Reipas ysiluokkalaiseni haki TET-harjoitteluun kolmeen isoon taloon. Kaksi on pörssiyhtiötä ja kolmas kansainvälinen jätti.
Yhdestäkään hän ei saanut vastausta.
Joten mitä tekee yrittäjä? No tarjoaa harjoittelupaikkaa omasta yrityksestään, tietenkin.
En tehnyt sitä säälistä, vaan ihan siitä ilosta, että saan esitellä hänelle omaa työtäni. Ja, ehkä tärkeimpänä, sain näyttää millaista yksinyrittäjän arki on.
Viikko on nyt ohi, ja minusta se meni oikein hyvin, vaikka olisinkin toivonut, että olisin voinut vielä tiiviimmin olla tutustuttamassa sälliä pienen viestintätoimiston arkeen.
Tai no, kait se kävi selväksi, että haastatteluja tehdään ja juttuja kirjoitetaan (oota, mä teen tän kappaleen valmiiksi – niin mitä olitkaan kysymässä?) melkoisella vauhdilla. Ja laskujakin saa välillä laittaa.
Tavoitteena oli tutustuttaa kaveri viestintätoimiston töihin ja esitellä siinä samalla yrittämistä. Itsenäisenä työn kaveri luonnosteli viestintäsuunnitelma omalle harrastejoukkueelleen ja perehtyi sitä tehdessä myös taulukko-ohjelman käyttöön ja Canvaan. Kävimme myös läpi brändinrakentamisen perusteita ja selvitimme, miksi on tärkeää, että visuaalinen ilme on johdomukaisesti aina sama.
Minulle viikko oli antoisa. Vanhempana oli äärimmäisen mielenkiintoista tutustua jälkikasvuun myös tästä näkökulmasta – ai että minulla on fiksu kersa, vaikka itse niin sanon!
Itselleni viikko oli hyvä muistutus siitä, miten toisen ohjaaminen on raskasta. Olin jo unohtanut millaista esimiehenä oleminen on ja miten paljon se vie kaistaa itseltä. Perjantaina olinkin sitten aivan mörttis ströpö, ja viikonloppu meni huilatessa.
Jos sinulle tarjoutuu mahdollisuus ottaa TET-harjoittelija hommiin, kannustan ja suosittelen kokeilemaan! Jollet oli ihan vielä valmis, voisitko ystävällisesti edes kiittää hakemuksesta ja vastata nuoren kyselyyn. Mielestäni ysiluokkalaisen ei vielä tässä vaiheessa tarvitse oppia, miten raadollista työnhaku on.