Silloin, kun maailma oli vielä mustavalkoinen

Mustavalkoinen valokuva lampaista laitumella

Lapseni viettää paljon aikaa isoisänsä kanssa.

Isoisä on maalta kotoisin ja opettaa pojalle talonpoikaisajan juttuja – sanoja, tapoja ja perinteitä. Siinä lomassa katsellaan valokuvia.

Ukin lapsuuden kuvat on mustavalkoisia, luonnollisesti. Isäni täyttää tänä syksynä 80 vuotta.

Valokuvien rajattu väriskaala sai lapseni luulemaan, että maailma oli ukin nuoruudessa mustavalkoinen.

Nauroin ensin ajatukselle, olihan se hieman huvittava johtopäätös.

Sitten tuli toisiin aatoksiin. Kuvissa on valtavasti voimaa. Ahmimme tietoa silmiemme kautta. Kuvallista viestintää käytettiin jo paljon ennen kuin opimme kirjoittamaan.

Kuvat herättävät voimakkaan tunnereaktion, mikä taas aiheuttaa vahvan muistijäljen. Näyttämällä valokuvia kuvitteellisista tapahtumista ihmisiä on saatu muistamaan asioita, joita ei ole ikinä tapahtunutkaan.

Maailma on siis sitä, miltä se näyttää.

Me luotamme näkemäämme. Tätä on vuosien saatossa käytetty vaikuttamiseen: manipuloiduilla kuvilla on manipuloitu katsojia uskomaan milloin mitäkin.

Lapsi, joka on kasvanut kamera kädessään ja joka on tottunut muokkaamaan kuvia erilaisia appseilla ja filttereillä haluamansa näköisiksi, ei voinut kuvitellakaan, että maailma muutama vuosikymmen sitten olisi ollut niin alkeellinen, että valokuvista puuttui värit.

Ilokseni ukki oli korjannut pojan luuloja.

Missä olisimmekaan, jollei olisi.