Jokainen meistä on ollut siinä tilanteessa. Deadline pukkaa päälle, eikä tekstiä tunnu syntyvän millään konstilla.
Kädet hikoavat, suu tuntuu kuivalta. On pakko-pakko-pakko saada jotain paperille.
Kello käy, stressi puskee hikikarpaloita niskaan.
Kaikki syksyn mittaan kerätyt juttuideat tuntuvat latteilta, luonnokset yksioikoisilta höpinöiltä ja viimeistä silausta vailla olevat tekstit täysiltä raakileilta.
Kirjoittamisenhan pitäisi tällä tekniikalla olla rutiinihomma, samperi soikoon! Kävin jopa lenkillä, eikä se kirkastanut jutun juonta ollenkaan!
Tuntuuko tutulta? Oletko miettinyt, miksi homma ei luista?
Minulla luominen vaatii seesteisen mielen. Ajatukset hidastuvat, kun olen viettänyt yön pimeimmät tunnit pohdiskellessani (työ)juttuja. En saa mitään järjestelmästä ulos, eikä se myöskään ole vastaanottavainen uusille ideoille.
Silloin ei parane syöttää stressiä puristamalla väkipakolla sisältöä ulos. Riskinä on, että se ei täyttäisi omia saatika lukijoiden laatuvaatimuksia.
Elämä on liian lyhyt huonon sisällön tuottamiseen. Kierrosten laskeminen auttaa asiaan.
Siksi aionkin seuraavaksi neuloa. Palataan näihin juttuihin taas muutaman päivän päästä!
Moi!
