Viestintatoimisto AIO - Viestintäsi tekijä.

6 maaliskuun, 20176 maaliskuun, 2017

Mummon ilahduttamisesta ja painotuotteen kuolemasta

Painotuote tekee vahvaa paluuta

Painotuotteen kuolemaa on hoettu jo useamman vuoden ajan.

Kuolema on jännä asia. Se kuulostaa hyvin dramaattiselta ja lopulliselta.

Kuitenkin, kun kyse on ilmiöistä, mikään ei ole lopullista. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, ilmiöillä on tapana tehdä näyttävä paluu.

Sähkönsininen, pitsiset irtokaulukset, skeittaus, pokémonit, ninjakilpparit, pulputtajat, kaikki ovat ennen pitkää kokeneet uuden tulemisen.

Sähköisessä informaatiotulvassa myös printti on comebackin partaalla.

Yhtäkkiä paperinen esite onkin vastaanottajansa erityisen tehokkaasti huomioon ottava eksoottinen arvotuote.

Elävän elämän esimerkkinä voisi mainita Eläketurvakeskuksen eläkeuudistusviestinnän, jossa tietylle kohderyhmälle lähetettiin painettu esite kotiin kertomaan uudistuksen tuomista muutoksista.

Juuri valmistuneesta tutkimuksesta käy ilmi, että ne, jotka saivat esitteen kotiin kannettuna olivat verrokkiryhmää keskimääräistä valveutuneempia uudistuksen kiemuroista. He myös kokivat uudistuksen positiivisempana. Erityisen vaikuttava esite oli pienempituloisten ja perus- ja keskiasteen koulutuksen saaneilla.

Kanavalla on siis väliä. Ja kohderyhmästä riippuu, mihin kannattaa panostaa, ei siitä, mikä sillä hetkellä on pop.

96v isoäitiään kannattaa ennemmin ilahduttaa syntymäpäivänä puhelinsoitolla, kuin laittamalla Facessa viestiä.

Parhautta on, jos viitsisi ihan käydä moikkaamassa. Meistä ei vielä ole toiseen tulemiseen.

Kuva: FreeImages.com/ Torsten Eismann

22 helmikuun, 2017

Erilaiset oppijat tarvitsevat erityyppisiä sisältöjä

Erilaiset oppijat tarvitsevat erityyppistä sisältöä tiedon omaksumiseen. Pohdiskelin sisällön kierrättämistä tässä muutama päivä sitten.

Kierrätys on järkevää jo siksi, että säästymme sisällöntuottajien suurimmalta vaivalta, eli uusien aiheiden keksimiseltä.

Myös erilaiset oppijat tarvitsevat erityyppistä sisältöä päätöksenteossaan.

Yksityiskohdista kokonaisuuden hahmottamiseen – vai toisin päin?

Jotkut meistä lähestyvät kokonaisuutta yksityiskohtien kautta. Toiset taas kaipaavat helikopterinäkökulmaa kokonaisuuteen, ennen kuin voivat sukeltaa detaljeihin.

Yksityiskohtiin pureutuva analyyttinen oppija on myös erilainen päätöksentekijänä kuin kokonaisuutta tarkasteleva holistinen oppija.

Analyyttinen oppija tarvitsee faktaa ja tietoa päätösten tekemiseen siinä missä holistinen oppija peilaa asioita omiin kokemuksiinsa ja antaa enemmän tilaa tunteelle.

Kuva, teksti vai tekeminen?

Me myös prosessoimme tietoa eri tavalla.

Joillekin oppi kolahtaa kuvien kautta, toiset oppivat kuuntelemalla. Eräiden on vain ihan pakko kokeilla itse.

Usein joku näistä oppimistyyleistä korostuu. Minä en esimerkiksi ole kuullut mitään, ennen kuin olen tweetannut asian eteenpäin 🙂

Teksti, kuva, liikkuva kuva, kaikenlainen tiedon visualisoiminen, pelit, podcastit yms. palvelevat siis hieman erityyppisten oppijoiden tiedon omaksumista.

Kohdataksemme mahdollisimman monen asiakkaan tarpeet, samanteemaista sisältöä kannattaa siis varioida.

Kuva: FreeImages.com/Rodrigo Mattoso

18 helmikuun, 201729 toukokuun, 2019

…entä jos hyödyntäisit sisältöjä uudelleen?

Hyödynnä sisältöjä uudelleen!

Sisällöntuotannossa suurin osa energiasta tuntuu menevän uusien teemojen keksimiseen.

Siis siihen, että mietitään mistä seuraavaksi tehdään juttua.

Entä jos hyödyntäisitkin vanhoja sisältöjä uudelleen?

Tuottaisit samalla teemalla jonkun muun sisällön, kuten asiakkaalle kätevän muistilistan tai vaikkapa somessa hyvin leviävän sitaattikuvan? Meemin? Tai miksei infografia?

Tai jos kerran palastelit sisällön ja teit siitä jonkun kivan kuvan, ehkä siitä voisi painattaa kortin. Tai esitteen, jos haluat tekstillä avata teemaa. Printtihän on tekemässä paluuta. Jos oikein innostut tuottamaan tekstiä, lopputuloksena voi olla julistus. Eikun pamfletti, ne ovat muotia! (etenkin moni-vituisina) Tai kirja!

Vai tuliko kuvia enemmän? Sittenhän sinulla on jo kalvosarja valmiina, ei tarvitse kuin myydä itsensä puhumaan aiheesta.

Entä jaoitko jutun väliotsikolla kappaleiksi? Voisiko jokaisesta väliotsikosta tehdä oman pienen bloginsa? Nanoblogin? Tai hei, vielä parempaa, videopätkän?

Ja jos videoon ryhdyt, viestinhän voisi sanoittaa uudestaan. Räppää se! Tai nyt mä tiedän, laula! Ei kun lausu se sittenkin runona. Tai vaihda mediaa ja höpötä siitä podcast.

Jos olet erinomainen kiteyttäjä, perusviesti voisi toimia iskulauseena. Siitä vaan rintanappeja painattamaan. Miksei muistilehtiöitä? Pipot toimivat talvella kivasti. Heijastimia?

Kahvikuppeja? Kahvia!

Mikä estää? Voit hyvin hyvin hyödyntää sisältöjä uudelleen. Vain mielikuvituksesi on rajana.

16 helmikuun, 201729 toukokuun, 2019

Naposteltava sisältö sulaa helpoiten

Onhan sisältösi valmiiksi palasteltu helposti naposteltavaan muotoon? Kukun sohvalla. Silmät lumpsuvat, mutta tiedän, että jos nyt menen nukkumaan, herään aamuyöstä.

Yritän tarkentaa katseeni läppärin ruudulle. Kirjaimet vilistävät silmien edessä, sumenevat, ja hyppäävät taas yhtäkkiä kirkkaana esiin.

Yritän lukea samaa kappaletta ehkä kolmatta kertaa. En saa kiinni ajatuksesta.

Uudestaan! Keskityn. Yläkerran naapuri aloittaa jokailtaisen konserttinsa. Osaisipa se edes laulaa! Välillä en tiedä kärsiikö se, vai nauttiiko. Paha siitä vinkunasta on sanoa.

Ai niin se artikkeli. Yritän koota itseni.

Havahdun kun pääni retkahtaa. Teksti vilahtaa näkökentästäni jonnekin oikealle. Kädet lipsuvat näppäimistöllä.

Tavaan sanoja. Entä jos yrittäisin tviitata jutun kohokohtia? Saisinko sen ideasta silloin kiinni?

Nousen keittääkseni kupin teetä. Astun lego-palikkaan; niitä on joka puolella. Saakura sentään! Tämä oli joskus siisti designkämppä, taidetta seinillä ja lasiesineitä Artekin raheilla.

Vaan eipä ole enää. Vaasit ja kulhot on siivottu keittiön yläkaappeihin. Taulut roikkuvat edelleen seinillä, mutta niiden täysipainoinen ihaileminen edellyttäisi kuivaustelineen ja kitarakotelon siirtämistä.

Ai niin se tee. Ja teksti. Lego herätti kivasti. Avaisiko jutun pädillä samalla kun juo tiskivuoren vieressä keittiössä teetä?

Naah. Raahustan takaisin sohvalle. Mihin jäinkään? Facessa on käynnissä joku mielenkiintoinen keskustel…

Tuntuuko tutulta? Tällaista lapsiperheen arki on. Miljoona asiaa on pidettävä mielessä. Ja asiat, joita ei tarvitsisi pitää mielessä, tunkevat sinne väkisin.

Miksi sen pitäisi kiinnostaa sisällöntuottajaa? Koska tähän todellisuuteen me tuotamme (meidän mielestä) tärkeää sisältöä. Jotta viestimme menisi perille, sen on siis oltava tarpeeksi yksinkertaista, tarpeeksi palasteltua – mielellään naposteltavaa.

Siinäpä ajateltavaa seuraavaa asiakaskirjettä varten!

7 helmikuun, 201721 toukokuun, 2019

Muutos on helvetillistä – avoimella viestinnällä siitä tulee siedettävää

Muutos on nykypäivän vakio, sanotaan.

Se on klisee, mutta myös totta.

Tiesitkö, että muutoksella on ihan oma anatomiansa, oma rakenteensa?

Muutoksella on oma anatomiansa

Yllä olevan mallin lailla me ensin innostumme, säntäämme kohti uutta, vain jotta jonkun aikaa tutkittuamme asiaa huomaammekin että njaaah, ehkei sittenkään.

JOS pystymme voittamaan tässä vaiheessa iskevän lepokitkan ja maan vetovoiman yhteisvaikutuksen, saatamme taas pikku hiljaa innostua muutoksesta ja saada uutta vauhtia uudistumiseen. Alkaa uusi iloinen ylämäki.

Uuden oppimiseen tarvitaan kuitenkin valtavat määrät energiaa. Muutoksessa pirullisinta onkin se, että joka kerta kun kuvittelee, että ”hei nyt tää etenee”, energia ehtyy, vauhti loppuu ja ollaankin kohta pian taas peruutusvaiheessa.

Tällaisena pimeänä hetkenä pitäisi jaksaa muistaa muutoksen kiertokulku.

Peruuttaminen on raivostuttavaa, turhauttavaa ja ahdistavaakin. Tuntuu ettei mikään koskaan tule valmiiksi, kun asiaa vastustavat kaikenlaiset taukit. Pakki on kuitenkin luonnollinen osa muutosta.

Avoin viestintä saa muutoksen taas liikkeelle

Miten muutokseen sitten saa uutta vauhtia? Niin että ne taukitkin olisivat samassa veneessä kuin sinä?

Esimerkiksi palauttamalla mieleen yhteinen tavoite ja kirkastamalla muutoksen tuoma hyöty organisaatiolle ja yksilölle. Olemalla läsnä ja lähellä, helposti tavoitettavissa.

Hyvään johtamiseen kuuluu myös toisen kuunteleminen ja huolien huomioiminen sekä ratkaisujen tarjoaminen mahdollisissa ongelmatilanteissa. Muutoksessa toimimme usein tunteella ja niitä pitää osata käsitellä oikealla tavalla.

Usein meitä myös pelottaa oman aseman horjuminen tai totutuista rutiineista luopuminen. Muutos kun pitää sisällään myös uuden opettelemista.

Summa summarum, on paljon helpompaa vastustaa muutosta kuin ryhtyä siihen. Muutosvastarinnan voittaminen on kuitenkin mahdollista, jos organisaatiossa uskaltaudutaan avoimeen dialogiin.

Haen tällä en vain tehokasta viestimistä, mutta myös avointa kyseenalaistamista ja kysymistä sekä muutoksen moottoreilta että sen kohteena olevilta. Organisaatiota ja sen jäseniä pitää siis kannustaa aktiivisesti hakemaan keskustelua.

Kokeilaanko tätä ensi kerralla? Ja tehdään pelottavasta ja raskaasta muutoksesta siinä samassa hieman siedettävämpää.

1 helmikuun, 2017

Sponsorointi on liiketoimintaa, jossa sponsori on asiakas

Rahaa se on sponsorirahakin ”Haloo, oisko ylimääräistä kymppitonnia heittää?”

On taas se aika vuodesta, jolloin puhelin pirisee kuumana mattimyöhäisten varainhankkijoiden ollessa liikkeellä epämääräisin sponsorointipyynnöin.

On myös se aika, jolloin lakkaan vastaamasta puhelimeen.

Rahaa se on sponsorirahakin

Harva rahaa pyytävä taho näyttäisi ymmärtävän, että nyt on täysin väärä kohta muistuttaa olemassaolostaan. Budjetit on lyöty lukkoon, samaten toimintasuunnitelmat. Harvassa ovat ne yritykset, joissa enää tänä päivänä on löysää rahaa kuleksimassa.

Ymmärtäkää minut oikein, maailma on pullollaan toinen toistaan jalompia tukikohteita. Mutta että olisin osannut varata juuri tätä nimenomaista hanketta varten 10 000 euroa riihikuivaa viime syksynä budjetointivaiheessa, on kyllä – öö, sanotaanko vaikka näin diplomaattisesti, toiveajattelua.

On myös selvää, ettei minulle 10 000 eurolla riitä ohjelmalehden takakannen 10x30mm logopaikka – sillä hinnalla haluan loistaa parhaimmalla paikalla. Kysyjän hanke on varmasti tärkeä, mutta niin on myös minun näkyvyyteni minulle tärkeässä kohderyhmässä. Ja näkyvyys pitää olla sopuisassa suhteessa sen hintaan.

Luvatun näkyvyyden lisäksi haluan selvän toimintasuunnitelman, mihin lahjoitukseni aiotaan käyttää. Viedäänkö logon julkaisemisesta yli jääneillä rahoilla n-sarjan divarijoukkue saunaan, vai edistetäänkö niillä minulle tärkeitä arvoja, jotka olen asettanut koko lahjoitukseni ehdoksi?

Sponsori on maksava asiakas

Sponsori pitäisi nähdä maksavana asiakkaana. Ja häntä pitäisi palvella sen mukaan.

Monesta kieltäytyneenä antaisin viisi kultaista vinkkiä jokaiselle varainhankkijalle vaalittavaksi. Bonuksena vielä kuudeskin vinkki:

Ajoita soittosi alkusyksyyn, jolloin seuraavan vuoden jipot ja ekstrat ovat suunnitteluvaiheessa. Tässä vaiheessa sponsorin on vielä mahdollista budjetissaan varautua rahalliseen tukeen. Pluspisteitä saat, kun teet heti selväksi tuen kokonaiskustannuksen mahdollisine mainoskuluineen; näin vältytään epämiellyttäviltä yllätyksiltä.
Tutustu mahdollisen sponsorin toimintaan – löytyykö siitä luonnollisia yhtymäkohtia omaan toimintaasi? Arvojen samankaltaisuus voi olla hyvä perusta aloittaa yhteistyö.
Kunnioita sponsorin mielipiteitä – hänhän on tässä kohtaa ostamassa palvelujasi, eli käytännössä hän on asiakkaasi. Unohda kaikenlainen syyllistäminen, kiristäminen ja painostus. Rahoittaja voi kieltäytyä jos haluaa, ja hän tekee sen todennäköisesti siksi, ettei hankkeeseen oikeasti ole rahaa.
Tarjoa aina jotain konkreettista vastikkeeksi, reipasta yhteistä tekemistä, toimivaa näkyvyyttä, (media)kontakteja, osaamistasi, aikaasi…
Selkeä toimintasuunnitelma tuo uskottavuutta. Me täällä yrityksissä teemme bisnestä, me pidämme määrämuotoisista suunnitelmista. Se nimittäin tekee hankkeiden seurannasta älyttömän paljon helpompaa.
Unohda kaikki kikkakolmoset, me tunnemme ne jo: en helly, vaikka miten viäntäisit murretta ja kyllä, meillä seurataan näitä, joten väite siitä, että olemme olleet mukana aiemminkin, on täyttä puppua.

Kiitos. Joten sitten taas, huhtikuun alussa kun kesätapahtumien järjestäjät eivät vielä ole heränneet omalle soittokierrokselleen ja alan taas vastaamaan (satunnaisesti) puhelimeen, palaamma asiaan.

Harjoittelehan noita yllä olevia siksi.

Kuva: Freeimages.com/Miroslav Sárička

29 tammikuun, 201722 toukokuun, 2019

Vittu saatana!

Vaalityö on alkamassa ja tuntuma ensimmäisiin "vittu saatanoihin" otettu.¯¸ — Laskiaspulla palauttaa voimat – jopa hektisen vaalityön jälkeen

Osallistuin tukijoukoissa elämäni ensimmäiseen vaalijippoon eilen.

Kyse oli toritapaamisesta, jossa ehdokkaat olivat kaiken kansan tavattavissa, ja tarjolla oli myös pullakahvit – kuinkas muuten.

Seisoin pöydän ääressä hörppimässä kahviani kun viereeni tuli pieni, selvästikin vihainen (ja humalainen) mies.

”Vittu saatana, noilla on 8 000 palkat ja, ja, ja, saatana, ei sais kiroilla, mutta vittu kun on ihan pakko, sanon nyt kuitenkin vittu saatana, että mulla on saatana 400 euron tulot kuukaudessa”, mies sanoi ja pui vielä vakuudeksi nyrkkiään ilmassa.

Rispaantunut hihansuu tuskin peitti revenneiden käsineiden paljaaksi jättämät ranteet.

En osannut vastata miehelle mitään, oli selvää, että olen häneen verrattuna etuoikeutettu ihan millä mittapuulla tahansa.

”Ottaisitko kahvit, jos tarjoan”, änkytin miehelle ehdokaskaverini kanssa.
”Vittu saatana, tuolla se on ilmaista”, mies sanoo ja huitoo toisen puolueen kahvikojua kohti. ”En varmana ota!”
”Eikun mä voin hakea sulle!”

Se sai miehen lopulta pysähtymään. Hän nosti katseensa, mittaili, siristeli silmiään, kuin ei olisi uskonut näkemäänsä. Uhon takaa pilkisti epävarmuus, pienen ihmisen suuri tuska.

Lopulta hän kysyi ”Ootko vapaa nainen?”

Vastasin etten ollut.

”Vittu saatana, sekin meni ihan vituiksi…!!!”

Uho peitti taas hetken esillä olleen herkkyyden.

”Saanko kuitenkin tulla vielä jutteleen sulle?”
”Tietenkin saat!”

Kaikesta huolimatta, uhosta, erilaisuudesta, pelosta, epävarmuudesta, koen, että löysimme jonkinlaisen yhteyden. Hän sai avautua, ja minä jaksoin kuunnella.

Se on kaiken vuorovaikutuksen perusta.

22 tammikuun, 201721 toukokuun, 2019

Poliittisen retoriikan täyskäännös – valheesta tuli arkea

Valheella on pitkät jäljet – luottamus on politiikassa tärkeää. Politiikassa on aina ollut takinkääntäjiä, väyrysiä, jotka vaihtavat mielipidettä yhtä usein kun me muut alusvaatteita.

Nyt maailman mahtavimman maan johtoon on astunut poliitikoksikin erikoinen persoona, mies jonka koko olemus huokuu oman edun tavoittelua.

Trump ei pelkää valehdella kääntääkseen asiat itselleen sopivaan asentoon. Presidenttiyttä ei ole kuin muutama päivä takana ja jo on mies jäänyt kiinni muutamasta valheesta.

No, se ei varsinaisesti ehkä ollut yllätys. Sama meno on tuttua jo kampanjoinnin ajalta. Kaiken lisäksi Trump on kunnostautunut räksyttämällä kriitikoilleen ja läksyttämällä heitä julkisesti.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että Trump ei näytä olevan ainoa valheisiin turvautuva poliitikko.

Yle esitti lauantaina erinomaisen dokumentin newyorkilaisen Anthony Weinerin vaalikampanjasta hänen pyrkiessään suurkaupungin pormestariksi.

Weiner oli demokraattien kongressiedustaja kunnes jäi kiinni kikkelikuvien (!) lähettämisestä vieraille naisille. Tähdennettäköön se, että kuvissa komeili edustajan oma sukuelin.

Mikäs siinä, mutta kun Weiner oli ja on vielä toistaiseksi naimisissa Hillary Clintonin lähimmän avustajan Huma Abedinin kanssa.

Okei, ihminen on erehtyväinen; kerrankos sitä saattaa erehtyä räpsäisemään kuvan nivusistaan. Ja hups, voihan kuva kiitos nakkisormien karata kenelle vaan Twitterissä. Tiedättekö, kiireessä tekevälle sattuu.

Weiner tosin jäi useamman kerran kiinni seksiviesteistä.

Eikä hän koskaan oikeastaan kantanut vastuutaan teoistaan tai osoittanut katumusta, vaan kävi sanallisesti median ja suuren yleisön kimppuun jos nämä uskalsivat kyseenalaistaa hänen käytöstään.

Miksi tästä kannattaa olla huolissaan?

Molemmissa tapauksissa itse valhe tai valheen kohde on toissijainen. Tärkeää on havaita se nurinkurinen fakta, että meidän on syytä epäillä molempien lähtökohtaisesti valehtelevan.

Trump puhuu vallan palauttamisesta kansalle, kansakunnan yhdistämisestä ja sen suuruuden palauttamisesta. Siinä projektissa luulisi luottamuksen olevan keskeisessä roolissa.

Valheella on pitkät jäljet. Sydän syrjällä saamme seurata miten meidän käy. Luottamuksen pettäminen rapauttaa pahimmassa tapauksessa demokratian perusteita.

Onko meillä siihen varaa?

Kuva: Freeimages.com/Jeremy Brown

19 tammikuun, 201722 toukokuun, 2019

Avoin keskustelu on jokaisen suhteen peruspilareita

Keskustelu on jokaisen suhteen peruspilareita. Tapasin eilen yhden yhteistyökumppaneistamme.

Hän on tuttu vuosien takaa, villistä nuoruudestani.

Vaihdoimme tietenkin kuulumisia. Omia lapsia ei hänelle ollut siunaantunut, mutta kummilapsia sitäkin enemmän, kokonaista kuusi kappaletta.

Puolisokin oli sama kuin lähes neljännesvuosisataa sitten.

Välillä oli kuulemma mennyt paremmin, välillä huonommin, mutta aina kaikesta oltiin selvitty.

Yhteistyökumppani epäili suhteen pelastukseksi koituneen hänen ja puolison välisen avoimen keskusteluyhteyden.

Uskon hänen olevan oikeassa. Avoin keskusteluyhteys on jokaisen (ihmis)suhteemme peruspilari, oli kyse sitten parisuhteesta, ystävyydestä, esimies–alainen-suhteesta, vanhemmuudesta…

Millä me muuten selvitämme erimielisyytemme? Ja jaamme onnen hetkemme?

Käytän sanaa keskustelu, koska se kertoo molempien osapuolten aktiivisuudesta. Molempien pitää tasavertaisena osallistua vuorovaikutustilanteeseen ja olla läsnä. Kun toinen kysyy, toinen vastaa, ja toisin päin; kysyminen on ihan yhtä lailla velvollisuus kuin vastaaminenkin.

Eihän se helppoa ole, ainakaan meille hiljaisuuteen tottuneille suomalaisille. Kun ei oikein ole mitään sanottavaa. Ja mitä se toinenkin aloitteestani ajattelisi? Pitäisi varmaan hulluna.

No joka tapauksessa. Suhde kuin suhde perustuu luottamukseen. Varttivuosisadan luottamusputkeen päästäkseen on pakko hieman joustaa vaikenemisen periaatteistaan.

Suosittelen kokeilemaan.

15 tammikuun, 2017

Ole oma itsesi – tai esitä edes

Olen viettänyt viime päivät analysoiden FB-profiileja.

Monessa jaetaan kohderyhmälleen merkityksellistä sisältöä. Klik-klik, ja potentiaalisen asiakkaan autuas onni on taattu.

Jos siis lukijan todella saa klikkaamaan linkkiä.

Monen postauksen sitoutumisaste eli klikkausten, jakojen ja tykkäysten suhde näyttöihin on nimittäin surkea.

Harva siis jaksaa silmäillä sisältöä sen lähemmin – enkä yhtään ihmettele. Sisältöjä jaetaan poskettoman puisevilla postauksilla.

En ymmärrä – miksi upeat, mahtavat, juuri minun ongelmani täsmäratkaisevat älykkäät sisällöt kääritään harmaan asialliseen vaippaan kanavassa, jossa minä olen viihtymässä?

Missä on nokkelat klikkaamaan houkuttelevat introt, provosoivat kysymykset, tunteisiin vetoavat haasteet, pysähtymään pakottavat visuaalisesti vahvat kuvat?

Missä SINÄ ja elävä persoonasi ovat?

Vasta oma leimasi erottaa sinut ja sisältösi kilpailijan vastaavista – sinä ja uniikki tapasi katsoa maailmaa tuovat lisäarvoa lukijalle.

Sillä lopulta me kaikki perustamme sisältömme samaan faktatietoon. Persoona ratkaisee.

Uskalla olla oma itsesi.

Tai esitä edes.

Kuva: FreeImages.com/rubenshito