fbpx Skip to main content
Maineenhallinta ja kriisiviestintä

Kompastuiko pääministeri ylimielisyyteen?

Kirjoittaja: 3 joulukuun, 201924 maaliskuun, 2021Ei kommentteja

Seurasin alkuviikon trilleriä hallituskriisiä livenä aamupäivän.

Se päättyi niin kuin pitikin päättyä, Antti Rinteen eroon.

Hänen luisuaan pääministerin pallilta on ollut tuskallisen noloa seurata. Lausunto lausunnolta Rinne onnistui maalaamaan itsensä nurkkaan ja piirsi samalla itsestään varsin epämiellyttävän hahmon.

Viestintäkonsultti miettii, etteikö Rinne ole saanut minkäänlaista viestintäsparrausta ennen uraansa pääministerinä.

Syytä olisi ilmeisesti ollut, Wikipedian mukaan Finanssivalvonta on moittinut Rinnettä kymmenisen vuotta sitten sisäpiiritiedon vuotamisesta ennen UPM:n pörssitiedotteen julkaisua.

Samaisen artikkelin mukaan Rinteellä on myös maine aggressiivisen retoriikan työmarkkinagangsterina, jolla on ollut tapana jaella lakkouhkia keveinkin perustein.

Ehkä sama henki oli aistittavissa alkuviikon lausunnoissa. Edes sillä hetkellä, kun tammiovet levähtivät auki ja Rinne poistui omiensa joukosta, hän ei sanatarkkaan sanonut eroavansa, vaan lähtevänsä Mäntyniemeen. Toimittajan kysyessä yksityiskohtia, Rinne murisi vastaukseksi ”no viemään kirjettä”.

Tilanne on hyvin mielenkiintoinen. Mikä toimii ammattiliitossa ei toimi valtakunnan politiikassa. Ylimielisyys on myrkkyä, kun päätetään yhteisistä asioista.

Tässä kohtaa toivotan onnea ja menestystä Antti Lindtmanille ja Sanna Marinille, joista jommasta kummasta näyttäisi tulevan seuraava pääministerimme.

Molemmat tuntuvat lyhyiden lausuntojensa perusteella viestivän huomattavasti taitavammin ja johdonmukaisemmin kuin puolueensa puheenjohtaja. Se antaa kuvan vahvasta johtajuudesta.

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.