Jes! Taas uusi etappi saavutettu!

Kesäopintojen palkintona HubSpot Content Marketing -sertifikaatti!No niin! Meikä on virallisestikin sertifioitu sisältömarkkinoinnin osaaja!

Suoritin laiturilla loikoilun lomassa HubSpotin Content Marketing -sertifikaatin. Kurssi muodostui videoformaatissa olevista luento-osuuksista ja testeistä sekä lopputentistä.

En osaa sanoa olenko nyt viisaampi kuin ennen, mutta kyllä kurssista oli ihan konkreettistakin hyötyä. Ilmaiskurssiksi se sisälsi ihan kelpo materiaalia, vaikka nyt sertifioituna asiantuntijana epäilenkin sen olevan osa HubSpotin omaa sisältömarkkinointia 🙂

Pariin oppiin palaan jo ensi viikolla blogin tai vinkkien muodossa, jahka saan viritettyä omia sisältöjäni.

Palaillaan! <3

Loma loppuu, toimistoarki lähestyy – 5 vinkkiä tehokkaaseen työntekoon

Viisi vinkkiä tehokkaaseen työntekoon
Vielä hetken saa tehdä töitä omaan tahtiin tässä ympäristössä; kohta pitääkin jo olla tehokkaana toimistolla.

Lupasin itselleni tehostaa töiden (tai itse asiassa ihan minkä tahansa projektin) loppuun saattamista. Aina uudesta innostuvana aloittamisen asiantuntijana kärsin valmiiksi saattamisen tuskaa.

Verkko on pullollaan jos jonkinlaista vinkkiä tehokkaaseen työntekoon. Poimin vastaan tulleista viisi uutta, joita aion kokeilla. Enempään en usko omien kykyjeni – tai kärsivällisyyteni – tänä syksynä riittävän. Näistä on kuitenkin hyvä lähteä viilaamaan omia rutiineja.

Minun 5 vinkkiä tehokkaaseen työntekoon

Suurin tehokkuuden este minulla on työinnon ylläpitäminen. Kun joku asia on aloitettu, se muuttuu puuduttavaksi rutiiniksi ja äh niin tuskaiseksi edistää. Uuteen kun on mukavampi tarttua, siinä voi soveltaa osaamistaan, loistaa tähtenä – nauttia jännityksestä.

Neulojat tuntevat tämän toisen sukan syndroomana – ensimmäinen sukka syntyy valtavalla draivilla, kun taas silmukoiden luominen toista identtistä kappaletta varten tekee jo melkein pahaa.

Vaikka hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mikään ei kuitenkaan ole valmista ennen kuin kaikki työvaiheet on suoritettu.

  1. Käyn päivän päätteeksi läpi mitä sain päivän aikana tehtyä, mitä jäi vielä tekemättä. Tarkkailen, sisältääkö päiväni ajallista tyhjäkäyntiä, jolloin en tee mitään tuottavaa. Venyvätkö esimerkiksi työtä tauottavat mikrobreikit tai hölisenkö asian vierestä kokouksissa.
  2. Listaan seuraavalle päivälle kolme tärkeintä asiaa, jotka on tehtävä ensi kädessä. Paino sanalla ”tärkeintä”; se pakottaa priorisoimaan tehtäviä ja jättämään kylmästi epäoleelliset työt tekemättä, tai ainakin siirtämään ne mappi ö:hön. Jaan tehtävät pienempiin osatehtäviin ja etappeihin, jolloin niiden tekeminen helpottuu.
  3. Pidän tehotunnin aamulla, jolloin teen pois tai edistän ainakin yhtä näistä. Mikään mikrotason säätäminen tai ad hoc -työ ei saa viedä huomiota näistä. Pyrin siis välttämään ”olen niiiiiin kiireinen etten ehdi tehdä töitä” -ansaa.
  4. Ideoin uutta kerran viikossa, kirjaan kritiikittä ideat Trelloon, annan niiden muhia ja lajittelen ne kehittämispotentiaalin mukaan joko ”just do it”-, ”joo, mut vaatii selvittelyä”- ja ”ehkä joskus” -kategorioihin. Listalta on sitten helppo nostaa tehtäviä työn alle.
  5. Pidän parempaa huolta rapistuvasta kehostani venyttelemällä säännöllisesti. Kipu tuhoaa tehokkaasti keskittymisen, eikä töiden teosta tule mitään.

Jännä nähdä pysynkö ruodussa!

Epämukavuusalueella syntyy uutta – sinne kannattaa eksyä säännöllisesti

Mukavuusalueen tuolla puolen syntyy uutta.

Pidimme kesällä lapsille muutaman luurittoman päivän; alkunurinoiden jälkeen…

Posted by Viestintätoimisto Aio on Tuesday, 25 July 2017

Uuden aloittaminen on kivaa, mutta valmista tulee vasta kun ryhtyy hommiin

Uuden aloittaminen on kivaa. Mutta valmista tulee vasta kun ryhtyy hommiin.Ah tätä valmiiksi saattamisen iloa!

Sain pääteltyä pitkäaikaisen käsityöprojektin viime viikolla.

Olen luonteeltani aloittaja, joten hankkeiden valmistuminen tuottaa minulle erityisen suurta iloa.

Uuden aloittaminen korostuu erityisesti käsityöharrastuksessani. Kaikki se jännitys kun tutustuu ennalta tuntemattomaan ohjeeseen, tekniikkakikat jotka pitää selvittää, puhumattakaan kaikista ihanista lankojen kuiduista, väreistä ja juoksevuuksista, tuottavat lähes humaltumiseen verrattavaa euforiaa. Keskeneräisten töiden korissani onkin lukuisia sukkapuolipareja, huivien aihioita ja yksinäisiä tumppuja.

Sen toisen parin tekeminen onkin sitten jo rutiinia, puuduttavaa toistoa, eikä se ole koskaan oikein napannut.

Kuitenkin, valmiin huivin tuottamat ylpeys ja ilo hämmästyttivät.

Yleensä neulomukseni jumiutuvat joko jo mainittuun toistoon, tai sitten virheeseen, jota en jaksa ryhtyä selvittelemään.

Ajattelutyössä kun ei ongelmia välttämättä tarvitse selvitellä. Asioilla on ajan mukaan taipumus löytää ratkaisunsa vaikka niille ei aktiivisesti tekisikään mitään. Alitajuntamme työstää asioita salaa, ja yhtäkkiä kaikki on täysin selvää.

Tuottavassa työssä jossain vaiheessa pakko ryhtyä suorittamaan. Isääni lainatakseni, ”ei ne hommat itsekseen valmiiksi tule”.

Tämä olkoon itseni johtamisessa tulevan syyskauden kehittämiskohde. Vaikka uudesta innostuminen on tietysti vahvuus sinänsä, valmista tulee vasta kun malttaa ryhtyä hommiin.

Siinä meikäläisellä on kehittymisen paikka.

Kokonaisuuden voi nähdä myös yksityiskohtien kautta

Kokonaisuuksien näkeminen on vain osa totuutta, yhtä hyvään tulokseen voi päästä tutkimalla yksityiskohtia.Olen pitkään neulonut huivia. Se on iso ja työläs pitsinen hartiahuivi; olin lähes loppusuoralla, kun huomasin tehneeni virheen jossain.

Virhe merkitsee minulle yleensä taukoa (käsi)työssä. Kömmähdyksen etsiminen on työlästä – en haluaisi mainita sitä kuuluisaa neulaa, mutta tämän kyseisen huivin kohdalla ollaan hyvin lähellä sitä – ja uusien projektien aloittaminen on paljon hauskempaa kuin vanhojen korjaaminen.

Jotta neuletyötä pystyisi tarkastelemaan kokonaisuutena, se on hyvä pingottaa neuloilla tasaiselle alustalle.

Minusta ei ole siihen kuin ääritapauksissa.

Joten reagoin kuin kuusivuotias, piilotin neulokseni neulekoriin, hautasin sen alimmaksi, ja yritin kovasti unohtaa koko epäonnistumiseni. Korissa on muitakin käsitöitä pääteltäväksi, nekin olisi hyvä tehdä valmiiksi. Hartiahuivi saattoi hyvin odottaa.

Jouduin kuitenkin kaivamaan työn esiin jo muutaman viikon päästä, kun neulova ystävättäreni tuli kylään.

Hän tutki huivia tovin, ja KAS, osoitti minuutin, kahden sisällä kohdan, jossa olin missannut silmukan.

Häkellyin.

Yksityiskohtienkin kautta voi siis nähdä kokonaisuuden. Minä yritin tapani mukaan lähestyä yksityiskohtaa kokonaiskuvan kautta. Se osoittautui tässä kohtaa virheeksi, kokonaisuus oli minun keinovalikoimallani aivan liian laaja hahmotettavaksi.

Erilaisuuksien kohtaaminen luo uutta

Olen aina pitänyt kokonaiskuvan hallitsemista vahvuutenani. Yhtä hyvään tulokseen – itse asiassa parempaan – pääsi tällä kertaa syventymällä detaljeihin.

Olemme kaikki erilaisia, eikä kenenkään osaaminen ole toista arvokkaampaa. Erityyppisten vahvuuksien kohtaaminen, jopa törmäyttäminen, tuottaa usein parhaimman lopputuloksen.

Pitää vain huolehtia siitä, että kohtaamisia syntyy, ja vuorovaikutus toimii. Parasta viestintä on, kun se huomioi jokaisen viestin vastaanottajan erityispiirteet.

Siinä riittää haastetta meidän insinööripainoitteiselle, introvertille työkulttuurille!

Mikä saa some-gurun mokaamaan?

Mikä saa some-gurun mokaamaan?Olen viettänyt kesäpäivää laiturilla ihaillen pilviä ja seuraten pelastushelikopterin kokoisten sudenkorentojen lentoa särkien kiusaksi.

Vaikka yritin, en ole välttynyt seuraamasta loppuviikon Twitter-”gatea”.

En halua tässä ruotia tapausta sen enempää kuin todeta, että taukimpaa tuskin on kuin toisten ulkonäön kommentointi. Lisää siitä jossain tulevassa postauksessa.

Mitä kuitenkin jäin miettimään oli se, miksi ns. gurut asiantuntijuudestaan huolimatta itse astuvat miinaan ja mokaavat somessa, joskus jopa isosti.

Epäilen sen osittain johtuvan vauhtisokeudesta. Kun yleisöä ja faneja alkaa olla tuhatpäin, me saatamme erehtyä luulemaan, että voimme tehdä ihan mitä vain, välittämättä uhriksemme jääneiden tunteista. Ikään kuin tuhannet seuraajamme antaisivat mandaatin röyhkeiden töykeyksien viljelylle ja sikailulle.

Osa kämmeistä ei johdu ylimielisyydestä, vaan silkasta ajattelemattomuudesta. Erehtyminen on inhimillistä, eikä kukaan tee vahinkoa tahallaan.

Oli syynä mikä tahansa, yleisön palaute on välitöntä. Siitä kannattaa ottaa opiksi. Anteeksi pitää pyytää ja aidosti tarkoittaa sitä.

Jollei tarkoita, palaute saattaa ryöpsähtää. Yhtäkkiä puhumme kaikki etunimellä ”mokaajasta”, ikään kuin olisimme lähempiäkin tuttuja. Neuvomme miten tilanteessa olisi pitänyt tehdä, pilkkaamme lempeästi mutta terävästi. Some-gate on valmis.

Munaus kun saattaa olla suuressa ristiriidassa sen kuvan kanssa, joka meillä on töppääjästä. Pettymyksemme purkautuu kauhisteluna ja vinoiluna.

Jokainen meistä erehtyy joskus. Jossain vaiheessa, jollain areenalla, sanomme asioita joita meidän ei pitäisi, tavalla, jolla ei pitäisi.

Toivottavasti saamme itse mokata rauhassa, poissa julkisesta tilasta. Ehkä uskallamme silloin jopa pyytää reilusti anteeksi.

Lukeminen on keskittymistä vaativaa kuuntelua

Lukeminen on oma taitonsa, ja se vaatii kykyä keskittyä.
Kesän lukemistoa. Sysimetsää luemme yhdessä pojan kanssa.

Lukeminen on yksi lempiharrastuksistani. Olen aina pitänyt siitä; lapsena saatoin uppoutua kirjoihin niin, että unohdin ajantajun kokonaan. Tarinoissa seikkaillessa en aina malttanut edes syödä.

Luen edelleen, mutten läheskään niin paljon kuin haluaisin. Aina se ei myöskään ole helppoa.

Olen huomannut, että kun töissä on paljon ja vapaa-ajalla kiitää paikasta toiseen, ei lukemisesta tahdo tulla oikein mitään. Kierrosten ollessa korkealla en kykene keskittymään tekstiin sen vertaa, että todella sisäistäisin – kuuntelisin – lukemaani.

Pyrin silti joka päivä lukemaan jotain. Rakastan sitä tunnetta, kun illalla juuri ennen nukahtamista rivit alkavat vilistää silmissä, ja tarina sulaa saumattomasti alkavaan uneen.

Muutama vuosi sitten viipotin kestämiseni äärirajoilla, enkä pystynyt lukemaan mitään. En edes illalla ennen nukahtamista.

Vieläkin tekstiin ja tarinaan keskittyminen voi olla vaikeaa, mutta hieman eri syistä; lapseni ilmeisesti pelkää lakkaavansa olemasta, jollen koko ajan katseella seuraa hänen tekemisiään. Keskittymisen murenemista kiihdyttävät lisäksi puhelimessa jatkuvasti surisevat digiajan ilmoitukset. Hyvä jos sivun saa päiväsaikaan katkotta kahlattua läpi.

Mutta se ilo kun se onnistuu ja saan sukeltaa kirjan tarinaan täysillä!

Koen, että käyn omaa privaattia dialogia itseni ja kirjailijan luomuksen välillä. Kirjassa on formaattina taikaa: lukiessa osan saa annettuna, osa pitää kehitellä itse oman mielikuvituksensa avulla. Voin lukiessa leikkiä jumalaa ja maalata juuri sen näköisen päähenkilön kuin haluan, tiettyyn luomaani todellisuuteen.

Juuri se lukemisessa on niin hienoa. Saan mielikuvituksen käyttämisestä valtavasti  voimaa.

Mielikuvituksen herättely tosin vaatii keskittymistä. Kovin lyhyissä pätkissä lukeminen on kuin yrittäisi sentin langanpaloista neuloa sukkaa; sekin voi johtaa jonkinlaiseen lopputulokseen, mutta tuskin siihen, mihin kirjailija alunperin tähtäsi.

Näin toisen lomaviikon lähestyessä loppua lukeminen alkaa jo sujua. Kierrosten laskiessa pääsen paremmin tarinaan sisälle, pystyn paremmin kuuntelemaan lukemaani. Ja kun lukeminen sujuu, laskevat taas kierrokset.

Kohta pian pikkuinen herää ja jatkamme Sysimetsän tarinaa siitä, mihin eilen aamusta jäimme. Sitä ennen, muutama sivu Pulkkista!

Kesäkuvat instaan – kuvahaaste vauhdittaa sisällöntuotantoa

lataa kesäkuvat instaan #fmspad-tunnisteella ja osallistu kuva päivässä haasteeseenOsallistun kesän kunniaksi Instagramissa kuva päivässä -haasteeseen. Käy tsekkaamassa Aion tili handlella @aio_viestinta tai hae muita haastekuvia otsikolla #fmspad.

Kesällä on kaikkea muutakin tekemistä ja monen pienyrityksen somekanavat hiljenevät lähes tyystin. Samaan tahtiin hiipuu hyvään vauhtiin päässyt yleisön rakentaminen.

Kuvahaasteella saat vauhtia sisällöntuotantoon – ja vieläpä minimaalisella päänvaivalla, teemat kun tulevat valmiina #fmspadin puolesta. Sinun ei tarvitse kuin ottaa kuva!

Hauskoja kuvaushetkiä!