Some-konsultit vannovat sisällöntuotannossa videoiden nimeen. Mikseivät vannoisi, sillä some-alustat lupaavat videoille aivan eri luokan näkyvyyttä kuin muille postauksille.
Kun peilaan tätä omaan some-käyttäytymiseen, olen ihmetellyt tätä. Jos selaan Instagram-feediäni, en juurikaan pysähdy videoiden ääreen, vaikka niitä on runsain määrin tarjolla.
Miksi? Koska suurin osa tuotannosta on toisilta kopioitua höttöä, osa jopa nolon huonolaatuista. Katson esimerkiksi yritystileiltä vain ne videot, joiden tekijöillä on aikaisempaa näyttöä korkealaatuisesta videotuotannosta.
Metricoolin tuoreessa Instagram-analyysissä kuva palautetaan sen ansaitsemaan arvoonsa: analyysin mukaan yksittäinen kuva saavuttaa ylivoimaisesti suuremman yleisön kuin muut sisällöt, kaksi kertaa enemmän kuin videot. Kuvat myös saavat aikaan reaktioita, tosin useamman kuvan karuselli hieman yksittäistä kuvaa enemmän, arvatenkin siksi, että käyttäjä viettää sen ääressä enemmän aikaa.
Miksi tämä on hyvä uutinen? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että videoiden tekeminen on yleensä työläämpää kuin kuvan editoiminen. Säästät roimasti aikaa ja resursseja panostamalla valokuviin.
En sano, etteikö videoilla olisi paikkaansa yritysviestinnässä. Mutta, kuten yllä totean, tuotannon pitää olla hyvälaatuista. Metricoolkin nostaa esiin sen, että parhaiten video toimii, jos kohderyhmälleen haluaa välittää jonkun tietyn viestin.
Minkälainen kuva sitten toimii? Senhän me jo tiedämme. Pärstäkuva on aina hyvä – kokemukseni mukaan tykkäyksiä tulee 2–3 kertaa enemmän naamakuvalle kuin muille postauksille.
Eilinen Facebookin käyttökatko oli hyvä muistutus siitä, että organisaation pitää omistaa oma sisältönsä – kaikkea sisällöntuotantoaan ei kannata laittaa somen varaan.
Tarkoitan sisällön omistamisella sitä, että kun julkaiset jotain ison sisältökonglomeraatin kanavissa, olet täysin konsernin toiminnan – tai toimimattomuuden? – armoilla. Entä jos kanava myydäänkin tai käyttöehdot muuttuvat niin, ettet enää halua/voi käyttää palvelua? Mitä sisällöllesi ja näkyvyydellesi tapahtuu siinä kohtaa?
Näenkin oman sivuston eli oman median kultaakin kalliimpana sisällön ”emoaluksena”, johon parhaimmat ideat kannattaa säilöä. Some on sivuston sisällöntuotannon hyvä mauste ja jatke. Ja luonnollisesti erinomainen keskustelualusta, koska sillä pääsee lähemmäs asiakasta.
Sisällöntuottaja salaa toivoi illalla sohvalla maatessaan, että olisipa FB-maailmassa hiljaista vielä tänäänkin. Tulisi vapaapäivä jatkuvasta pöhinästä ja ideoinnista.
Joskus on ihan hyvä olla hiljaa. Ja tylsistyä. Silloin syntyvät ne kirkkaimmat ideat.
Oletko koskaan miettinyt, miltä yrityksesi kuulostaa? Herättääkö tapasi puhua jonkin tietyn tunteen kuulijassa? Onko tunne se, jota haet?
Äänensävy on nimittäin jännä juttu. Täsmälleen samat sanat saavat täysin eri merkityksen riippuen siitä, miten ne lausutaan.
Äänensävyllä on merkitystä myös yritysviestinnässä. Vaikka äänensävy sanana saa meidät ajattelemaan puhetta, parhaimmillaan se näkyy kaikessa yrityksen tekemisessä, ei vain sanavalinnoissa ja tekstien muotoilussa: myös kuva- ja värimaailma, verkkosivujen muotoilu ja jopa se, onko viestinnän keskiössä asiakas vaiko oma osaaminen, viestivät vahvasti asenteesta tekemisen taustalla. Äänensävyä voikin pitää ikkunana yrityskulttuuriin.
Miksi äänensävy on tärkeä?
Muistan erään kollegan, jolla oli tapana perjantaisin toivottaa kotiinlähtiessään kaikille hooveetä. Riippuen äänensävystä se saattoi tarkoittaa ”hyvää viikonloppua”, tai sitä toista hoolla ja veellä alkavaa lentävää lausetta.
Äänensävy on tärkeä, koska se paljastaa viestin takana olevien ihmisten asennoitumisen heidän lähettämäänsä viestiin. Se myös petaa sen, millä lailla vastaanotamme lähetetyn viestin. Arvaat varmaan kummalla yllämainitulla toivotuksella oli mukavampaa lähteä viikonlopun viettoon.
Jos yrityksen viestin sanoituksessa ja äänensävyssä on ristiriitaa, se hämmentää. Luvataan esimerkiksi että asiakas on keskiössä, mutta yhteydenottoihin ei vastata millään kanavalla. Tai jos vastataan, se tehdään siihen tapaan, että asiakas varmasti ymmärtää yhteydenottonsa olevan ei-toivottu.
Asiakkaat toivovat päätöksenteossaan helppoutta. Ristiriidat viestinnässä eivät edistä myyntiä, vaan saavat pikemminkin hälytyskellot soimaan. Jokin on vialla, mutta mikä?
Äänensävy kumpuaa arvoista
Äänensävy rakentuu yrityksen arvoista. Arvot taas on hyvä määritellä yhdessä koko henkilökunnan kanssa, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin yrityksen todellisuutta.
Äänensävy paljastaa, onko määritellyt arvot aidot, vai onko paperille mahdollisesti päätynyt haavekuva siitä, mitä yritys voisi olla, jos kaikki menee nappiin.
Todellisuushan on kuitenkin paljon monimutkaisempaa; rakas teinisi on herätessään saattanut sanoa jotain kenkkua, kahvinkeitin mennä rikki ennen aamiaista ja lapsi muistaa juuri tehdessään lähtöä kouluun, että illalla samaan aikaan pilatestuntisi kanssa on pakollinen vanhempainkokous, johon puolisosi ei työmatkaltaan mitenkään ehdi.
Sisäistetyt arvot näkyvät tässäkin tilanteessa äänensävyssä. Yhdenmukaisen äänensävyn varmistamiseksi mitään ei kuitenkaan kannata jättää sattuman varaan. Siinä missä yritykselle määritellään arvot ja muut keskeiset viestintätyökalut, kannattaa myös työstää äänensävyprofiilia.
Äänensävyprofiili ohjaa yhdenmukaiseen ääneen
Nielsen Norman Groupin alunperin luoma äänensävyprofiili on oiva työkalu äänensävyn määrittelemiseen ja sen varmistamiseen, että organisaatio todellakin puhuu samalla äänellä.
Äänensävyprofiilissa äänensävyä tarkastellaan neljän ulottuvuuden kautta: huumorin (hauska / vakava), muodollisuuden (rento / muodollinen), räväkkyyden (räväkkä / hillitty) ja tunteen (lennokas / asiakeskeinen) kautta. Ääni voi olla neutraali, tai kallistua jompaan kumpaan ääripäähän.
Millä äänensävyllä sinun yrityksesi puhuu? Tarvitsetko apua äänensävysi määrittellyyn? Ota yhteyttä.
Kaikkialla, jossa pitää vaikuttaa ihmismieleen, tarinalla on paikkansa. Myös organisaation sisäisessä viestinnässä!
En puhu tässä siis puolison manipuloinnista, vaan yritysidentiteetin rakentamisesta. Asiasta, joka on ollut pandemiaetäilyn takia hyvinkin paljon tapetilla.
Huoli on ymmärrettävä, sillä johdon pitää myös etä- ja hybridiarjessa pystyä varmistamaan, että kaikki työntekijät ajavat motarilla samaan suuntaan ja mitä tärkeintä, että kaikilla on turvavyö ja muut tarpeelliset turvavarusteet autossaan: kaikkien pitää tuntea, muistaa ja jakaa yhtiön strategia ja visio. Puhumattakaan konkreettisemmista tavoitteista ja toimintatavoista.
Tarinat välittävät tehokkaasti merkityksiä
Tarinoilla arvot ja identiteetti sekä tekemisen tavat ovat välitettävissä jokaiselle organisaation jäsenelle, riippumatta työtehtävistä tai työntekijän lokaatiosta. Tarinat myös elävät yli kulttuurirajojen.
Tarinoiden voima on siinä, että ne herättävät tunteita. Tunteet luovat yhteyksiä henkilökohtaisella tasolla ja auttavat muodostamaan yhteisöllisyyttä, jossa yhteisön yksilöt löytävät merkityksellisyyttä. Merkityksellisyydestä kasvaa luottamus, joka liimaa yhteisön yhteen.
Ajattele vaikka jotain muhkeaa yrityksen syntytarinaa. Tai kertomusta siitä, miten tiukasta paikasta selvittiin. Molemmat ovat omiaan luomaan me-henkeä ja sitouttavat yksilöitä yhteisöön.
Samaisesta yhtiöstä ja sen perustajavelhosta kiertää myös toinen tarina: Kampradilla oli ajatus, että asiakkaille olisi hyvä olla tarjolla kyniä liikkeessä, jotta he voisivat tehdä muistiinpanoja ostoksia tehdessään. Kampradille esitettiin keltaiseksi lakattu standardilyijäri, koska sellaisia lyijärit nyt vain ovat.
Mutta Kampradpa kyseenalaisti standardin erinomaisuuden: katkaisemalla kynän kahtia samalla rahalla sai kaksi kynää. Entistä edullisemmaksi kynä tulisi, jos sen jättäisi lakkaamatta.
Ymmärrät varmaan pointin? Tarina jää mieleen ja opettaa sen kuulijalle jotain hyvin syvällistä yrityksen arvoista ja tavoitteista. Lyijykynäesimerkki kertoo, että toimintaa voi tehostaa pienissäkin yksityiskohdissa ilman, että sillä olisi suurempaa vaikutusta itse ostoskokemukseen. Itse asiassa asiakkaat eivät tarvitse täydellistä lyijykynää, vaan siinä kontekstissa pärjäämme paljon vähemmällä. Precis lagomin tavoittelu on hyve itsessään.
Tarinankerronta ei ole vain fiktiota varten
Hyvä tarina inspiroi ja motivoi ja on omiaan sitouttamaan yksilöä yhteisöönsä. On ehkä rohkeaa sanoa, että tarinat nostaisivat myös yhteisön tuloksellisuutta, mutta näin voisi olettaa käyvän motivoidussa ja sitoutuneessa organisaatiossa.
Tarinoilla organisaation tavoitteet ja tapa toimia tehdään näkyviksi sen jokaiselle jäsenelle. Tärkeät luvut voidaan raportoida konkreettisemmin myös muille kuin talousneroille.
Tarinat eivät siis ole vain fiktiota varten. Parhaimmillaan ne lyhentävät välimatkaa ihmisten välillä.
Ja sehän on erityisen tärkeää näin etä- ja hybridiarjessa.
Toimistolla parasta ei ole huono automaattikahvi, vaan kahviseura.
Heinäkuu vaihtui elokuuksi ja samalla monen toimistotyöläisen etätyöt muuntuivat vähintäänkin hybridiarjeksi.
Ekstrovertti iloitsee, introverttiä mietityttää.
Ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin
Jos oikein katsoo, onhan toimistolla työskentelyssä jotain hyviäkin puolia. Nämä kannattaa pitää mielessä siinä kohtaa, kun alkaa ahdistaa.
Työkaveri on lähellä. Apua saa tiukan paikan tullen huikkaamalla, ilman tiimssejä tai muita sähköisiä tekemisen kynnyksiä. Vaikeita asioita ei tarvitse pähkäillä itsekseen. Hommat etenevät, ehkäpä jopa ilman suurempia virheitä.
Ympäristön muutos yleensä tuulettaa ajatuksia, niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka miten jännittäisi muiden tapaamista, se avaa uusia, joskus jopa hyödyllisiä näkökulmia asioihin. Jos siis kykenee löytämään sisäisen rauhansa huomatakseen helmet ympärillään.
Työmatkat, lähikokoukset, kahvitauot kahviautomaatilla ja lounaat lähitienoon ravintoloissa lisäävät ottamiesi askelten määrää päivässä, mikä hyödyttää suoraan makuuhuonekonttorissa veltostunutta kehoasi.
Saatat huomata, että olet oikeasti kaivannut joitain työkavereitasi. Liibalaaban laskettelu rakentaa parhaimmillaan sitä luottamusta, jota tarvitaan työyhteisönne yhteishengen rakentamisessa.
Toimistolla huomaa, että kaikki muutkin ovat lihonneet.
Introvertti huolestuu siitä, koska työt tehdään
Ekstroverteille tiedoksi, näistä olemme huolissamme:
Koska työt tehdään, kun keskittyminen katkeaa koko ajan kaikenlaisiin toimistoelämän häiriöihin? Miksi minä olen se, joka aina lisää kopiokoneeseen paperia? Miksi minä olen ensimmäinen, joka häiriintyy kahvipannun karstasta?
Kokoukset syövät työpäivästä aimo osan. Kokouksista taas menee suurin osa turhiin jorinoihin, koska yksi ei ollut valmistautunut päivän aiheeseen, toinen myöhässä, kolmas sätti myöhässä olevaa, myöhässä oleva selitteli tullessaan miksi oli myöhässä ja odotellessa käytiin läpi mitä uusia harrastuksia lapset aloittavat syksyllä. Koska (kokouksessa syntyneet) työt tehdään?
Työmatkat ovat pois a) unesta, b) perheen kanssa vietetystä ajasta, c) työajasta (koska työt tehdään?)
Kuka meillä siivoa kotona jatkossa, kun työpäivän jälkeen pitää palautua kaikesta hälystä ja kaikista ihmisistä? Menee taas koko viikonloppu pyykätessä.
Muutkin huomaavat, että olen lihonnut.
Miten selviämme uudesta hybridiarjestamme?
Keino on yksinkertainen, mutta vaikeampi käytännön elämässä: pyrkimällä lempeyteen itseämme ja muita kohtaan.
Toimistostressi on introvertille ihan normaali tunne, mutta ehkä sen kestää, jos muutaman lähipäivän jälkeen voi taas viettää päivän tai kaksi kotona, omassa turvallisessa luolassaan. On okei väsyä sosiaalisista kontakteista – väsymykseen auttaa lepo. En tarkoita nyt vaakatasossa tapahtuvaa kuorsausten siivittämää nollausta, vaan hiljaisuutta ja oman sisäisen maailma tutkailua.
Iloitaan erilaisuudestamme. Muistetaan se tosiasia, että olemme kaikki ihmisiä, joilla Dalai Laman sanoja lainaten on ainutlaatuinen ajatus omasta minästämme, ja meille on yhteistä se että haluamme kokea onnea ja välttää kärsimystä”. Ekstrovertin onni on introvertin kärsimys, ja toisinpäin.
B2b-maailmassa oletamme ihmisten toimivan rationaalisesti. Päätökset tehdään järkiperustein faktojen pohjalta, eikä b2b-markkinoinnissa tai myyntipuheessa tarvitse vedota tunteisiin. Tärkeintä on bisnekselle transaktioiden kautta tuotettu arvo, eikö?
Yrityspäättäjillä usein tunneside toimittajaan
Meitä hämää ajatus organisaatiosta päätöksentekijänä. Kuvittelemme, että organisaatio päättää asioista, kun todellisuudessa siellä vaikuttavat yksilöt – anteeksi ihmiset – tekevät päätöksiä. Miten arvelette, miten paljon bisnespäättäjä eroaa kuluttajasta, ts. kykenemmekö pukemaan ration päällemme ja jättämään tunteet narikkaan kun aamulla lähdemme työmaalle?
Miksi näin? B2b-asiakkailla on yleensä paljon enemmän hävittävää kuin kuluttajilla sopimusten ollessa pitkiä ja niihin sidottujen summien isoja. Päätöksiä tehdään ei ainoastaan bisnes edellä, vaan myös henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos kovin pahasti tyrii, saattaa samalla tyriä oman uransa ja elantonsa.
Tarinoita kuluttajille – vaiko myös b2b-päättäjille?
Kuluttajamarkkinoinnissa tunteiden tärkeys on ymmärretty. Keinona käytetään tarinoita, joiden tehtävänä on motivoida ja inspiroida. Ne välittävät syvempää tietoa arvoista, joihin voimme samaistua. Näin ne myös luovat yhteisöjä, samanmielisten heimoja, joista ajan saatossa voi kasvaa faneja.
Miksi tarinoita ei voisi hyödyntää myös b2b-markkinoinnissa? Tarinoiden voima on niiden ominaisuudessa tuottaa kokemuksia ja synnyttää tunteita. Tunteet vaikuttavat päätöksentekoomme. Tarinankerronta onkin vaikuttamiskeinona tehokkaampi kuin mitä perinteinen markkinointi ja tyrkytysmyynti – se b2b-toimija, joka osaa tätä hyödyntää, menestyy varmasti.
Miksi käyttäisit tarinoita b2b-markkinoinnissasi?
Tarinat ovat ikiaikainen tapa välittää tietoa ja oppia.
Tarina on sisältömuotona meille tuttu, ja siinä muodossa välitetty tieto on siksi erityisen helppo omaksua. Lisäksi ne saavat mielikuvituksemme liikkeelle ja tekevät konseptien ymmärtämisestä helpompaa.
Tarinoiden tunteita herättävän ominaisuuden kautta pääsemme itse osaksi tarinaa, sen sijaan että joutuisimme tyytymään pelkästään katsojan rooliin. Jos me koemme tämän yhteyden omia arvojamme vastaavaksi, syntyy tunne luottamuksesta. Luottamus on avaintekijä yritysten välisessä toiminnassa.
Tarinat eivät vain välitä tietoa. Hyvät tarinat herättävät keskustelua ja antavat tilaa tulkinnoille. Ne herättävät tunteita ja sitouttavat.
Apple ja etätyön ihanuus! Oli ongelma mikä tahansa, Applelta löytyy tietenkin ratkaisu.
Philips
Philips on tehnyt todella vaikuttavan klipin unettomuudesta, jonka perimmäisenä tavoitteena on tehdä näkyväksi pitkään jatkuneen unettomuuden seuraukset. Uniapnea mainitaan sivulauseessa – Philips myy laitteita, joilla vaivaa hoidetaan. Laitteita ei tietenkään markkinoida loppukäyttäjälle, vaan potilaan hoitoa suunnitteleville sairaaloille ja lääkäreille.
Caveat
Josh Greenberg ja Evan Slater, markkinointitoimisto Caveatin perustajat, huomasivat viime vuoden keväällä kaiken mainonnan yhtäkkiä lipsahtaneen raiteiltaan toinen toistaan muistuttavaksi pandemiamössöksi: klipin alkuun soitetaan pianomusiikkia, kuvat ovat herkän kauniita ja sisältävät ainakin yhden auringonnousun sekä muutaman inspiraatiohäsän, ja lopussa katsoja ohjataan mitäänsanomattomalle pandemiasaitille jossa brändi lupaa auttavansa kaikkia.
Kaverit tuottivat tästä sitten parodiaklipin. Erinomainen muistutus meille tekijöille ja tilaajille siitä, että yksilöllisyys ja oma identiteetti ovat kultaa.
Tämä on blogini kahdessadas postaus. Fanfaareja ja konfetteja, kuohuviinipullon korkin poksahduksia!
Ensimmäinen postaus on jo viiden, kuuden vuoden takaa. En muistanut tarkastamatta, mitä se käsitteli (bloggaamista).
Se onkin monen yritysblogin suurin ongelma. Hyvää sisältöä menee hukkaan sen hautautuessa optimoimattoman sivuston syövereihin. Jollei sisältöä jollain lailla luetteloi ja pidä elossa, se kuolee. Ja mitä enemmän sisältöä kertyy, sitä varmemmin näin käy.
Sisältökartta auttaa
Ongelmaan on olemassa kelpo ratkaisu: niin kutsuttu sisältökartta tai -kartoitus (engl. content audit).
Sisältökartta listaa taulukkomuodossa lyhyesti sisällön teeman ja aiheen, avainsanan, linkin, ensisijaisen kohderyhmän, mihin ostoprosessin vaiheeseen sisältö on tarkoitettu, tukeeko tuotettu sisältö yrityksen/toimijan tavoitteita – oikeastaan mitä vain haluat tietää sisällöstäsi. Itse olen myös kirjannut olenko julkaissut blogin aiheesta muuntyyppistä sisältöä kuten infograafeja tai Pinterestin pinnejä ja onko sisältö hakukoneoptimoitua.
Ihan kevyestä ratkaisusta ei kuitenkaan ole kyse. Luettelointia kannattaa nimittäin tehdä samalla, kun uutta sisältöä tuottaa. Sen voi toki tehdä jälkikäteenkin, mutta se on silloin paljon työläämpää – trust me, I know. Olen työstänyt omaa sisältökarttaani tänä talvena ja keväänä enkä ole vieläkään päässyt kaikkia blogini postauksia läpi, vaikka olen pakottanut itseni viiden blogipostauksen minimitahtiin päivässä. On muuten urakka!
Minulla sisällön ”emoaluksena” toimii firman verkkosivusto. Tarkoitan tällä sitä, että sivusto on se pääasiallinen kanava, jossa julkaisen sisältöä, jota sitten jaan somessa. En ole juurikaan tuottanut itsenäistä sisältöä someen – jos olisin, sekin kannattaisi listata sisältökartoituksessa.
Mitä sisältökartoitus kertoo sisällöistäsi
Vaikka sisältökartan tekeminen voi tuntua työläältä, se kannattaa tehdä. Aion omasta sisällöstä selvisi muun muassa seuraavaa:
Suurin osa artikkeleista käsittelee viestintää eri kanteilta, monet itsensä johtamisen perspektiivistä, mutta mukana on myös erinomaisia käytännön vinkkejä viestinnän ja markkinoinnin oto-tekijöille.
Potentiaalisia asiakkaitani kiinnostavat aiheet ovat osittain alihyödynnettyjä, koska ne on julkaistu vain yhdessä muodossa eli blogitekstinä. Infograafit, meemit, videot, oppaat jne. puuttuvat lähes kokonaan. Sisällön rajaaminen ainoastaan tekstimuotoon ei huomioi erityyppisiä oppijoita.
Eri sisältömuotojen puuttuessa hyväkin aihe on saatettu maailmalle ainoastaan kerran, mikä vähentää huomattavasti sisällön elinkaarta ja sitä kautta sen yleisöä.
Kerran julkaistu sisältö, oli se missä muodossa tahansa, on myös tekijälleen se kaikkein raskain: ideaa on ehkä pohdittu pitkään ja hups, se on silmänräpäyksessä käytetty. Aina ei tarvitsisi keksiä uutta, kun samaa teemaa voi hyödyntää uudestaan eri kanavissa ja eri muodossa. Esimerkiksi huomasin että tietyn aiheisista blogipostauksista saan näppärästi koostettua oppaan, jota asiakkaani varmasti arvostavat. Kierrätys kunniaan!
Sisältötyypit ja sisältöjen näkökulma eivät huomioi kaikkia ostoprosessin vaiheita; potentiaalisia asiakkaita kyllä kutitellaan, mutta ei saateta liideiksi asti. Tilanne on hieman parempi ”fanien” kohdalla, mutta voisi lisämyynnin näkökulmasta olla huomattavasti parempikin.
Osassa alkuajan blogikirjoituksia hain selvästi näkyvyyttä omieni parissa – ihan kiva egoani hivelevä juttu, muttei vie pk-yrittäjiä palvelevaa yritystäni lähemmäs sen tavoitteita. Kun juttuja tehdään rajatuin resurssein, häröilyyn ei oikeasti ole varaa.
Vain pieni osa blogikirjoituksista on hakukoneen kannalta optimoitua, eli niiden täyttä potentiaalia ei tule hyödynnettyä.
Sisältökartoitus paljastaa myös sisällön puutteet. Jos tavoite on loistaa jollain tietyllä alalla, sitä saattaakin yhtäkkiä huomata, että jokin tietty osa omasta aihepiiristä jää kokonaan käsittelemättä. Mitä jos se onkin juuri se, joka houkuttelisi asiakkaat sankoin joukoin luoksesi?
Sisältökartta siis tehostaa sisällöntuotantoa. Jos asia alkoi kiinnostaa, laita viestiä niin voin vaikka jakaa käyttämäni taulukkopohjan sinulle. Voimme myös tehdä kartoituksen puolestasi, jos siihen ryhtyminen tuntuu ylivoimaiselta.
Olen pikku hiljaa oivaltanut miksi tämä korona-aika on niin raskasta.
Syynä ei ole etätyö eikä teamssit tai zoomit vaan se, että kaikki päivät ovat toistensa kaltaisia. Ei ole erikseen siivouspäiviä eikä herkutteluhetkiä, perjantaisiideriä tai sunnuntaipaakkelssia. Maanantai ei eroa mitenkään lauantaista kun lounaslenkin jälkeen voi iltapäivän aluksi sujahtaa saunaan oli päivä kumpi tahansa.
Kaupassa käydään pakosta maski naamalla eikä tuttuja tunnista pelkästä katseesta. Kori täyttyy niistä samoista tuotteista kuin aina muutenkin, paitsi että sen siiderin voi juoda jo torstaina. Tai hitto, tiistaina on ihan yhtä hyvä päivä.
Koronassa päivämme ovat sulautuneet ikuisuuden kestäväksi Big Brother -lähetykseksi sillä erotuksella, että ahtaasta karanteeniarjesta ei kukaan putoa pois vaikka miten keräisi yleisön ääniä.
Meitä rasittaa totaalinen virikkeettömyys.
Ei ole teatteria, ei konsertteja, ei illanistujaisia. Ei kirjaston hyllyjen välissä kävelyä ja satunnaisten opusten selailua. Ei yhteisiä lounaita, lasten pelimatkoja, leffakäyntejä irtsareineen tai museokierroksia.
Kun ei ole väittelyitä kavereiden kesken ei myöskään synny tervettä ajatustenvaihtoa tai luonnollista kaikupohjaa ideoille. Metsäpolulla ei synny uutta vaikka miten metsään yksin huutelisi. Tai no ehkä siellä syntyy, mutta nekään ideat eivät jalostu yhtä sukkelaan kun parviäly ei pääse niitä repostelemaan.
Koronassa arki on kärpäspaperissa tarpomista. Eteenpäin haluaisi mennä, mutta eteneminen on niin tahmeaa että se vie kaikki voimat. Jotenkin sitä olisi jo ihan valmis jopa torikahvilan nälkäisten lokkien lähestymisille.
Siispä ehdotankin yhteisiä lounaslenkkejä: laita mulle viestiä, niin soitan sulle. Päivällä ei ole niin väliä, koska teen joka päivä lounastunnilla noin tunnin lenkin, satoi tai paistoi. Lähtö siinä 12–12.30. Jutellaan vaikka viestinnästä tai ihan mistä vaan – pääasia, että saadaan hiukan tuuletettua pääkoppaa. Verkostoidutaan.
Tuttavapiirissäni on kerrassaan erinomainen kersa.
Tällä vilkkaalla mielikuvituksella varustetulla pohdiskelevalla, syvästi tuntevalla pienellä ihmisalulla on mielenkiintoinen tapa. Hän käsikirjoittaa leikkejään ja uniaan.
Jos leikissä tulee solmukohta, eikä kaveri tiedä miten hän siitä etenisi, hän istuu alas läppärinsä eteen ja alkaa nakuttaa tarinaa. Se ja se sankari teki niin ja näin, jolloin tapahtui tätä ja tota ja kas, tapahtumat alkavat vyöryä kuin itsestään.
Joskus käsikirjoittaminen alkaa elää omaa elämäänsä ja leikki onkin sivujuoni. Tai sanotaanko, että leikki tapahtuu siinä kirjoittaessa, eikä sitä enää tarvitse erikseen käydä läpi Lego-ukkeleiden kanssa.
Käsikirjoitus on erinomainen tapa jäsentää ajatuksiaan ja hahmottaa (vaihtoehtoista) todellisuutta. Yrityksen kohdalla sitä voisi käyttää esimerkiksi strategian maalailussa:
Henkilöhahmot ovat yrityksen sidosryhmiä
joilla on erilaisia tarpeita, joita olemme täyttämässä. Tämä on missiomme tai purposemme.
Juoni kertoo mikä on tavoitteemme ja miten me sinne aiomme päästä (visio).
Yllätysmomentit ovat mahdollisia kriisejä, juonenkäänteitä, joihin on hyvä varautua etukäteen. Jos tapahtuukin näin, lopputulema kallistuu tuonne, jos taas käykin noin, päädymme johonkin ihan muualle (skenaarioanalyysi ja riskienhallintasuunnitelma).
Käsikirjoitus ei ole ollenkaan hullumpi työkalu siis. Jännä nähdä jatkaako tällä hetkellä 11-vuotias vastaavalla lailla hahmottamista kasvaessaan. Jotenkin toivoisin että kyllä.
Katsoin viime viikolla Anna Nordbeckin ja Malin Olofssonin erinomaisen ruotsalaisen dokkarin Vaccinkrigarna (Rokotevastaisuuden soturit). Se kertoo rokotevastaisen liikkeen noususta ja kasvusta mittasuhteisiin, jossa globaali kansanterveys on vaarassa.
Ymmärtäisin kiihkoilun ehkä amerikkalaisilta, joilla koulussa ainoina pakollisina aineina on englannin kieli ja Yhdysvaltojen historia. Mutta se että myös minun viiteryhmäni, saman koulujärjestelmän läpikäyneet tolkun ihmiset voivat tässä maassa hurahtaa moiseen salaliittoretosteluun, on täysin käsittämätöntä.
Katsoinkin dokkarin viestijän hattu päässä: millä keinoilla saadaan massat liikkeelle vastaavalla tavalla? Millä herätetään mielenkiinto ja ujutetaan vähintäänkin outoja ajatuksia fiksujen ihmisten mieleen?
Yksilön kokemus tärkeä
Paljastui, että liikkeen vaikuttavuus syntyy tarinoista: aatteen kannattajille on tärkeää kunkin yksilön KOKEMUS, ei se, perustuuko kokemuksesta johtuvat päätelmät tieteeseen vai ei. Itse asiassa koko tutkimus, josta liike sai alkunsa, on sittemmin todettu pätemättömäksi ja tutkimuksen tehnyt tohtori, Andrew Wakefield, on menettänyt oikeutensa toimia lääkärinä.
Wakefield ei ole pystynyt 12 potilaan otannastaan tieteellisesti todistamaan yhteyttä rokotteen ja sairastumisen välillä. Sen sijaan hän puhuu siitä, että kuunteli huolestuneita vanhempia ja antoi heille tunteen siitä, että joku välitti. Toimittajan haastaessa häntä tutkimuksen tuloksista hän tyytyy toistamaan ”The parent’s story is valid”.
Kuulluksi tulemisen kokemus on siis hyvin voimakas luottamusta herättävä tekijä, huolestuneille vanhemmille jopa tieteellistä tutkimusta tärkeämpi.
Vanhemmille tarjolla synninpäästö
Dokumenttisarjassa haastatellaan Christopher Gillbergiä, autismia tutkinutta lasten- ja nuortenpsykiatrian professoria, joka kertoo, että aiemmin autismia pidettiin vanhempien syynä. Tunnekylmät äidit kasvattivat mieleltään järkkyneitä lapsia – mikä syyllisyyden taakka vanhemmille sysättiinkään!
Tästä näkökulmasta Wakefieldin tarjoama selitys sairastumiselle on varmasti otettu avosylin vastaan. Kukaan ei halua kantaa syyllisyyttä lapsensa sairastumisesta ja rokotteesta saatiin helppo syntipukki.
Vanhemmille Wakefieldistä tuleekin näin tarinan (traaginen) sankari joka epätoivoisesti taistelee hyväksi uskomansa asian puolesta. Hänen alistunut asemansa kaltoinkohdeltuna ex-lääkärinä ja tutkijana on omiaan herättämään kohderyhmän sympatiaa. Wakefieldiä pidetäänkin liikkeen parissa jonkilaisena rocktähtenä, jota globaali eliitti pitää sylkykuppinaan.
Tarinan viattomat uhrit ovat tietenkin sairastuneet lapset, kun taas rokotteet ja niiden taustalla häärivä lääketeollisuus ja päättäjät joutuvat pahiksen rooliin. Koossa on kaikki klassisen tarinan ainekset!
Liike puhuu propagandasta, ei viestinnästä
Nordbeck ja Olfsson onnistuivat soluttautumaan amerikkalaisen rokotevastaisen liikkeen sisäpiiriin ja tutustuivat mm. liikkeen somestrategiasta vastaavaan Dana Gormaniin.
Gorman paljastaa miten propagandaa tehdään – sana on Gormanin itsensä käyttämä. Tärkeää on, ettei tietoa etsivälle heti paljasteta kaikkia riskejä, vaan häneen istutetaan epäilyksen siemen. Vanhemmat on saatava epäilemään ovatko he varmasti kaivaneet esiin tarpeeksi tietoa lastensa hyväksi; voisiko esimerkiksi se että lapsi joutuu käyttämään astmapiippua olla rokotteiden syytä.
Pikku hiljaa epäilystä aletaan syventää ja ruokkia klikkiotsikoilla (tyyliin kuvapari, jossa ’ennen’-versiossa on hymyilevä lapsi ja ’jälkeen’-versiossa pienen pieni ruumisarkku). Lopulta vanhempi on koukussa.
Mietin haluaisinko itse kuulla olleeni propagandan kohde – se kuulostaa jotenkin kamalan rumalta. Ihan kuin minua olisi vedetty höplästä. Pidetty tyhmänä. Okei, pyrin omassa työssäni myös vaikuttamaan ja mietinkin pitkään miten se eroaa tästä, paitsi siinä että minun käyttämät keinot eivät ole yhtä härskejä ja tavoite yhtä perverssin nurinkurinen. Antaisinko osaamiseni rokotevastaiseen kampanjaan? En ikinä. Ennemmin pistäisin putiikin ja kiinni ja menisin kunnon töihin.
Miten tähän voisi vastata?
Samalla mitalla, sanoisin.
Tiedeviestinnässä kompastutaan usein siihen, että asiat esitetään kylmänä faktana. Meillä on kuitenkin suuri tarve tarinoille – mitä enemmän tunteita tarinat liikuttavat, sitä vaikuttavampia ne ovat ja sitä paremmin ne jäävät mieleemme. Faktat on helppo ohittaa ja unohtaa, koska ilman kehystarinaa niillä on vaikea herättää tunteita.
Rokoteasiassa ongelmana on, että mitä parempi rokotekattavuus, sitä vähemmän meillä on klikkiotsikkotarinoita kerrottavana. Rokotteet ratkovat taruntatautiongelman niin tehokkaasti, ettei itse ongelman vakavuutta enää hahmota. Tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko tiivistyvät tänään vaarattomaan kirjainlyhenteeseen, emmekä osaa pelätä niiden mahdollisesti aiheuttamia vakavia seurauksia kuten keskushermoston vaurioita, lapsettomuutta, sikiön pysyviä vaurioita tai jopa kuolemaa.
Esimerkiksi New York Times tekee hyvää työtä koronauutisoinnissaan. Lehti pyrkii järjestelmällisesi antamaan kasvot sairaudelle. Kaunis ”Those we’ve lost” -sarja nostaa lyhyillä muistokirjoituksilla esiin koronaan kuolleita ja pitkää covidia sairastavien oireita esitellään henkilökuvilla. Terveydenhoidon tukalaa tilannetta valotetaan ”Death, through a nurse’s eyes” -videolla (itkin #muuten tätä katsoessa).
Päivittäinen lounastaukoni kuluu Hesarin koronatilaston parissa. Jotain jää kuitenkin puuttumaan – keitä lukujen taakse piiloutuu? Ehkä tämän konkretisointi auttaisi jaksamaan jopa kiristyneitä rajoituksia.
