fbpx

Aion podcast-vinkit: 3 antoisinta suomalaista podcastia

Tykkään kuunnella hyviä podcasteja lenkillä.

Teen nykyään kotoa töitä, ja arkiliikuntakiintiöni uhkaa jäädä pieneksi. Olen siksi ottanut tavaksi tehdä pienen kävelyn lounaan jälkeen – hyvän podcastin seurassa.

Kuuntelen sekä ulkomaisia että kotimaisia podcasteja, aihepiireiltään laidasta laitaan mutta usein markkinointiin ja viestintään painottuen.

Koska podcasteja on pilvin pimein, ajattelin jakaa omat kolme suosikkiani tässä. Se ehkä helpottaa sinun valintaasi!

Aalto-yliopiston ”Filosofia ja systeemiajattelu”

Tämä on taltiointi Esa Saarisen viime kesään luentosarjasta ja valovoimaisuudessaan ihan parasta tällä hetkellä pimeillä pyöräteillä taivaltamiseen.

Saarisen tapa höpöttää vaikeistakin asioista niin, että ne tiivistyvät tavallisen tallaajan ymmärrettäviksi on suorastaan nerokasta. Olen löytänyt sarjasta monta oivallusta ja jopa pari ajatteluani muuttavaa oppia.

Lisäksi Saarinen on hauska. Olen monesti nauranut itsekseni pimeässä. Esimerkit omasta elämästä ovat hellyyttäviä, joskus hillittömiä – tarina malli Angelica Kallion pikkurillistä on hyvä esimerkki tästä.

Suosittelen ottamaan tämän kuunteluun vaikket olisikaan kiinnostunut filosofiasta. Jollei muuta, se tarjoaa monet hyvät naurut – ja paljon sisäistä valoa!

Ylen Avoin kysymys – konkaritoimittajien opissa

Tämän Olli Seurin erinomaisen podcast-sarjan pitäisi jokaisen haastatteluja tekevän kirjoittajan kuunnella ainakin kertaalleen.

Se nimittäin käsittelee haastattelemista, sisällöntuotannon ja journalismin keskeistä työvaihetta. Haastateltavina (haastattelemisesta) on suomalaisen journalismin huippuja.

On selvää, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa haastatella. Jokainen, joka on siihen hommaan joskus joutunut, tietää, että paljon on myös haastateltavasta kiinni. Joskus ei tarvitse esittää kuin yksi kysymys, ja vastapuoli puhua pulputtaa tunnin. Siinä ei tarvitse paljoa muuta kuin puhtaaksi kirjoittaa, ja juttu on kuta kuinkin valmis.

Joskus taas keskustelu tyrehtyy lyhyisiin kyllä/ei-turahduksiin, tai ehkä ennakkoon harjoiteltuihin mallivastauksiin, joista saa irti hyvin vähän.

Kaikki apu on siis tervetullutta. Ja tästä blogista sitä saa ammattinsa parhailta!

ProComin Procast

Viestinnän ammattilaisten ProCom-järjestön Procast on puhetta siitä itsestään, eli viestinnästä monelta eri kantilta.

Mikä tekee Procastista niin erinomaisen, on sen hyvä käsikirjoitus, erinomainen vetäjä ja asiantuntevat vieraat. Näin hyvin tehtyä podcastia on ilo kuunnella!

Ammattimaisesti tehtyjä podcasteja on muuten harvassa. Siitä tämänkin lyhyen listauksen idea syntyi; halusin jakaa omat suosikkini. Kuunteluiloa!