fbpx

Opiskelu tekee meistä parempia ostajia

markkinointi- ja viestintäpalveluiden edes pintapuolinen opiskelu tekee ostajan työstä helpompaa

Olen saanut kunnian sparrata erästä yrittäjää hänen oppisopimuskoulutuksessa, jossa perehdytään asiantuntijapalveluiden myyntiin ja markkinointiin.

Ohjelma on kunnianhimoinen ja kattava ja sisältää osioita, jotka vaativat harjoittelua sujuakseen mallikkaasti. Tällaisia ovat mm. graafisten matskujen tuottaminen ja videoiden teko.

Joku voisi olla sitä mieltä, että näiden asioiden opiskeluun ei kannata uhrata aikaa vaan ostaa suosiolla osaajalta. Olen itsekin taipuvainen tähän kantaan, etenkin jos on kovin kiireinen yrittäjä. Silloin kannattaa tehdä sitä, mitä osaa parhaiten, eli auttaa omia asiakkaitaan.

Pidän silti kurssia tuiki tärkeänä. Ummikkona on kovin vaikea ostaa palveluja – tai edes ymmärtää tarvitsevansa niitä. Ja kun osaa jotain, ymmärtää paremmin palvelun tuoman arvon omalle toiminnalle. Oppi tekee meistä siis parempia ostajia. Oman lisänsä tuo kurssin aikana tehtävä oman yrityksen toiminnan kehittämiseen liittyvä harjoitustyö, jota ei ehkä muuten tulisi tehtyä.

Kannustan siis kaikkia yrittäjiä, myös yksinyrittäjiä, kouluttautumaan. Oppisopimuskoulutus on sitä paitsi ainakin perustutkintojen osalta yrittäjälle ilmaista – vaatiihan se tietysti aikaa ja vaivaa, mutta itse opiskelu ei maksa mitään. Ainakin tämä nimenomainen kokonaisuus käy varsin perusteellisesti läpi kaiken tarvittavan pk-yrityksen markkinointiin ja myyntiin liittyen, ja vapailla markkinoilla hinta olisi oman arvioni mukaan verrattain kova.

Kuva: Pexels.com

Jaa tämä myös kavereillesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.