Kävin toissapäivänä mielenkiintoisen keskustelun 7-vuotiaan poikani kanssa mediasta ja sen (hänen mielestään) lyhyestä historiasta.
Hän epäili, oliko Hesaria ollut olemassa 20 vuotta sitten. Silloin kun ei vielä ollut pädejä.
Hänen yllättyi kun kerroin, että Helsingin Sanomat on perustettu jo kauan sitten, jopa ennen ukin syntymää, vuonna 1889. Pojan maailmassa paperilehti on täysin vieras käsite.
Lehti rakensi yhteistä kuvaa maailmasta
Muistan kun itse tuoreena koululaisena aloittelin sanomalehden lukemista. Tärkeää kansalaistaitoa opeteltiin isovanhempieni opastuksella mökillämme, eteisen isolla ruokapöydällä. Isoa nivaskaa kun ei pieni ihminen saanut selattua ilman apua.
Alkuun katsoin vain sarjakuvat, mutta pikkuhiljaa, lukutaidon karttuessa, silmäilin myös otsikot ja kuvatekstit (nämä luen varmimmin muuten nytkin).
Niinä aikoina lehti oli YLEn tv-uutisten lisäksi koko perheen yhteinen ikkuna maailmaan, merkittävä maailmankuvan muokkaaja. Kesäkauden alkaessa lehti siirrettiin tulemaan mökkikuntaan, ja sen hakeminen fillarilla ison tien tienhaarassa sijaitsevasta lehtilaatikosta oli kunniatehtävä.
Vielä kotoa muuttaessani vanhempani varmistivat, että olinhan hyödyntänyt paikallisen lehden opiskelijatarjouksen.
Lukemisesta tulikin henkilökohtainen juttu
En muista, että lapsen syntymän jälkeen minulle olisi tullut paperista lehteä. Luen päivän sanan mielummin suoraan pädiltä, jakovalmiina yhteisölleni.
Se tekee mediakulutuksestani tavallaan hyvin intiimiä (Twitter-yleisöstä huolimatta). Tiedon imuroiminen tapahtuu henkilökohtaisessa tilassa minun ja oman pädini välillä; ulospäin lehden lukeminen ei käytännössä eroa mistään muusta pädillä tapahtuvasta selaamisesta.
Epäilenkin, ettei pojalleni tule muodostumaan samanlaista päivittäistä rutiinia lehden lukemiseen, kuin mitä minulle syntyi 80-luvulla.
Tässä valossa sanomalehtimedian väistämätön kriisi on ymmärrettävä.
Silti, luen enemmän lehtiä kuin koskaan aiemmin. Sähköinen formaatti mahdollistaa reaaliaikaisen lehden (sisällön) tilaamisen edullisesti lähes mistä tahansa maailman kolkasta. Kiitos somen käyn myös aiempaa enemmän keskustelua lehtijuttujen ympäriltä. Minun maailmassani lehti voi siis vielä hyvin.
Mutta miten on 10 vuoden päästä kun oma vesselini muuttaa omilleen? Onko pädejäkään enää silloin?
Putoaako lehden lukeminen kansalaistaidoista? Mistä tieto silloin haetaan? Miten muodostetaan se yhteinen todellisuus, joka on niin tärkeä yhteiselle tarinallemme?
Kuva: FreeImages.com/Nandet
