fbpx

Menestyvässä yrityksessä kaikki viestivät

Viestintäkonsultti Jukka Hakala kirjoittaa tuoreessa Talouselämä-lehden TEbatissa siitä, että tulevaisuuden menestysyrityksissä viestintä integroituu kiinteäksi osaksi jokaisen työntekijän perusosaamista.

Olen samaa mieltä Hakalan kanssa. Merkittäviin tehtäviin ei enää edetä, jollei viestintäosaaminen ole vahvaa. Päätöksentekoakin ohjaa se, mitä jokin teko tai päätös nähdään viestivän.

Hakala on jopa niin optimisti, että maalailee viestintäosastoille loppua viimeistään vuonna 2030. Sitä ennen viestijät jalkautuvat organisaatioon ja vievät osaamisensa muiden jalostettavaksi.

Olisi hienoa, jos niin todella kävisi. Maailmassa, jossa jokaisella meillä on mahdollisuus viestiä ajasta ja paikasta riippumatta suurellekin yleisölle ja jossa keskustelu on arkipäivää, myös yritysten olisi hyvä toimia avoimesti ja luoda elävää keskustelukulttuuria. Mihin totumme siviilissä, osaamme odottaa myös työpaikalla.

Mutta… nähdäkseni se vaatisi suurta muutosta monen yrityksen johtamistavoissa. Ja työntekijäpuolelta suurta uskallusta osallistua. Epäonnistumisten todellista hyväksymistä.

Ehkä Hakala on oikeassa. Ehkä me emme enää tarvitse viestintäosastoja 15 vuoden päästä. Ehkä muutos on jo käynnissä.

Toivotaan ainakin niin. Yhdessä voisimme saada niin paljon enemmän aikaan.

Ja vasta kun osaamme tasapuolisesti käydä keskustelua, olemme todella yhdessä.