fbpx

Kuva pesee videon Instagramissa

Kuvassa kamera. Kuva toimii videota paremmin Instagramissa.

Some-konsultit vannovat sisällöntuotannossa videoiden nimeen. Mikseivät vannoisi, sillä some-alustat lupaavat videoille aivan eri luokan näkyvyyttä kuin muille postauksille.

Kun peilaan tätä omaan some-käyttäytymiseen, olen ihmetellyt tätä. Jos selaan Instagram-feediäni, en juurikaan pysähdy videoiden ääreen, vaikka niitä on runsain määrin tarjolla.

Miksi? Koska suurin osa tuotannosta on toisilta kopioitua höttöä, osa jopa nolon huonolaatuista. Katson esimerkiksi yritystileiltä vain ne videot, joiden tekijöillä on aikaisempaa näyttöä korkealaatuisesta videotuotannosta.

Metricoolin tuoreessa Instagram-analyysissä kuva palautetaan sen ansaitsemaan arvoonsa: analyysin mukaan yksittäinen kuva saavuttaa ylivoimaisesti suuremman yleisön kuin muut sisällöt, kaksi kertaa enemmän kuin videot. Kuvat myös saavat aikaan reaktioita, tosin useamman kuvan karuselli hieman yksittäistä kuvaa enemmän, arvatenkin siksi, että käyttäjä viettää sen ääressä enemmän aikaa.

Miksi tämä on hyvä uutinen? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että videoiden tekeminen on yleensä työläämpää kuin kuvan editoiminen. Säästät roimasti aikaa ja resursseja panostamalla valokuviin.

En sano, etteikö videoilla olisi paikkaansa yritysviestinnässä. Mutta, kuten yllä totean, tuotannon pitää olla hyvälaatuista. Metricoolkin nostaa esiin sen, että parhaiten video toimii, jos kohderyhmälleen haluaa välittää jonkun tietyn viestin.

Minkälainen kuva sitten toimii? Senhän me jo tiedämme. Pärstäkuva on aina hyvä – kokemukseni mukaan tykkäyksiä tulee 2–3 kertaa enemmän naamakuvalle kuin muille postauksille.

Ihminen pitää ihmisestä <3

Kuva: Pixabay / Skitterphoto

Testasimme näppärimmät työkalut pk-yrityksen markkinointiin ja viestintään

pk-yrityksen markkinointiviestinnän tarpeisiin on tarjolla monta edullista ja jopa ilmaista työkalua

Harvalla pk-yrityksellä on varaa satsata suuria summia markkinoinnin ja viestinnän työkaluihin.

Ei tarvitsekaan, sillä tarjolla on monta edullista ja jopa ilmaista työkalua polttavimpaan tarpeeseen! Alla testaamamme ja hyväksi toteamamme palvelut.

Canvalla tuotat näyttävää visuaalista materiaalia

Selaimessa toimiva Canva on näppärä työkalu pk-yrityksen visuaalisen materiaalin suunnitteluun.

Palvelu tarjoaa valmiita kuvapohjia yleisimpiin sosiaalisen median palveluihin sekä infograafeihin, esityksiin ja eri painomateriaaleihin. Suunnittelutyön apuna on kattavan kuva- ja ikonipankki, jonka lisäksi siihen voi ladata myös omaa materiaalia kuten logoja ja kuvia. Olen itse esimerkiksi ladannut lisää ikonitarjontaa erinomaisesta The Noun Projectista, kun Canvan oma kuvasto on käynyt ahtaaksi.

Canvasta on olemassa kaksi versiota, ilmainen ja maksullinen. Pärjäsin sivutoimisena aiona erinomaisesti ilmaisversiolla jonkun aikaa, mutta nälän kasvaessa olen siirtynyt maksulliselle puolelle huokeaan 120 dollarin vuosihintaan.

Teen käytännössä kaikki Aion matskut Canvalla. Instagramiin olen jo muutaman vuoden ajan värkännyt joulukalenterin Canvan peruselementeillä – täyttää muuten kivasti syksyn askartelutarpeet! Tuotoksiini voi tutustua mm. Canvassa tai Instassa.

Facebookin Creator Studiolla päivität myös Instagramia

Facebook tarjoaa Creator Studiolla oivan työkalun Facebook- ja Instagram-päivitysten tuottamiseen, julkaisuun ja seurantaan. Työkalu on ilmainen ja kaikkien sivuja hallinnoivien käytössä.

Se mitä Creator Studiossa näet, riippuu siitä roolista, mikä sinulle on FB-sivulla annettu. Laajoilla oikeuksilla pääset mellestämään oikein kunnolla: voit luoda sisältöjä, seurata tilastoja, vastailla yleisösi viesteihin… Herkkuna mainittakoon äänikirjasto, jonka klippejä voi hyödyntää omien videoiden julkaisemisessa

Erityisen kätevänä pidän Instagram-postausten ajastamista. Muissa palveluissa ajastaminen tarkoittaa kännykkään tulevaa muistutusta materiaalin julkaisemisesta. Jo tämän takia Creator Studioon kannattaa tutustua!

Metricool seurantaan

Seuranta on monen pk-yrityksen haaste. Silti tekemisen tehoja on hyvä seurata – jos mikään ei herätä vastakaikua kohderyhmässä, joko tehdään vääriä asioita, tai oikeita asioita väärällä tavalla.

Eri toimien tehokkuutta voi seurata eri kanavissa. Se on kuitenkin hyvin työlästä ja vaatii usein datan poimimista käsin.

Otin itse Metricoolin käyttöön tässä aiemmin syksyllä, ja olen ollut suht tyytyväinen näkemääni. Plussia palvelussa on havainnollistavat kaaviot, sisältöjen ajastaminen (paitsi siis Instagram) ja kilpailijaseuranta. Huvittavana detaljina mainittakoon se, että palvelu näyttää uusien seuraajien lisäksi myös ne tilit, jotka ovat lakanneet seuraamasta sinua. Some-tilien lisäksi Metricoolin voi laittaa seuraamaan oman verkkosivun kävijädataa.

Miinusta on se, että pdf-raportteja ei saa ilman maksullista tiliä. Ilmaiseen tiliin ei myöskään saa liitettyä LinkedInä. Näistä puutteista huolimatta Metricool on pk-yrityksen käyttöön kelpo työkalu sekin.

Työn iloa!

Kuva: Pexels.com/Pixabay

Kesäkuvat instaan – kuvahaaste vauhdittaa sisällöntuotantoa

lataa kesäkuvat instaan #fmspad-tunnisteella ja osallistu kuva päivässä haasteeseenOsallistun kesän kunniaksi Instagramissa kuva päivässä -haasteeseen. Käy tsekkaamassa Aion tili handlella @aio_viestinta tai hae muita haastekuvia otsikolla #fmspad.

Kesällä on kaikkea muutakin tekemistä ja monen pienyrityksen somekanavat hiljenevät lähes tyystin. Samaan tahtiin hiipuu hyvään vauhtiin päässyt yleisön rakentaminen.

Kuvahaasteella saat vauhtia sisällöntuotantoon – ja vieläpä minimaalisella päänvaivalla, teemat kun tulevat valmiina #fmspadin puolesta. Sinun ei tarvitse kuin ottaa kuva!

Hauskoja kuvaushetkiä!