Sanavalinnoilla on merkitystä

Sanavalinnoilla on merkitystäOlen viime aikoina miettinyt sanavalintojen tärkeyttä.

Osasyynä tässä on kuusivuotias elämäni ilo, joka sanavaraston puutteessa korvaa sanoja toisilla, mielivaltaisesti valituilla korvikkeilla.

Se johtaa usein suureen mielipahaan pikkuisessa: olen tämän tuosta pihalla hänen selostuksissaan, kun en yrityksistäni huolimatta saa kiinni hänen ajatuksestaan.

Olemmekin viettäneet pitkät tovit keskustellen sanoista ja miksi jotain tiettyä sanaa käytetään kuvaamaan jotain tiettyä asiaa tai ilmiötä.

Pahinta on ollut vastata kysymykseen MIKSI? jokin sana on valikoitunut jonkun tietyn ilmiön kuvajaiseksi. ”Koska ihmiset ovat keskenään sopineet niin” ei kuusivuotiaan korvissa kuulosta kovin validilta selitykseltä.

Ja täytyy myöntää, että hänellä on ihan hyvä pointti. Me puhumme usein asioista sanoilla, jotka itse asiassa kuvaavat huonosti tai epätäydellisesti nimenomaista asiaa.

Se on ongelmallista, koska sanat ohjaavat ajatteluamme.

Sanavalinnat heijastavat arvomaailmaamme

Se, miten ilmaisemme jonkin asian, antaa sille samalla arvon omassa mielessämme.

Otetaan esimerkiksi termi työssäjaksaminen.

Sehän on oikeastaan täysin absurdi sanavalinta.

Sillä haetaan tietenkin jotain positiivista, sitä että työssä on kivaa ja että sitä tehdään hyvällä draivilla.

Mutta samalla se luo työstä kuvaa massiivisen uuvuttavana toimena jossa todellakin täytyy keskittyä JAKSAMISEEN, eikä esimerkiksi työn ja päivittäisen ongelmanratkaisun tuottamaan iloon.

Itse asiassa se ei ainoastaan luo sitä kuvaa, vaan tekee työstä KONKREETTISESTI luonteeltaan sellaista tekemistä, että sen kohdalla on perusteltua puhua jaksamisesta.

Hullua, eikö vain. Jaksaminenhan on vain sana.

Mutta silti uskallan kysyä, miltä työelämä näyttäisi, jos jaksamisen sijaan huomiomme olisikin työn ilossa?

Muuttaisiko se mitään?

 

Kuva: FreeImages.com/Dora Mitsonia

Twitter säilyttää 140 merkin rajan tviiteissä – halleluja!

Twitter pysyy 140 merkissä
Twitter pysyy 140 merkissä.

Twitter on toimitusjohtajansa Jack Dorseyn mukaan päättänyt säilyttää 140 merkin maksimin twiiteissä.

Rajattu merkkimäärä on Twitterille hyvin tyypillinen ominaispiirre ja se takaa Dorseyn mielestä nopean ja välittömän tavan viestiä.

Olen samaa mieltä Dorseyn kanssa. Minä pidän rajauksesta. Se pakottaa minut keskustelijana ajattelemaan tarkkaan mitä haluan sanoa, kiteyttämään viestini ja pohtimaan muotoilun selkeyttä.

Kaikki eivät tietenkään tästä piittaa, mutta se on siis mahdollista – jos niin haluaa. Kiteyttäminen tosin vaatii tietyntyyppistä kielellistä ja käsitteellistä nokkeluutta ja taitoa, jota karttuu vain harjoituksen myötä.

Merkkiraja myös estää pitkät jaarittelut ja pitää keskustelun elävänä. Pieniä keskustelun helmiä syttyy sinne tänne palvelua pitkin päivää; niihin on helppo tarttua, kun ei tarvitse lukea pitkiä sepustuksia ymmärtääkseen mistä on kyse.

Yhtä nopeasti jutustelut sammuvat kun uusia aiheita pulpahtelee pinnalle. Twitter on kuin raikas pöytäkeskustelu hyvien ystävien seurassa: kaikilla on jotain sanottavaa, kaikki pääsevät ääneen, kaikkia kuunnellaan.

Kiitos siis Twitter tästä – 140 merkkiä riittää. Nyt ja iankaikkisesti.

Amen.