Minua on huomenna pyydetty puhumaan kielten opiskelijoille. Aiheena on työelämään sijoittuminen.
Mietin mitä näille nuorille kertoisin.
Kiteytettynä päädyin siihen, että mihin ikinä ryhtyvätkään, tärkeintä on kyky viestiä.
Kielten opiskelijoina heillä on se etu, että he joutuvat (saavat) opintojensa aikana harjoitella paljonkin luetun ymmärtämistä ja kielen tehokasta käyttöä. Monelle muulle opiskelijalle nämä jäävät sivuosaan. Lähdetään ikään kuin siitä olettamuksesta, että kaikkihan osaavat kirjoittaa.
Ei se niin yksinkertaista ole. Uskallan väittää, että yhdenkin kielen syvällinen oppiminen edistää muidenkin kielten osaamista. Vierasta kieltä ei voi oppia, jollei osaa omaa äidinkieltään.
Päädyin itse aikanaan vahingossa ranskan kieltä pänttäämään. Liekö sitten ollut omaa laiskuuttani vai mitä, mutta sille tielle jäin.
Ei se mitään, kyllä humanistikin voi olla onnellinen. Ja kielten opiskelija voi sijoittua työelämään.
Ranskaa käytän enää vain omaksi huvikseni, viestintä taas on kietoutunut elämääni hyvinkin tiiviisti. Gallien kielen perinpohjainen opetteleminen on luonut hyvän pohjan viestintäammatilleni.
Vaan onko enää näin? Perustuuko kokemukseni tekstikeskeiseen viestimiseen? Puhummeko samoista enää asioista? Maailma on 20 vuodessa ehtinyt muuttua aivan hirmuisesti.
No, saa nähdä pitävätkö minua ihan kalkkiksena. Vai voisiko minulla olla heille vielä annettavaa.