meistä riippumatta.
Suuttua saa, mutta märehtiminen on turhaa
Mitä keskustelustamme sitten jäi käteen?
Tärkeää oli meistä sallia pettymyksen tunne. Kun hommat menevät päin metsää, saa suututtaa ja kyyneleet saavat virrata.
Yhtä tärkeää mielestämme oli se, ettei suuttumukseen jää vellomaan. On asioita, joihin emme voi vaikuttaa, ja niitä on ihan turha jäädä murehtimaan pitkäksi aikaa. Jos kyseessä on asia, johon voimme vaikuttaa, voimme miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta olisimme voineet välttää nykyisen liemen. Mutta märehtiminen itsessään on hyödytöntä, se ei johda tarvittavaan muutokseen.
Lisäksi jos keskitymme yksinomaan negatiivisiin asioihin kuten itsesyytöksin tai syyttämään muita, vaarana on, että negatiiviset ajatukset valtaavat mielemme emmekä enää kykene näkemään elämämme pieniä valopilkkuja. Niitäkin on, ja ihan varmasti vieläpä enemmän kuin niitä vapaan pudotuksen alhoja.
Junnun mieliala koheni sunnuntaita kohden, vaikka kuume itsepintaisesti jatkuikin. Vieläkin yskä vaivaa, mutta huomenna on jo yhteisestä päätöksestämme koulupäivä. Ottelutilastoissa oman nimen kohdalla ollut pyöreä nolla harmittaa, tietenkin, mutta samalla nuori myös ymmärsi sen tosiasian, ettei sairastumiselle nyt voinut mitään.
Ensi kerralla parempi onni – ja tilastoissa toivon mukaan kaksinumeroiset luvut oman nimen kohdalla!
(Jos tunnelisi on kapea ja pimeä eikä sen päässäkään näy valoa, suosittelen hakemaan apua. Tiedän kokemuksesta, että kun töitä on liikaa, parisuhdeunelmat murenevat, ystävät ovat kaikonneet ja lapset ja koko muu suku ovat yksiä vittupäitä, tunnelista tulee helposti niin kapea, ettei happea riitä hengittämiseen. Tsekkaa MIELI Suomen Mielenterveys ry:n paikallisten jäsenyhdistysten yhteystiedot tästä tai ole yhteydessä omaan työterveyshuoltoosi.)