Sanallinen vai sanaton viestintä, kumpaa uskomme?

Sanallinen vai sanaton viestintä, kumpaa uskomme?Oletko koskaan saanut palautetta heikoista vuorovaikutustaidoista?

Tai kuka meistä ei olisi joskus saanut. Puhumme mielestämme asiaa ja keskitymme vielä nättiin paketointiinkin, mutta silti jokin menee pieleen.

On ehkä hyvä tietää, että sanat eivät ole se tärkein elementti ilmaisussamme. Jos sanallisen ja sanattoman viestinnän välillä on ristiriita, uskomme enemmän näkemäämme kuin kuulemaamme.

Psykologian emeritusprofessori Albert Mehrabian (UCLA) on tutkinut miten me äänensävyä, kehonkieltä ja sanallisia viestejä tulkitsemalla muodostamme mielikuvan puhujasta. Mehrabian päätteli, että sanat määräävät mielikuvan muodostumista 7 prosenttia, kun äänensävyn painoarvo on 38 ja kehonkielen 55 prosenttia.

Vaikka kyseinen tutkimus keskittyi viesteihin, joissa välitettiin tunnetiloja ja tunteita, ehkä niistä voisi mutulla vetää johtopäätöksiä myös muuhun vuorovaikutukseemme.

Sanat muodostavat vain osan viestinnästämme. Suurin osa tulkinnasta perustuu muuhun kuten asentoon, ilmeisiin ja intonaatioon.

Jos siis saat palautetta huonoista vuorovaikutuskyvyistä, ongelma ei ehkä ole siinä mitä sanot, vaan miten sen sanot.

Sanallisen viestinnän sijaan huomio kannattaa kiinnittää sanattomaan viestintään.

Ihan ensiksi kannattaa opetella hymyilemään. Ja ennen kaikkea katsomaan silmiin kun puhutaan. Se rakentaa luottamusta vieläkin tehokkaammin kuin ääneen lausutut sanat. Peili on tässä hyvä työväline!

Tsemppiä harjoituksiin!

 

Kuva: Freeimages.com/Marco Michelini

Someseuraajien ostaminen tuo suuren yleisön – mutta kannattaako se?

Someseuraajien ostaminen ei tuo aitoa sitoutumista.The New York Times nostaa vasta ilmestyneessä artikkelissaan esiin ajankohtaisen ilmiön, someseuraajien ostamisen.

Somessa on mahdollista ostaa seuraajia – tätä harrastavat esim. julkisuuden henkilöt, jotka eivät muuten ole onnistuneet rakentamaan itselleen suurta yleisöä. Jason Schenker, eräs jutussa haastateltu seuraajia ostanut toteaa, että laaja yleisö on tärkeää uskottavuuden kannalta (”No one will take you seriously if you don’t have a noteworthy presence”).

Yleisöä hankitaan siis uskottavuuden takia. Osasyynä on varmasti myös sisältöjen automaattijaot; bottiarmejalla saadaan näennäisesti isoa liikennettä tilille.

Trafiikki antaa tietysti kuvan laajasta näkyvyydestä. Vaikuttajamarkkinoinnissa tämä on elinehto.

Mutta varmaa on se, ettei feikkiseuraajien generoima liikenne perustu aitoon kiinnostukseen tuotteeseen tai palveluun – tai henkilöön. Haluaisinko, että vaikuttajalle antamani toimeksianto tuotteen tai palvelun promoamisesta sujahtaisi keksityn yleisön jaettavaksi? En usko. Feikkiliikenne ei myöskään luo keskustelua eikä rakenna sitoutunutta fanikuntaa.

Kurjinta tässä on ehkä kuitenkin se, että osa näistä ostoseuraajista perustuu varastetuille some-identiteeteille. Twitterin laiskan feikkitilien screenauksen ansiosta sinäkin voit päätyä botiksi aidon profiilisi lähes identtisellä kopiolla.

Huh. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. Ostoyleisöstä huhutaan myös joidenkin suomalaisten Twitter-käyttäjien kohdalla. Suosittelisin kuitenkin harkitsemaan kahdesti ennen kuin itse ryhdyt someseuraajien ostamiseen; en olisi vakuuttunut uskottavuuden kasvusta, jos suurin osa suomenkielisen tilisi seuraajista olisi ameriikan ihmeitä.

Mikä on suosittelun voima markkinoinnissa?

Kirkastaako Sillanpään käry metamfetamiinin maineen? Mietin tässä mikä on suosittelun voima markkinoinnissa jutussa, jossa kaikkien rakastama, liikennerikkomuksesta kiinni jäänyt viihdetaitelilja kertoo käyttäneensä metamfetamiinia useamman vuoden ajan piikittämällä ja polttamalla.

Metamfetamiinin käyttäjät on tavallisesti esitetty mediassa huumeidenkäyttäjien alimpana kastina. Kristalli näyttäisikin vievän käyttäjänsä jyrkkään alamäkeen (googlaa vaikka faces of meth).

Ongelmaksi muodostuu se, että kyseinen viihdetaiteilija on enemmän tai vähemmän SANKARI, suloääninen tangokuninkaallinen, viihdetaiteilija par excellence.

Ja mitä ihmeellisintä, pyöreäposkinen naapurin poika näyttäisi pysyvän kiinni yhteiskunnan syrjässä vaikka vähän nauttisikin ekstraa. Vähän väliähän tuo näkyy televisiossa pyörähtävän.

Käyttämällä ei siis tarvitse joutua helvettiin – ainakaan heti.

Mikäs sen parempi mainos huonomaineiselle mömmölle? Kun Jartsakin, niin miksen minäkin -teemalla mennään.

Huumekauppiaiden nauraessa partaansa toivon Jarille voimia päästä kuiville. Elämä on varmasti antoisampaa ilman huumeita.

 

Kuva: Freeimages.com/Charles Thompson

Perusteltu muutos on helpompi omaksua

Selaan Twitteriä ja viihdytän itseäni seuraamalla Reijo Ruokasen ja Mikael Jungnerin keskustelua HSL:n lipunmyynnin muutoksista.

Oikeasti pitäisi kaivaa viime vuoden kuitit kirjanpitäjälle.

Twitter kuitenkin vetää puoleensa. Yksittäisiä kertalippuja ei enää saa ostaa ratikkakuskilta eikä konnarilta. Muutosta perustellaan rahalla, lipunmyynnin lopettaminen tuo arviolta jopa 5 miljoonan euron vuotuisen säästön HSL:lle.

Muutos herättää luonnollisesti närää, kaikki muutokset herättävät. Jungner jopa epäilee, että koko arvioitu säästö on hatusta vedetty luku.

Muutos on helpompi omaksua, jos se perustellaan kunnolla.

Näinhän se usein on: joku kaikkitietävä tekee päätöksiä jossain kaukana, päätöksiä, jotka vaikuttavat arkeemme ja joihin emme voi vaikuttaa, valaisematta kaikkia syy-seuraussuhteita päätöksen taustalla.

Syntyy juuri Jungner-tyyppinen päätelmä.

Kuitenkin muutos on tässäkin tapauksessa aivan varmasti perusteltu.

Asiakkaille ei vain jostain syystä ole onnistuttu kertomaan miksi siihen ryhdytään. Raha ei paljoa paina jos kyse on palvelun huononomisesta – tai mielikuvasta, että niin on käymässä.

Ruokanen kuittaa Raidepuolueen jutulla, joka itse asiassa avaa hyvin miksi lipunmyynnistä luovutaan. Kyse on ilmeisesti HSL:n tiedotteesta, koska samansisältöinen uutinen löytyy myös HSL:n sivuilta.

Jungnerkin olisi saattanut muuttaa mieltään hatusta luettuaan jutun.

Muutos on helpompi omaksua, jos sen taustoista viestitään avoimesti ja se perustellaan seikkaperäisesti niille, joita asia koskee. Aina parempi, jos voidaan osoittaa muutoksen edut yksilölle itselleen – viiden miljoonan säästö ei kiinnosta, matka-ajan nopeutuminen sen sijaan kyllä.

Avoimuus on myös päätöksenteossa onnistumisen tae.