Osallistuin viime viikolla mielenkiintoiselle luennolle, jonka aiheena oli johtaminen työelämän muutoksessa.
Puhujan esittämistä väittämistä mieleeni jäi erityisesti tämä: luottamus on itseohjautuvuuden tärkein polttoaine.
Hän lähestyi asiaa esimerkillä, jossa organisaatiossa oltiin ihmetelty työntekijöiden passiivisuutta. Kaikki olettivat, että jokainen toimisi itsenäisesti vastuuta kantaen, mutta todellisuus olikin jotain aivan muuta.
Kun asiaa alettiin perkaamaan, lähtökohtana oli kysymys MIKSI organisaatio ei kyennyt itseohjautuvuuteen kaikista sitä tukevista toimista huolimatta.
Hyvin pian organisaatiossa huomattiin, että kyse ei ollutkaan kannustuksen lisäämisestä, vaan itseohjautuvuuden esteiden purkamisesta.
Toisin sanoen organisaation johtamisessa olikin vallalla (piilo)rakenteita ja käytäntöjä, jotka luottamuksen edistämisen sijaan lisäsivätkin kontrollia. Esimerkkinä tällaisista rakenteista puhuja mainitsi etätöihin joissakin organisaatioissa liittyvän byrokratian ja raportoinnin.
…entä voisiko viestintä auttaa?
Itseohjautuvuutta voidaan rakentaa myös viestinnän keinoin.
Ensinnäkin, minkä tahansa strategian työstämiseen ja jalkauttamiseen tarvitaan tehokasta (strategia)viestintää.
Jos toiveena on itseohjautuvuuden lisääminen, se pitää terminä määritellä ei johtoryhmässä, vaan esimiesten ja työntekijöiden kesken yhdessä. Organisaation pitää löytää yhteinen näkemys siitä, mitä itseohjautuvuus merkitsee juuri heidän organisaatiossaan, miten se ohjaa heidän työtään, mitä se ei pidä sisällään. Vain keskustelemalla yhdessä organisaatio – ja sen osat – voivat määritellä selkeät tavoitteet itselleen.
Asioista pitää siis puhua. Jokaisen organisaation jäsenen on ymmärtää mistä on kyse. Kriittistä onkin juuri avoimuus ja yhdessä tekeminen. Mietipä miten usein pomo johdattelee ja tekee päätökset muiden puolesta, ihan huomaamatta?
Toiseksi, myös avoimuus ja läpinäkyvyys lisäävät luottamusta. Kun päätöksentekoprosessit ovat transparentteja, kaikille on selvää kuka teki päätöksen, millä perusteilla ja miksi. Transparentissa organisaatiossa vastuut ovat selvät; kun tunnemme oman toimivaltamme, on helpompaa toimia itsenäisesti.
Kolmanneksi, jokaisen meistä tulisi kiinnittää huomiota omaan vuorovaikutukseensa. Käytämmekö vuorovaikutuksessamme muotoiluja tai välitämmekö sanattomia viestejä, jotka ovat ristiriidassa sanomamme kanssa. Suu sanoo ”luotan”, mutta kehosi ”syö hattusi, valehtelija”.
Lopuksi pitää kuitenkin todeta, että viestinnällä ei korjata johtamisen ongelmia. Jos johto poukkoilee linjassaan tai on kykenemätön päätöksentekoon, ei näiden kolmen kohdan korjaaminen vielä auta. Viestintä onkin johdon työkalu, suljettujen ovien avaaja ja monen mahdollistaja.
Arvatkaa, kenestä haen voimaa, kun en itse jaksa uskoa omaan tekemiseeni?
Ammatikseni viestintää pohtivana olen huomannut miten vaikeaa viestin perille saaminen on.
Kun oikein pahasti mokaa, ensimmäinen kriisiviestinnän neuvo on myöntää heti kaikki ja pyytää anteeksi.