Tulipa vain mieleen markkinoinnista.
Suurin osa meistä pitää huomion saamisesta, eikö?
En tarkoita nyt valokeilaa, vaan ihan tavallisia arkisia asioita; kaupassa on kivaa, että joku tervehtii meitä iloisesti, kysyy tarvitsemmeko apua jne. Se saa kukkaronnyörit sopivasti löystymään ja asettaa mielen positiiviseen ostovireeseen.
Minun herkkää sieluani ainakin hivelee suuresti se, että edes asiakkaana minut lasketaan kuninkaaksi.
Hyväksyn lähes kaikki huomionosoitukset, pienet lahjuksetkin.
Paitsi jos lahjukset liittyvät jotenkin odotettavissa olevaan ulkonäköni rapistumiseen.
Olen nimittäin mitä ilmeisemmin saavuttanut sen iän, jossa naisille aletaan tuputtaa kaikenlaisia nuoruuden hehkeyttä ylläpitäviä linimenttejä pienissä kertakäyttöpakkauksissa.
On silmävoidetta, soluja nuorentavaa seerumia ja naururyppyjen kanjoneita tasoittavia geelejä.
Tiedättekö mitä? Olen tyytyväinen peilikuvaani. En tarvitse tököttejänne. 43 vuotta näkyy, ja se saakin näkyä. Olen elänyt sopivan paheellisesti saadakseni aikaan veikeän pilkkeen silmäkulmaan. Se on paikoitellen ollut rankkaa, mutta täysin sen arvoista. Olen vihdoinkin luonut itseni ympärille katu-uskottavan auran.
Uskon, että minulla on samanhenkisiä kanssasisaria. Kauniita, riipputissisiä lanteikkaita arjen jumalattaria, joiden kasvoja koristaa upea, silmäkulmista hieman ruttuinen hymy.
Me olemme kauniita näin.
Älä sinä markkinoija yritä todistaa toisin!
