fbpx

Puheenjohtajan karu oppitunti – viestintään on panostettava!

Viestintä on tärkeää!
Suunnan näyttäminen vaatii tehokasta viestintää.

Sanotaan, että fiksu tekee mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla.

Ymmärtäähän sen; kuka viitsii vaivautua jos pääsee helpommallakin. Mitä sitä aina keksimään uutta, kun vanhaa voi jalostaa entistä paremmaksi.

Kierrätys on sitä paitsi pop, viisaiden valinta.

Vanhan kierrättämisessä on vain se kinkkinen puoli, että jollei ole tarkkana, powerpointin kansilehteen voi jäädä väärä päiväys ja väärän yhtiön nimi. Ja ministerin linjapuheeseen edellisen ministerin retorisia helmiä.

Arvostan Petteri Orpoa uskalluksesta haastaa Alexander Stubb kokoomuksen puheenjohtajakisassa; näillä talouden näkymillä tehtävässä ei voi kuin epäonnistua. Toivon siis Orpolle kaikkea hyvää ja jaksamista ja tsempparimieltä vaikeaan tehtävään.

Puheenjohtajan pestille olisi suonut paljon sympaattisemman alun kuin mitä se linjapuheen mediakäsittelyn varjossa sai.

Ei sillä, tällaisia mokia ei pitäisi syntyä – se kertoo kiireestä, ehkä jopa huolimattomuudesta, mutta varmasti siitä, että Orpon tiimi ei ollut valmistautunut voittoon. Puheenhan olisi voinut muokata valmiiksi jo paljon ennen äänestystä, eikö? En jaksa uskoa, että puheen kirjoittamista olisi tahallaan jätetty näin viime tippaan. En millään.

Pieni juttu, mutta se nousi maamme ykköslehteen otsikoksi. Uskon uuden puheenjohtajan ottaneen opiksi, ja niin kannattaa meidän muidenkin: viestintä on tärkeää ja johtajalle erityisen tärkeää. Suunnan näyttäminen ei onnistu ilman selkeää viestintää.

Viestintää ei siis pidä laiminlyödä. Ei kannata.

Pahimmassa tapauksessa siitä jää pysyvä jälki brändiisi.

 

Kuva: FreeImages.com/Daino_16

Jaa tämä myös kavereillesi!

Joustavina yllämme perille

Olen vanhemmiten unohtanut polveni.

Kun pudotan jotain lattialle, kuitin, mainoskuulakärkikynän tms. kurkottelen niitä polvet suorina, nippa nappa yltäen karanneeseen tavaraan.

Heti kun maltan koukistaa polviani, yllän vaikka miten hyvin.

On kuin joustamattomuus lisäisi etäisyyttä kohteeseen.

Kannattaisi ehkä säilyttää joustavuus – tilanteessa kuin tilanteessa. Joustavina yllämme perille.

Jaa tämä myös kavereillesi!

Luottamus kumpuaa avoimesta viestinnästä

Luottamus kasvaa läpinäkyvyydestä ja avoimuudesta
Luottamus kasvaa läpinäkyvyydestä ja avoimuudesta

Jokaisen yrityksen kannattaisi tehdä viestintää.

On luonnollista, että kun itsestään pitää ääntä, se kerää huomiota, mikä voi johtaa tunnettuuden kasvuun ja sitä kautta uusiin asiakkuuksiin. Kassaan kilisee hynää ja maailma pelastuu.

En tarkoita kuitenkaan nyt tätä viestinnästä saatavaa ilmeistä hyötyä.

Puhun viestinnän tuomasta luottamuspääoman kasvusta.

Kertomalla itsestään ja toimintatavoistaan avoimesti yritys luo potentiaalisten asiakkaiden mielissä vaikutelman luotettavuudesta.

Kun yrityksen toiminta on läpinäkyvää, asiakkaalla on turvallinen olo valita se yhteistyökumppanikseen. Läpinäkyvyys vähentää siis asiakkaan näkökulmasta yhteistyön riskejä.

Eikä luottamus houkuttele vain asiakkaita – avoimuus ja läpinäkyvyys vetää puoleensa myös työntekijöitä. Sisäisesti luottamuksella rakennetaan hyvä pohja tuottavalle työlle; avoimuus lisää organisaation tehokkuutta ja parantaa sen kannattavuutta.

Siksi jokaisen yrityksen kannattaa tehdä viestintään. Edes vähän.

Harkitsethan asiaa?

Jaa tämä myös kavereillesi!

Älä pelkää työnantaja! Työntekijäsi ovat jo somessa.

Luottamus on työntekijälähettilyyden perusta
Työntekijälähettilyys perustuu molemminpuoliseen luottamukseen.

Monessa firmassa mietitään sitä, miten yrityksen some-läsnäolosta saisi kaiken tehon irti.

Joku on kuullut työntekijälähettilyydestä, toiminnasta, jossa firman oma henkilökunta valjastetaan sen tehokkaimmaksi äänitorveksi, markkinoinnin käsikassaraksi.

Tai valjastaa on väärä sana. Pikemminkin kyse on siitä, että työnantajastaan innostuneet työntekijät saadaan promoamaan yrityksen tuotteita ja palveluita jakamalla yrityksen sisältöjä vapaaehtoisesti – ja ennen kaikkea omaehtoisesti – omille verkostoilleen. Usein juuri omissa some-kanavissaan.

Mutta!

On vain yksi suuri mutta.

Työnantajaa painaa huoli siitä, jos työntekijät mokaavatkin. Jos he sanovat jotain tolloa firmasta ja saavat sen näyttämään pelleltä julkisuudessa.

Äänitorvesta jäisikin vain torvi jäljelle.

Pelkosi on turha!

Lohdutukseksi voin kertoa, että työntekijäsi mitä todennäköisimmin ovat jo somessa. He tuntevat kanavat ja ymmärtävät niiden käyttäytymisnormit. Heillä on myös kanavissaan valmiit verkostot.

He osaavat tuotteesi ja palvelusi ja – ilma täyttyy rummun pärinästä – he ovat jo päivittäin tekemisissä asiakkaiden kanssa. Jolleivät ole, sinulla on ongelma.

Työntekijäsi tuntevat asiakkaasi, heidän tarpeensa ja usein myös heidän juuri eskarin päättäneen lapsenlapsensa nimen.

Voisitko kuvitella paremmin sitoutunutta lähettilästä itsellesi?

Edellyttäen tietenkin, että olet huolehtinut heidän hyvinvoinnistaan työssä. Vain tyytyväinen työntekijä voi jakaa tyytyväisyyttään eteenpäin.

Työntekijälähettilyys perustuu molemminpuoliseen luottamukseen

Kun kyse on lähettilyydestä, saat sen minkä annat. Luottamuksen osoittaminen synnyttää halun kantaa vastuuta, mikä taas kasvattaa luottamusta.

Lähtökohtaisesti jokainen meistä haluaa hoitaa työnsä hyvin. Kenenkään etu ei ole sabotoida firmaa tai sen tulosta sössimällä some-läsnäoloa. Vahinkoja sattuu tietenkin aina ja niihin on hyvä varautua, mutta niin niitä syntyy myös suorassa asiakaskontaktissa s-postissa tai puhelimessa. Kasvokkain ehkä vähemmän, mutta sielläkin se on mahdollista.

Pelkäämisen sijaan kannustaisinkin kaikkia yrityksiä suhtautumaan sosiaaliseen mediaan ennakkoluulottomasti. Firmanne on täynnä potentiaalisia brändinne puolestapuhujia; me haluamme kaikki olla ylpeitä itsestämme ja siitä mitä teemme. Toisin sanoen, olemme usein myös hyvin ylpeitä omasta työnantajastamme.

Tämä potentiaali kannattaa hyödyntää! Asiakaskin uskoo ennemmin brändistä puhuvaa ihmistä, kuin brändiä itseään.

 

Kuva: FreeImages.com/Michael Mächtlinger

Jaa tämä myös kavereillesi!

Onko 100 euron säästö maineriskin arvoinen?

Säästäväisyydestä on meillä päin maailmaa tehty hyve.

Sääli vain, ettei säästäminen pidä talouden rattaita liikkeessä. Ja jos säästää väärästä kohtaa, voi käydä ihan valtavan kenkusti.

Pohdiskelin aiemmassa postauksessa yksittäisten asiantuntijoiden tärkeyttä tiimityön onnistumiselle. Kun tehdään projekteja, joissa on monikielinen lopputuote, kääntämiseen panostetaan usein harmittavan vähän resursseja.

Joskus ei ollenkaan, kuten Åbusin esimerkki kertoo. Viestintäyrittäjä Laura Johanssonin selvitettyä käännöksen taustoja kävi ilmi, että käännös on tehty – jeps, arvasit oikein – Googlen käännöspalvelulla.

Haluaisinpa vain kysyä kyseiseltä yhtiöltä, että mikä sai johdon (?) päätymään tähän ratkaisuun? Kuvittelitteko, että Googlen käännös voisi korvata ammattilaisen tekemän käännöksen? Ajattelitteko säästävänne tällä rahaa? (käännöstoimistosta riippuen kyseisen sivun ruotsinnos maksaa arviolta n. 150–200 euroa).

Kävikö teillä mielessä, että koneellisen käännöksen olisi tarkistanut joku ruotsin kieltä edes auttavasti osaava kummin kaiman paras kaveri?

En ymmärrä. Miksi? Mikä järki tässä on?

Jotenkin koen, että itsensä tosissaan ottava toimija panostaisi myös viestintämateriaalien kieliversioihin. Tai jättäisi ne kokonaan tekemättä.

En nimittäin usko kenenkään haluavan julkaista huonoa tuotetta. Åbusin konseptikin oli sen verran hyvä, että kilpailija osti sen pois kuleksimasta. Tosin näin huonosti esitettynä tuotteenkin arvo kärsii – äkkiseltään luettuna palvelua voisi erehtyä pitämään sekundana.

Parin satasen säästö voi siis muodostua yllättävän kalliiksi. Mainekin voi siinä leikissä mennä.

Jaa tämä myös kavereillesi!

Vuorovaikutustaidot kehittyvät jo lapsena – tarkkana siellä kentän laidalla!

Vuorovaikutustaidot opitaan jo lapsena.
Antaa lasten opetella sekä peliä että vuorovaikutusta.

Olipa viikko. Ohjelmaa oli sekä töissä että vapaalla riittämiin.

Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin jalkapallo – ihan niiden pienimpien palloilijoiden ensipelit.

Tällä viikolla säät suosivat meitä väsyneitä äiti- ja isäkatsojia, ja pojatkin viihdyttivät meitä maalikimaralla.

Se tarkoittaa yleensä sitä, että toinen joukkue ottaa pataansa, ja pahasti.

Mikä taas tarkoittaa sitä, että kentän laidalla jollain aikuisella unohtuu pelaajien ikä, tässä kohtaa ylpeät kuusi vuotta ja risat.

Paitsi että suurimman osan ylpeys kärsii kovan kolauksen, jos oma isä tai äiti antaa tulla tuutin täydeltä palautetta muun joukkueen edessä.

Liikunnan tulisi olla pienokaisillemme hauska harrastus. Osa siitä on luonnollisesti lajin opettelua, mutta vieläkin tärkeämpää on se, että lapset oppivat ryhmässä toimimista ja siinä keskeisiä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Samaisia taitoja muuten tarvitaan ihan kaikessa kanssakäymisessä myöhemmissä elämänvaiheissa.

Mietipä itse, miltä tuntuisi jos firman toimitusjohtaja tulisi haukkumaan sinut ja ponnistelusi työkavereidesi edessä?

Aivan. Eipä juuri huvita sen firman eteen enää tehdä enempää kuin minimiä.

Pahinta on, että vaikka kaikille tekisi hyvää jos lähtisit lätkimään läävästä, itsetuntosi on julkisen nolaamisen avulla nuijittu maan rakoon niin, ettet enää usko omaan osaamiseesi työmarkkinoilla.

Mitä jos lapsemme tuntevat samoin?

Voisimmeko sopia siis että me vanhemmat, perheidemme toimarit, pomot ja muut jehut, virittäisimme kaikki vuorovaikutustaitomme tappiin lastemme harrastuksissa ja keskittyisimme kannustamaan kaikkia tasapuolisesti, jotta näillä meidän silmäterillämme olisi ne ihan parhaimmat edellytykset menestyä aikuisena?

Jookosta?

(Tehdään töissä tietty samalla lailla, mutta se on sitten toisen blogin aihe se.)

Jaa tämä myös kavereillesi!

Syökö tarjoamasi palvelu erinomaisen tuotteesi lounaaksi?

Palvelun brändääminen on myös tärkeää.
Kuvan annos ei liity juttuun mitenkään.

Kävin tänään sushi-lounaalla erään vanhan ystäväni kanssa.

Paikka oli viehättävä, vasta painosta tullut lounaslista komea ja ruokakin hyvää, jopa esteettiset arvot täyttävää.

Palvelu oli vain niin vietävän tylyä, etten kyllä toiste paikkaan poikkea.

Ravintolan omistajana miettisin tarkkaan mikä on brändäämisen arvoista. Ei riitä että tuote on kunnossa, tai että se olisi edes erinomainen, markkinoiden paras, jos se myydään sapenkatkuisessa myrkyllisessä kääreessä.

Kiitos, mutta ei kiitos. Saan päänsärkyä niin monesta muustakin asiasta.

Arvelimme ystävämme kanssa, ettei paikka voi enää kauaa olla pystyssä. Pienessäkin sushi-baarissa kun on tapana täystyöllistää yksi riisinkääntäjä, yksi kalanleikkaaja ja yksi rahastaja. Ja tässä maassahan työ maksaa, etenkin jos suorassa asiakaskontaktissa hääräävä rahantekoautomaatti/asiakaspalvelija puuttuu.

Kun brändäät, mieti siis pisteleekö asiakaspalvelusi erinomaisen tähtituotteesi poskiinsa ennen kuin ehdit luoda selviytymisesi kannalta järkevän kokoisen asiakaskunnan.

Vai kannattaisiko panostaa myös asiakaspalveluun.

 

Kuva: FreeImages.com/lekyu

Jaa tämä myös kavereillesi!

Puhutko sinä asiakasta?

Kävin tässä viikolla roskisostoksilla.

Kaipasin mökille tukevarakenteista, neljää poikalasta kestävää poljinpönttöä, joten päädyin tanskalaiseen desingtuotteeseen.

Paikallisessa liikkeessä minua palveltiin innokkaasti. Kerroin hakevani mökkikeittiöön reilun kokoista roska-astiaa.

”Niin, tarkoitatko sinä Vipp 16 -mallia?”
”En osaa sanoa. Onko se se suurin?”
”Itse asiassa on vielä yksi hieman suurempi, Vipp 17.”
”Aah. Millä lailla se eroaa siitä… 16:sta?”
”Se on 10 senttiä korkeampi. Ja siinä on suora toi astia. Mallissa 16 on leveämpi pohja. Vipp 15 on vielä vähän pienempi.”
”Aah. Joo.”
”Ja sitten siinä on erilaiset noi hantaakit.”
”Aah.”
”Mä en voi sitä 15 nyt näyttää sulle, kun meillä ei ole sitä.”
”Joo ei haittaa, mä haluan sen isomman.”
”Siis sen Vipp 17?”
”Joo, jos se on se suurempi.”
”Joo, Vipp 16 on se vähän pienempi.”
”Mitkä näitten ulkomitat on? Kun sen pitäis mahtua yhteen sellaiseen kapeaan väliin.”
”Siis ton 16? Vai 17?”
”No sen isomman.”
”Oota mä katon.”

Saan mitat. Päätän ostaa isomman roskiksen.

”Saaks tän heti mukaan?”
”Ne pitäis tilata. Kestää kolme viikkoa.”
”Eiks mistään sais heti…?”
”Ei, valitettavasti…”
”No hei mä tilaan sitten sen isomman.”
”Siis sen Vipp 17?”
”MULLE ON KUULE IHAN YKS VITUN MAKU MIKÄ NUMERO SIINÄ ON, MÄ HALUAN SEN ISOMMAN!!!”

Okei, myönnetään, hiiltyminen oli turhaa, kuten aina ja kaikissa tilanteissa.

Puhu asiakkaalle asiakasta
Pönttö kävi pönttöostoksella.

Koen silti, että onnistuneen asiakaskokemuksen pohjustamiseksi myyjän olisi ollut hyvä sovittaa oma ulosantinsa taukin asiakkaan tasolle. Toisin sanoen hän olisi voinut puhua minulle asiakasta. Sekin osoittaa asiantuntemusta – asiakaspalvelussa.

Puhutko sinä asiakasta? Miten olet varmistanut, että asiakkaasi ymmärtää sinua?

Jaa tämä myös kavereillesi!

Ne vittumaiset detaljit

Tässä ajassa tekemistämme leimaa kiire.

Kiire saada valmiiksi, kiire julkaista, kiire jakaa.

Yksityiskohtien hiominen jää. Se voi olla kohtalokasta, joskus jopa vittumaista, kuten Tokmannin esimerkki kertoo.

Olen työurani aikana tehnyt monen monta käännöstä. Usein projektit mitoitetaan niin, että sisältö ja raamit hiotaan valmiiksi tietyssä aikataulussa, jossa deadline on ehdoton. Kieliversioita ei ole huomioitu, eli kun nakki napsahtaa, käännöksen olisi jo pitänyt olla valmis.

Siinä hötäkässä yksityiskohdat eivät saa ansaitsemaansa huomiota.

Ja kas, lopputuotoksessasi on virheitä. Virheitä, jotka voivat vaarantaa koko tuotoksesi uskottavuuden. Pahimmassa tapauksessa jopa koko brändin uskottavuuden.

Vittumaista!

Fittiga köp
…siis ihan oikeasti? Vittumaisia ostoksia?

Tämän blogin opetus on: jos aiot viestiä myös toisella kielellä, panosta kunnon käännöstoimistoon! Se kannattaa! Maksaa juu, mutta se on sen arvoista!

Jaa tämä myös kavereillesi!

Somessa eletään keskiaikaa

Minusta tuntuu, että elämme somessa keskiaikaa noitavainoineen.

Olemme kaikki huomanneet keskusteluilmapiirin muuttuneen verkossa. Tunnumme, Osmo A. Wiioa mukaillen, aina tulkitsevan kaiken tavalla, josta on eniten vahinkoa – kaikille osapuolille, sekä viestin lähettäjälle että sen vastaanottajalle. Unohtamatta viattomia sivullisia.

Eikä vastaan kannat änkätä, koska aina löytyy joku, joka tietää paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.

Sekin muuten taattua Wiioa.

Tällä tiellä jatkaminen murentaa yhteiskuntamme sellaisia perusrakenteita kuten sananvapaus, demokratia ja toisen kunnioittaminen.

Väärin ymmärtämisestä on tulossa normi. Emme edes yritä ymmärtää toisen näkökulmaa, vaan haemme sen sijaan jatkuvasti konfliktia. Pönkitämme omia uskomuksiamme liikkumalla ainoastaan heimolaistemme parissa.

Se johtaa asenteiden kärjistymiseen ja lopulta yhteiskunnan polarisoitumiseen.

Se mikä on arkea digissä, tuntuu kuitenkin (onneksi!) vielä kovin erikoiselta käyttäytymiseltä livenä. Olisi vaikea kuvitella kenenkään kutsuvan kaupan kassaa lättäpilluksi päin naamaa ja toivottavan hänelle hyviä raiskauksia loppupäivälle.

Absurdi ajatuskin, eikö?

Huolestuttavaa tässä on se, että kun huorittelu, hulluksi haukkuminen ja muu alistaminen muodostuu tavaksi yhdellä elämänalueella, askel toiselle elämänalueelle on hyvin pieni. Verkon normi saattaa jossain kohtaa valua reaalimaailman puolelle.

Se, minkä piti olla suuri demokratisoiva voima – sosiaalinen media, jossa kaikki tasavertaisin mahdollisuuksin tuottavat materiaalia yhteisen hyvän eteen, onkin hiljalleen kääntymässä itseään vastaan.

Rakentavan keskustelun sijaan levitämme taikauskoa ja harhaluuloja oman seurakuntamme edustajille. Poltamme roviolla ne uskalikot, jotka ovat kanssamme eri mieltä.

Aivan kuten keskiajalla.

Jaa tämä myös kavereillesi!