fbpx

Mitä uutta vuodelle 2017? Joko asetit tavoitteesi?

En tee uudenvuodenlupauksia. Pidän kuitenkin tärkeänä, että itselleen asettaa tavoitteita.En tee lupauksia uuden vuoden kunniaksi. Mutta aika ajoin on ehkä hyvä asettaa itselleen jonkinlaisia tavoitteita, ainakin jos tarkoituksena on saada aikaan jotain muutosta.

Mietin pitkään, mihin olen elämässäni jotenkin tyytymätön ja mihin kaipaisin parannusta.

Päällisin puolin kaikki on hyvin, olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen kaikkeen.

Tai ainakin lähes kaikkeen.

No ehkä voisin olla hieman fokusoidumpi. Kaipaisin itseltäni lisää voimia asioiden loppuun saattamiseen. Rakastan uuden ideoimista ja uusien hankkeiden aloittamista. Haasteellisinta minulle onkin rykäistä se viimeinen lyhyt keskittyminen, jolla puristan työt pisteeseen asti. Elättelen toiveita, että se edelleen tässä vaiheessa elämää olisi opittavissa.

Haluaisin myös lukea enemmän. Kaikenlaista, faktan lisäksi romaaneja ja näytelmiä, jopa runoja; eri kielillä eri kulttuureista. Ja mielellään viimeiseen sivuun asti.

Toivoisin myös olevani suvaitsevaisempi kuin ennen, vaikka tiedän jo nyt katsovani maailmaa melko avaralla perspektiivillä. Haluaisin oppia ymmärtämään myös heitä, joiden mielipiteet ovat vastakkaisia omiini nähden. Tai ainakin heidän tarkoitusperiään.

Haluaisin oppia ilmaisemaan itseäni niin, etten loukkaisi ihmisiä. Faktaidioottina (olenhan suomalainen, lähes insinööri siis itsekin) menen asioihin usein liian suoraan, ja se saattaa hämmentää monia.

Olisi nastaa, jos jokaisessa tilanteessa voisin olla mielenrauhansa säilyttävä zen-kissa, tapahtui ympärillä mitä tahansa. Että silloinkin uskoisin itseeni ja osaamiseeni. Ja jos kaaoksessa huomaisinkin osaamisessani jonkinlaisen puutteen tai särön, osaisin suhtautua siihen avoimen uteliaasti, ratkaisua etsien.

Nämä siis terveellisten elämäntapojen, riittävän levon yms yms lisäksi. Tällä hetkellä, sohvalla viltin alla hieman flunssaisena kaikki näyttää hyvin lupaavalta. Jopa valoisalta; muutos on vielä täysin mahdollinen.

Jotta tavoitteiden saavuttaminen tuntuisi liian vaikealta, taidan aloittaa siitä helpoimmasta päästä, lukemisesta. Iltapuuro hedelmien kera on jo syöty. Tarvitsemme onnistumisen tunteita, jotta jaksamme tavoitella muutosta.

Yöpöydälläni odottaakin kymmenittäin aloitettuja pokkareita, lehtiä ja kovakantisia opuksia. On paksua, ohutta, taidokkaasti toimitettua ja hartaasti harkittua. On käännettyä, on alkuperäiskielellä.

Urakkaa siis on.

Mutta pidemmittä puheitta – lähdenpä tästä kirjan kimppun. Hyviä  tavoitteenasetteluja sinulle, moi!

Aika on arvokkain resurssisi

Aika on tärkein resurssisiAika on resurssi, joka päivä päivältä vähenee.

Vaikka mitä tekisi, aikaa ei saa lisää. Rahaa, mainetta, jopa viisautta, saa iän karttuessa, mutta ei aikaa.

Lopulta se loppuu kokonaan.

Kannattaa siis tarkkaan miettiä, mitä ajallaan tekee. Edistääkö tekemiset tärkeitä asioita, vai kuluuko aika jonninjoutaviin. Vai kannattaisiko tehdä jotain, joka edes välillisesti vie oikeaan suuntaan.

Harha-askeliin ei oikeastaan ole varaa. Ihmiselo on sen verran lyhyt. Huomenna, kun palaan taas työpöydän ääreen, lupaan itselleni keskittyä kehittämään ajankäyttöäni tehokkaammaksi. Asetan päämäärät, ja pusken jääräpäisesti niitä kohti.

Olen sen arvoinen.

 

Kuva: FreeImages.com/Andre Larsson