fbpx

Express yourself eli miten tehdään ylivertainen otsikko

Hyvä otsikko houkuttelee lukemaan.Annapa kun kerron totuuden.

Ihminen on itsekäs.

Olemme itsekkäitä, koska aika ja käsityskykymme ovat rajallisia. Ja kun maailma on pullollaan asioita, joihin voisi syventyä, meidän pitää olla valikoivia sen suhteen, mihin kanavoimme energiamme.

Emme kerta kaikkiaan voi perehtyä kaikkeen. Tai edes kevyesti maistella osaa vastaan tulevasta sisällöstä.

Oletko miettinyt, miksi kukaan haluaisi hakea tietoa juuri sinun tuottamasta sisällöstä? Millä keinoilla olet ajatellut houkutella verkon uumenissa räpiköivät surffailijat oman sisältösi pariin?

Sisällön pitää luonnollisesti tarjota ratkaisua johonkin lukijan ongelmaan. Sen pitäisi esittää jokseenkin oikeita faktoja ja olla tuore, eikä saisi miltään osalta johtaa harhaan.

Mielellään sisältö voisi olla myös viihdyttävä ja hyvin kirjoitettua. Mutta se on jo melko paljon vaadittu.

Huomion saamisen kannalta tärkeintä olisi panostaa ylivertaiseen otsikointiin. Lähes varmuudella voi sanoa, että otsikko pitää lukea, ja juuri sen ansiosta joko klikkaamme linkkiä – tai sitten emme.

Huoletta voi siis todeta, että otsikko on sisällön luetuin osa. Myös muutamat tekstin alussa olevat rivit silmäillään, mutta hyvin pieni osa lukijoista jaksaa jutun loppuun asti.

Houkutteleva otsikko on kuitenkin varmin tae sisällön menestykselle.

Miten kirjoitat vetävän otsikon?

  1. Ensinnäkin, varaa otsikon kirjoittamiselle aikaa. Jos teet sisällön otsikkoa vaille valmiiksi, ei ole mitään järkeä puskea sitä maailmalle heti b-luokan hedarilla. Hyvä sisältö ja sinun työsi menevät tyystin hukkaan. Madonnan sanoin, ”Don’t go for second best baby” – olet paremman arvoinen.
  2. Mieti, saisiko otsikkosi sinut lukemaan lisää. Jollei, jatka työstämistä. Haasta meidät lukemaan!
  3. Näin [vapaavalintainen toimintaa kuvaava sana tai virke] -tyyppiset otsikot ovat nyt pop jopa ihan toimituksellisessa uutissisällössä (HS uutisoi menneellä viikolla ”Näin säästät selvää rahaa veroilmoituksella”).
  4. Myös luvut toimivat hyvin: ”3, 5, 7 – tai miksei 27,5 – ylivertaista vinkkiä hyvään blogitekstiin” houkuttelee enemmän, kuin ”Ylivertaisen blogin kirjoittaminen”. Ja luvut nimenomaan numeroina, ei auki kirjoitettuna. Olemme tottuneet ajattelemaan lukuja järjestyksen tuojina ja otsikossa ne lupaavat tarkkaa ja täsmällistä tietoa. Ja sehän on hyvä asia tässä keskinkertaisen sisällön tulvassa.
  5. Tärkeintä on olla oma uniikki itsesi. Älä kopioi. Itse asiassa, unohda kaikki yllä oleva. Kiteytä ajatuksesi ja – express yourself.