Kohderyhmä ohjaa tekemistämme

Kohderyhmä eli kenelle teemme sisältöjä ohjaa tekemistämme.

Viime viikot ovat menneet miettiessä Aion olemusta; miksi ja miten, mitä ja kenelle.

Etenkin tuo kenelle on osoittautunut isoksi asiaksi. Se nimittäin määrää pitkälti myös miten – millä roolilla haluan puhua kohderyhmälleni. Olenko esimerkiksi vertaistukea antava kollega vai pikemminkin opastava asiantuntija, rinnalla kulkeva sparraaja vaiko jonkun toisen unelmia toteuttava suorittaja.

Ei siis riitä, että määrittelen itselleni kohderyhmät ja ehkä jopa jonkinlaiset mallipersoonat, vaan minun pitää myös määritellä oma suhteeni heihin. Mitä tarjottavaa minulla on heille.

Siinäpä pähkinää orastavaan kevääseen.

Oletko sinä miettinyt vastaavaa? Päädyitkö johonkin erinomaiseen?

Vastuullisuuden hinta

Mikä on vastuullisuuden hinta?

Pariisista kuului ikäviä uutisia maanantai-iltana.

Kahdesta maailmansodasta ja monesta muustakin selkkauksesta selvinnyt Notre-Damen katedraali oli tulessa.

Uutinen kosketti minua, ranskan kielen maisterina Pariisi on minulle hyvin rakas, olenhan viettänyt siellä paljon aikaa.

Katedraalin siluetilta ei voi välttyä Pariisissa, vaikka kirkossa ei vierailisikaan. Sen kaksi tornia ovat ikonisia kaupungin maamerkkejä, osa Pariisin identiteettiä.

Seurasin siis tapahtumien kulkua oudon kauhistuneen hämmennyksen vallassa. Vakuutustaustani muistutti itsestään, mietin miten mittaamattoman kalliiksi kunnostaminen kävisi. Ja menetettäisiinkö tässä lopullisesti kirkon sisällä olleet taideteokset – miksi niitä muuten pidettiin siellä, kirkossa kun on tapana poltella kynttilöitä eri pyhimysten kunniaksi. Entä restaurointiin osallistuvat yritykset, oliko heillä vakuutukset kunnossa? Miten vakuuttajan jälleenvakuutus?

Huoli kustannuksista oli ilmeisesti turha, lukuisat raharikkaat ilmoittivat vielä samana yönä lahjoittavansa useita miljoonia rakennuksen jälleenrakentamiseen. Satoja miljoonia saatiin kokoon hujauksessa.

Hienoa, mietin helpottuneena. Vastuullista, etenkin kun monen lahjoittajan taustalla on kestävän kehityksen kannalta arveluttavat muoti- ja kosmetiikka-alat. Mikäs sen kestävämpää kuin lahjoittaa 800-vuotisen monumentin korjaukseen?

Paitsi että Ranskassa vastaavanlaisesta mesenaatti-lahjoituksesta saa mittavat verohuojennukset. Todella mittavat, jopa 60 prosenttia lahjoituksen määrästä on vähennyskelpoista.

Vastuullisuuden hinta päätyy tässä kohtaa siis ranskalaisen veronmaksajan maksettavaksi.

Onko se vastuullista?

Se on näkökulmasta kiinni, kuulkaas!

Se on näkökulmasta kiinni – asiat ovat usein sitä, miltä näyttävät.

Minulla oli aikanaan kollega, joka aina hoki ”se on asenteesta kiinni”, oli kyse sitten masennuksesta, työpaikkakiusaamisesta tai muuten vaan työhön kyllästymisestä.

Pidin sitä varsin raivostuttavana.

Näin kokeneempana ymmärrän häntä paremmin. En kuitenkaan puhuisi asenteesta siinä mielessä, että sitä (vain) muuttamalla korjattaisiin perustavanlaatuisia ongelmia työpaikalla; kiusaaminen on kiusaamista aina, vaikka miten yrittäisi ymmärtää kiusaajaa. Ihan samalla lailla masentunut ei kykene nousemaan alhostaan vain ajattelemalla positiivisesti.

Sen olen kuitenkin iän myötä oppinut, että moni asia on näkökulmasta kiinni. Se miten rajaamme katsontaamme saa asiat näyttäytymään eri valossa.

Esimerkkinä vaikka tuo ylhäällä oleva kuva – se on työpöydältäni ja varsin iloisen rauhallinen, eikö? Ehkä jopa zen.

Olen rajausta varten siirtänyt veroilmoitukseen liittyvät paperit sivuun ja pyyhkinyt hihalla pölyt pöydältä. Kuvatessa kompastuin melkein jumppapalloon ja olin törmätä kuntopyörään – onneksi en kaatunut, olisi tulostin voinut mennä mäskäksi. Keinutuolissa kirjahyllyn edessä valitsin sitten parhaimman otokseni.

Silti tämä näkymä on se, jonka valitsen kun ajattelen työpistettäni. Tämä on se näkymä, jonka haluan maailmalle välittää.

Asiat ovat usein sitä, miltä näyttävät. Siksi näkökulman valitseminen on äärimmäisen tärkeää.

Hang around -jäsenestä ihka oikeaksi yrittäjäksi

matka yrittäjäksi on alkanut

Terveiset täältä auringonpaisteiselta sohvalta!

Viimeiset viisi viikkoa ovat menneet täällä pohtien mikä minusta tulee isona.

Pohdinnat ovat sujuneet hyvissä fiiliksissä, ensin kylläkin vain tyhjensin pääkoppaa tikuttamalla villasukkia erinäisistä jämälangoista, mutta kuten arvelin, inspiraatio alkaa pikkuhiljaa herätä.

Ehkä jo jossain kerroinkin, että päätoimeni viestijänä finanssialalla päättyi helmikuussa. Se tarkoittaa, että minusta tulee virallisestikin viestintäalan yrittäjä – vihdoin, lähes 20 vuoden hang around -yrittäjäjäsenyyden jälkeen pääsen itse kokemaan oman itseni pomona olemista.

Ensimmäiset tuntemukset ovat hyvinkin positiivisia – nyt kun pahin pakokauhu on haihtunut. Toivoa antaa se, että voi tehdä töitä oman vakaumuksensa mukaan silloin/siellä missä itse haluaa. Eniten jännittää se, että lähteekö homma lentoon ja jos lähtee, miten paljon aikaa siihen menee.

Iloa tuottaa myös ajatus siitä, että tässä asemassa maailma on ihan eri tavoin avoinna. Pitkä työsuhde kaventaa näkökenttää ja tuottaa ennen pitkää putkinäön. Oman asiantuntijuuden ulkopuolella maailma katoaa pimeyteen.

Pimeys alkaa pikku hiljaa kääntyä sarastukseksi. Olen ilmoittautunut muutamaan tilaisuuteen kuulemaan minulle uusista asioista ja bongannut verkosta kursseja, joihin aion osallistua. Olen pitkästä aikaa pystynyt keskittymään lukemiseen. Luonteeni peruspiirre, kiinnostus maailmaa ja sen ilmiöitä kohtaan, alkaa taas herätä – tunnen, että olen palaamassa itseeni.

Se jos mikä, on vaivan arvoista.

Ihana, armelias deadline

Missä olisimmekaan ilman deadlinea?Viime viikolla minulla oli deadline-päivä.

Arvatenkin en ollut ryhtynyt konkreettisiin toimiin edistääkseni asiaa ennen tuon samaisen päivän aamuneljää, jolloin heräsin ahdistuneena, kylmästä hiestä märkänä, lakana jalkojen ympärille kietoutuneena.

Tänään olisi SE päivä. Deadline, kaikkien kirjoittajien armas ystävä!

Join aamukahvini kahdeksalta sapen maku suussa. Tänään työ olisi pakko aloittaa, työstää ja päättää.

Yhdeksältä olin soittanut puhelun, jonka soittamiseen olin kerännyt voimia useamman viikon.

Kymmeneltä olin tiedustellut tarpeettomaksi käyneen parkkiruudun vuokrasopimuksen irtisanomisaikaa.

Yhdeltätoista olin korjannut painovirheen verkkosivuilla, tehnyt kuukauden FB-seurannan ja soittanut työterveyteen.

Silmälasikehyksiä selatessani havahduin. Olen ollut lukulasien tarpeessa jo pari vuotta, mutten ole edistänyt asiaa millään lailla.

Nyt, kun juttu lepäsi blankona word-pohjana tietokoneeni ruudulla, ei vielä edes alkiona aivojeni poimuissa, sainkin yhtäkkiä tehtyä tukun rästissä olleita asioita. Tärkeitä, ”pakko tehdä jossain vaiheessa kun ehtii” -asioita joilla on taipumus kasaantua, kunnes… niin, tulee se deadline.

Armelias, työntäyteinen, aikaansaava deadline. Tehokkuuden huippu, pinnistys ja palkinto!

Ikuisesti sinun orjasi kiittää.

 

Kuva: Pixabay.com

Ei se tyhmä ole, joka pyytää

Ministeriön videohankinnoista kohistaan. Hinnoittelu on oma taitolajinsa.Näistä liikenne- ja viestintäviraston hankkimista ”kännykkävideoista”.

Ei se tyhmä ole, joka pyytää. Hinnoittelu on onnistunut, jos joku suostuu maksamaan pyydetyn hinnan. Ja onhan sitä kuultu huhuttavan, että valtionhallinnossa määrärahat kutistuvat, jollei edellisiä maneja käytä loppuun.

Oli miten oli, koko video-projektista jäi uupumaan se olennainen, eli videoiden tehokas jakaminen. En ollut kuullutkaan pätkistä ennen tätä.

Nythän vahinko on korjaantunut. Videoilla on jo tuhansia katsojia, minä mukaan lukien. Ehkä tässä olikin poikkeuksellisen nerokas lanseeraus?

Innostuin jopa niin, että katsoin eilen Areenasta Kaarina Hazardin tähdittämän ”Liian paksu perhoseksi”. Pidin kovasti. Suosittelen lämpimästi.

Onneksi poika ei kadotessaan hukkunut

Sanavalinnoilla on merkitystäSanavalinnoilla on merkitystä, sain taas tänään huomata.

Kävimme aamulla pojan kanssa uimassa. Hän halusi kesken pulikoinnin käväistä soittamassa kaverilleen, muttei sitten palannutkaan pukuhuoneesta kuten olin odottanut.

Pyysin uimahallin ystävällistä valvojaa jopa käymään pukuhuoneessa huhuilemassa.

Hetken kuluttua mies kuitenkin palasi ilman poikaa.

Siinä kohtaa jo huolestuin. Valvoja yritti parhaansa mukaan lohduttaa ja sanoi ”no tänne nyt hukkuu niin helposti”.

Sitäpä juuri, mietin.

Poikakin löytyi siinä samalla meidän sanaillessa, täysissä voimissaan tupsahti paikalle.

Onneksi ei kadotessaan sentään hukkunut.

 

Kuva: Pixabay

7 + 1 vinkkiä tehokkaaseen sähköpostiviestintään

Sähköposti on edelleen paljon käytetty viestintäkanava. Näin tehostat sähköpostiviestintää!Se alkoi varmasti ihan viattomasta ajatuksesta paperittomasta konttorista.

Rahaa säästyisi, luontokin kiittäisi, ja nurkat pölisisivät vähemmän.

Joten siirsimme työyhteisön viestintämme introihin, sähköpostiin ja joissain edistyksellisissä yhteisöissä yhteistyöalustoille ja pikaviestipalveluihin.

Digiajan auvoa ei kestänyt kauaa, kun näytön tai puhelimen ruudun ala- tai yläosassa alkoi vilkkua muistutus tämän tästä. Pling sanoo sähköposti, plong sanoo kokouskutsu. Tehtävä 1, tehtävä 2, tehtävä 3 muistuttivat olemassaolostaan. Kaveri kysyy Whatsappissa ehdinkö lounaalle.

Arki käy työpaikoilla aina vain kiireisemmäksi. Emme ehdi enää puhua. Kahvinkin voi nauttia oman ruudun ääressä.

Monen työyhteisön eniten käyttämä viestimismuoto sähköposti on käynyt tehottomaksi; viestien kirjoittamisessa on valtava vaiva, eikä kukaan kuitenkaan jaksa lukea sepustuksiasi. Jos ne edes yltävät vastaanottajalle asti kymmenien mainospostien ja uutiskirjeiden lomasta.

Paperin kulumisen sijaan kulutamme omia ja kollegoiden hermoja.

Tätä on tehokas sähköpostiviestintä

Jollet ole jo luopunut s-postista ja ottanut käyttöösi tehokkaampia sähköisen työn työkaluja, tee ainakin näin:

  1. Otsikoi viestisi selkeästi, mielellään niin, että vastaanottaja näkee heti, mitä viestisi koskee.
  2. Älä jatka pari vuotta vanhaa viestiketjua, jollei se ole ollut aktiivisena. Jos lähetät kokousmateriaalit ”Joulutervehdys” -otsikolla vanhan viestin jatkeena, kaverilta voi toukokuun lämmössä mennä tärkeät valmistelurutiinit ohitse.
  3. Tiivistä asiasi. Kerro mitä, miksi, koska, kenelle. Aika ja ymmärrys ovat kortilla, eikä kukaan jaksa lukea pitkiä jaaritteluja. Tuo esiin, mitä odotat vastaanottajan tekevän hänen saatuaan viestisi.
  4. Vastaa vain viestin vastaanottajille. Älä lisää omin päin muita vastaanottajia – lähettäjän vastaanottajalista voi olla harkittu. Eikä viattomien sivullisten työaikaa pidä tärvellä s-postispämillä.
  5. Jos joku on viestin lukuisista vastaanottajista huolimatta vastannut ainoastaan sinulle, siihen on varmasti syynsä. Älä välitä viestiä eteenpäin ilman lähettäjän lupaa.
  6. Muista, että kirjoitetussa tekstissä eivät ilmeet ja eleet välity. Vastaanottaja voi tulkita vitsinä puheessa toimivan muotoilun täysin eri lailla kuin miten sinä olit sen ajatellut.
  7. Lisää allekirjoitukseen toimivat yhteystiedot, jotta viestiin voi palata muitakin kanavia pitkin, jos siihen on tarvetta.
  8. Vältä s-postia viimeiseen asti. Tehokkainta on kasvotusten viestiminen. Usein luurin nostaminen ajaa samaa asiaa. Vähennät s-postikaaosta ja edistät samalla tärkeiden viestien perillemenoa.

Sisällöntuottajan mahdoton tehtävä

Törmäsin alla olevaan kuvaan Twitterissä viime viikolla.

Se kertoo miten paljon sisältöä verkossa tuotetaan.

Määrä suorastaan huimaa.

Ja tähän massaan mekin tuotamme omat viestimme. Kannattaa siis jollain relevantilla tavalla erottua massasta, jos meinaa saada yleisöä. Ja tietenkin optimoida sisältö niin, että ne, jotka sitä kaipaavat, myös sen löytävät.

Käyttäjäkokemusta unohtamatta; lyhyt, oivaltava mutta helposti omaksuttavissa oleva toimii.

Mutta ei se helppoa ole. Töitä riittää. Välillä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Yritetäänkö silti?

The Internet In Real Time

From Visually.

Esimiehen tehtävä on luoda luottamuksen ilmapiiriä

esimiehen tehtävä on luoda luottamuksen ilmapiiriäTästä Louhimiehestä vielä.

Katsoin muutama viikko sitten vatsataudissa A-Studion, jossa hän pyyteli anteeksi käyttäytymistään

Oksetti.

En ole kuitenkaan ihan varma, johtuiko se Louhimiehen anteeksipyynnöstä, vaiko edellispäivän kesken jääneen lounaskeiton vaikutuksista.

Epäilen keittoa. En halua millään lailla puolustella Louhimiehen käytöstä elokuvaproduktioissaan, enkä ota edes kantaa oliko anteeksipyyntö aito vai ei (saattoi hyvin olla, tai sitten ei ollut).

Viestijänä kiinnitin huomiota ohjaajan toistamaan ajatukseen siitä, että hän kuvitteli olleensa ihminen, jolle on helppo puhua.

Louhimies on siis luullut tekevänsä asioita yhteisymmärryksessä tiiminsä kanssa, ihmisten, jotka hän ainakin itse luokittelee ystävikseen.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on esimiehiä, joiden kanssa tulee puhuneeksi vaikka mistä, ja on toisia, joita pyrkii välttämään kaikin keinoin. Yleensä esimiestä on vaikea karttaa, joten häntä sietää ja hänen vitseilleen nauraa, jollei muusta niin kohteliaisuudesta.

Hyvään johtamiseen kuuluu myös toista huomioiva viestintätyyli. Luodakseen luottamuksen ilmapiiriä, johtajan tulee kuunnella organisaationsa ihmisiä tosissaan.

Kuuntelun aitous tulee testatuksi siinä, huomioiko esimies alaisensa näkökulmat myöhemmässä vaiheessa. Kuten esimerkiksi siinä, repiikö vastanäyttelijä yllätyksenä naispääosan esittäjän paidan rikki vaikka alastonkohtauksesta ei ole ennalta sovittu.

Louhimies ei näytä kunnioittaneen työntekijöitään näissä asioissa. Työpaikalla toisen näkökulmia ei aina voida huomioida, mutta silloin ei myöskään pidä antaa kuvaa siitä, että näin olisi. Luottamus pohjautuu avoimuuteen, jossa molemmat osapuolet ovat tasa-arvoisessa asemassa.

Asioita voi tehdä monella eri tavalla, tarinoita kertoa ja tunnelmia välittää tuhansilla keinoilla.

Ammattitaitoa on sovittaa oma matkanteko vallitseviin olosuhteisiin niin, että (yhteinen) visio on edelleen saavutettavissa. Niillä korteilla on pelattava, jotka jaossa annettiin.