Surullisena olen tänään lukenut Nokian Renkaiden väitetystä testivilpistä. Ajan itsekin Nokialaisilla, koska ostin ”testivoittajat”, poikani ja omaa turvallisuutta ajatellen.
Kuinkas sitten kävikään. Lehdistö esittää, että yhtiö olisi teettänyt testejä varten parempia renkaita, niin erinomaisia, ettei heillä olisi ikinä ollut varaa tuottaa niitä sarjatuotannossa. Syy testirenkaiden sormeiluun löytyy väitetysti voitontavoittelusta, niin yksilö- kuin yhtiötasollakin.
Yhtiö vastaa
Miten yhtiö vastaa syytöksiin? Verkkosivuillaan perjantai-iltaan mennessä hyvin ohuesti. Toimitusjohtaja pyytää kylläkin anteeksi ja kiistää hallituksen päättäneen optio-ohjelmasta, jolla olisi kannustettu testivilppiin. Silmiinpistävää on se, että pari päivää aiemmin, samana päivänä kuin toimitusjohtaja antoi haastattelunsa Kauppalehdelle, yhtiö on muuttanut kannustinohjelmaansa.
Samalla yhtiö myöntää Facebookissa parannelleensa renkaita testejä varten. Postauksessa jopa käytetään sanaa ”vilppi” – tosin vilpillä on tässä kohtaa paranneltu jo valmiiksi erinomaista tuotetta, eli kai sillä niin väliä. Jos tuote on jo valmiiksi erinomainen, vilppi on vain kosmetiikkaa.
Kriisiviestintä rakentaa menetettyä luottamusta
Kriisissä avoimuudella voidaan pelastaa paljon. Avoimella viestinnällä voidaan rakentaa uudelleen perustukset sille luottamukselle, jonka kriisi on romuttanut.
Kriisiviestien sisältö voidaan kuitenkin helposti vesittää.
Vai mitä mieltä olette yhtiön verkkosivuston fiiliskuvasta?
Minussa se ainakin herättää kysymyksen siitä, pitääkö yhtiö vilppiä vastuullisena. Entä voidaanko tässä kohtaa enää puhua ”tinkimättömästä työstä” turvallisen liikkumisen hyväksi? Ja jos hankkii testivoittajan tittelin vilpillä, onko ihmisten turvallisuus silloin todellakin sydämen asia?
Voiko yhtiön kriisiviestintää tämä ristiriidan valossa enää pitää uskottavana?
Kriisissä iso pyörä pyörii. Sen vauhtiin on hypättävä, vaikka päätä huimaisikin. Jos kriisiviestinnässä epäonnistuu, edessä onkin jo paljon vakavampi asia – mainekriisi.