fbpx

Hyvä asiakaspalvelu on pieniä tekoja

viikon asiakasviestintäteoksi! Kiitos Elisa!Hyvä asiakaspalvelu on lopulta pienistä asioista kiinni.

Pienistä teoista, jotka saavat asiakkaan tuntemaan itsensä erityiseksi, tai jotka pelastavat asiakkaan päivän.

Tänään kiitos menee Elisalle, joka on kehittänyt hienon tavan muistuttaa unohtuneista veloituksista.

Meillä kodin puhelinlaskut tulevat s-postiin. Ilmeisesti Gmail – vaiko omat nakkisormet? – saattaa sortata sisääntulevan laskuliikenteen suoraan roskiin, ja jollei laskua äkkää etsiä sieltä, niin – voi voi.

Oli miten oli, helmikuun lasku oli jäänyt meiltä maksamatta.

Hyvä asiakaspalvelu on pieniä tekojaAlkuviikosta puhelin piippasi. Sain muistutuksen tarjouksella, josta oli vaikea kieltäytyä; jos maksun suoritti viikon sisään viestistä, sen saattoi tehdä ilman muistutuskuluja.

Sain maksettua laskun heti illalla. Pakko sanoa, että Elisan kannalta tämä oli erityisen hieno veto: asiakkaalta säästyi vaivaa ja harmia. Puhelinoperaattorilta tämä oli varmasti pieni panos, jossa hyödynnettiin olemassa olevaa asiakastietoa ja järjestelmää asiakkaan ongelman ratkaisemiseksi. Voittajakonsepti siis!

Nimeän tämä omavaltaisesti viikon asiakasviestintäteoksi! Kiitos Elisa!

Ai, ai, minkä teit, Perniön Liha!

Perniön Liha teki makkaralle temputSuomalainen elintarviketuotanto on eppunormaalimaisen puhdasta. Koivun ja tähden alla ei harrasteta vippaskonsteja, kananmuniakin voi syödä raakana ja vesijohtovesi ei tapa.

Maailmalla asiat ovat tietenkin toisin. Kiinassa vauvoille juotetaan muovia ja Keski-Euroopassa syödään vanhaa ravuria nautana. Brassit ovat vieneet raakakypsennyksen käsitteen aivan uusille ulottuvuuksille.

Mutta ei meillä, ei, ei.

Paitsi että.

Turun Sanomat uutisoi tänään, että salolaista Perniön Lihaa syytetään ulkolaisen lihan myymisestä kotimaisena.

Eikä siinä vielä kaikki. Yksi valhe johtaa usein toiseen: tässä tapauksessa käyttämättä jääneitä tuotteita on hyödynnetty uusien tuotteiden raaka-aineina.

Vaikka kierrätys olisi miten tärkeää tahansa, makkaran soisi olevan neitseellistä.

Olemme silloin tällöin mökkimatkalla ostaneet paketin Perniöläistä iltapalaksi. Tuote on brändätty onnistuneesti iloisen keltaiseen ulkokuoreen, eikä maussakaan ole koskaan ollut mitään moittimista; viimeksi muutama viikko sitten ahmimme pojan kanssa aivan taivaallista Perniön riistaryynäriä.

Tai niin ainakin paketissa luki. Päivän uutisointi pisti epäilemään oliko se ollenkaan sitä, mitä lupasi.

Brändiuskollisuudessa on kyse lupauksen lunastamisesta. Jos meille kerrotaan, että on juu kotimaista, sen on parempi olla sitä. Koska jos petät luottamuksemme kerran, me alamme tutkimaan muita tarjolla olevia vaihtoehtoja. Petä meidän toisen kerran ja tee vanhoista sotkuista uuttaa pötköä, olet menettänyt meidät asiakkaina. Makkara kun on harvojen päivien herkkua. Voimme hyvin elää ilmankin.

Minkä menitkään tekemään, Perniön Liha!

 

Kuva: FreeImages.com/Frisee Max

Maanantai on toivoa täynnä

Maanantai on toivoa täynnäMoni inhoaa maanantaita.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi.

Maanantaihan on päivistä parhain: lupauksia täynnä, valoisa, energinen.

Maanantai on toivoa täynnä. Torstai sen sijaan on viikon väsynein päivä: lähes, muttei ihan vielä viikonloppu. Kiusallisen kaukana siis. Jotenkin jopa ylimääräinen.

Maanantaissa taas on draivia. Levänneenä on hyvä tarttua asioihin, niin uusiin kuin niihin pöydänkulmalle asumaan jääneisiinkin. Maanantaina hommat hoituu.

Sieltä se kattojen yli pilkisti tänäänkin. Maanantai <3

Moderni kerronta etenee valon nopeudella – pysymmekö mukana?

Moderni ilmaisu on tempoltaan intensiivistä.Kävimme tänään elokuvissa pojan kanssa. Näimme uusimman Lego Batman-elokuvan.

Olin hengästyä jo ensimmäisillä minuuteilla – vauhti oli niin hurjaa: räjähdyksiä, välähdyksiä, huimia kaarroksia lentävällä vempeleellä Gotham Cityn pilvenpiirtäjien ympärillä, värejä; älyttömän paljon kaikkea ihan hurjalla tempolla tykitettynä.

Ja ääniä, paljon kovia ja yllättäviä ääniä!

Huh.

Muistelin oman lapsuuteni suuria elokuvia; ET:tä, Annieta, alkuperäisiä Ghostbusterseja. Gremlinsejä. Vähän vanhempana nähtyjä Poliisiopistoja, Top Gunia ja Beverly Hills kyttää.

Kerronta oli huomattavasi leppoisampaa silloin. Ja jollain lailla ohuempaa, suoraviivaisempaa tai litteämpää – miten sitä kuvailisi – puhtaampaa ehkä, ilman aisteja kuormittavaa informaatiotulvaa.

Yritimme itse asiassa jouluna katsoa jonkun sen aikakauden suuren komedian. Siitä ei tullut mitään, tylsistyimme jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen (taisi muuten juuri olla Eddie Murphyä).

Kerronta on muuttunut. Tempo on paljon intensiivisempi nyt kuin vielä muutama kymmennen vuotta sitten. Nykylapset kasvavat ihan erityyppiseen ilmaisuun kuin mihin me kasvoimme.

Se pistää miettimään. Miten 100 lasissa -tyyppinen elokuvakerronta vaikuttaa muussa mediassa tapahtuvaan tiedonvälitykseen kuten kirjoittamiseen? Vai vaikuttaako mitenkään? Kirjoitetaanko jatkossa enää mitään 140 merkkiä pidempää? Vai onko Twitter tulevaisuuden novelli? Jaksaako kukaan enää lukea?

Mitä  tapahtuu ajattelemiselle, jos kaikki tapahtuu valon nopeudella?

Miten tärkeä tieto (äänestämisestä–verojen maksamisesta–rokottamisesta–sosiaaliturvasta–oikeuksista yms yms) saadaan välitettyä nuorille, jos kukaan ei jaksa keskittyä?

Miten me tavoitamme toisemme jatkossa?

Ja pysymmekö kaikki mukana?

Tajunnanvirta syö lukuilon – 5 vinkkiä hyvään tekstiin

Kuohuava tajunnanvirta vie lukuilonHesarissa pohdittiin viikonloppuna erityyppisiä lukijoita.

Laiska osuu ehkä lähimmäs sanana kuvaamaan minun lukemistani.

Haluan lukiessa päästä nopeasti asiaan. Teksti saa herättää ajatuksia, olematta kuitenkaan itsessään niin monimutkainen, että joudun miettimään tekstin ja kerronnan rakennetta kesken lukemisen. Rakastan vaivattomasti soljuvaa tarinaa, flowta.

Janoan selkeyttä. Jutun pointin pitää olla kristallinkirkas. Jollei se ole, koen, ettei kirjoittaja itsekään ole tiennyt, mitä haluaa sanoa. Hänellä vois myös olla vakavia hahmottamiseen liittyviä ongelmia.

Joka tapauksessa, jollei ole mitään sanottavaa, tekstin tuottaminen luettavaksi on ajan varastamista toiselta.

Tajunnanvirrasta saan hengenahdistusta. Fiktiossa siedän jaarittelua, jos se edistää loppuhuipentumaa jollain lailla. Faktatekstissä se on murhaa.

Ei sillä, kyllä minäkin osaan nauttia kielestä. Minua viehättää ajatus ymmärtämisestä, joten googlailen minulle vieraita sanoja ja ilmiöitä. Erityisen viehtynyt olen murresanoista – pohojalaasista etenkin, juuristani johtuen.

Miksi näin?

Koska olen väsynyt. Ja minulla on kiire. Aika ei riitä, jos joudun tavaamaan kappaleita pöytäkirjassa tai kollegan blogissa. Saati työohjeessa.

Näin kirjoitat hyvää tekstiä

Jokainen meistä pystyy kirjoittamaan hyvää tekstiä, kunhan muistaa muutaman tärkeän pointin. Eli:

  1. Määrittele päämääräsi – mitä haluat lukijan oivaltavan jutustasi
  2. Etene etapeissa – mitä lukijan on ymmärrettävä, jotta hän ymmärtäisi myös loppupäätelmäsi
  3. Pidä teksti rakenteeltaan yksinkertaisena – palvele lukijaa soljuvalla lukuergonomialla
  4. Älä hämmennä vaikeaselkoisilla sanavalinnoilla
  5. Kirjoita omalla tunnistettavalla tyylillä.

Muna vasemmassa kädessä konteksti kirkkaaksi

Konteksti on kaikki kaikessa!Konteksti on kaikki kaikessa.

Asiayhteydestään irrotettu lause tai ajatus voi muuttaa täysin merkitystään.

Vai mitä sanotte tästä:

”Ota muna vasempaan käteen.”

Mmm. Keittiö- vai makkarihommia, mitä veikkaatte?

”Varo, ettei munaketju kierry.”

Hetkinen. Mikä on munaketju? Liittyykö pääsiäiseen vai kananmunien tuotantoon? Miten tuotantoprosessi voi kiertyä?

”Muotoile muna käsin mieleiseen muotoon.”

Ehkä sittenkin leivontaan liittyvää?

”Voit tässä kohtaa käyttää hakaneuloja pitämään munat kurissa.”

…vai sittenkin jotain härskiä?

Joko arvaat mistä on kyse?

No virkkauksesta tietenkin.

Täysin päivänselvää kun asia on tuttu.

Vain sinulla on sisällöntuottajana täydellinen kuva sisällöstä ja kontekstista, jossa sen pitäisi näyttäytyä. Vastaanottaja tulkitsee omien kokemustensa kautta. Kontekstin kirkastamiseen kannattaa panostaa – älä oleta, että vastaanottaja ymmärtää.

Ei se kuitenkaan ymmärrä. Ja silläkin voi olla vilkas mielikuvitus.

Ehdokkuus antaa luvan nälviä – miksi?

#kuntavaalit2017

Kunnallisvaalit lähestyvät. Sadat toiveikkaat ovat ehdolla yhteisiä asioitamme hoitamaan.

Kuten myös eräs ystäväni.

Hän käy kampanjaansa pääasiassa Facebookissa.

Profiili on avoin, kuten vaaliprofiilin pitääkin olla, eli kuka tahansa voi antaa palautetta ja kommentoida postauksia.

Odotimme kampanjan alkumetreillä lämminhenkistä keskustelua, kysymyksiä, ehkä haasteitakin.

Mitä tuli? Kysymyksiä ja haasteita kyllä, mutta keskustelua ei senkään vertaa.

Sen sijaan sarkastista vittuilua ja ehdokkaan kykyjen vähättelyä. Panettelua.

Huvittavinta on, että hapokkaimmat kommentit tulevat toisilta ehdokkailta. Silti samat kommentoijat kehuvat kampanjaa torilla.

Mikä meitä vaivaa? Ehdokkaathan haluavat päästä päättämään yhteisistä asioista – meidän äänestämään nipinnapin jaksavien laiskamatojen puolesta.

Ja me vain vittuilemme heille?

Mikä järki siinä on?

Miksi ylipäänsä vittuilla? Osaatko sanoa?

Mummon ilahduttamisesta ja painotuotteen kuolemasta

Painotuote tekee vahvaa paluuta

Painotuotteen kuolemaa on hoettu jo useamman vuoden ajan.

Kuolema on jännä asia. Se kuulostaa hyvin dramaattiselta ja lopulliselta.

Kuitenkin, kun kyse on ilmiöistä, mikään ei ole lopullista. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, ilmiöillä on tapana tehdä näyttävä paluu.

Sähkönsininen, pitsiset irtokaulukset, skeittaus, pokémonit, ninjakilpparit, pulputtajat, kaikki ovat ennen pitkää kokeneet uuden tulemisen.

Sähköisessä informaatiotulvassa myös printti on comebackin partaalla.

Yhtäkkiä paperinen esite onkin vastaanottajansa erityisen tehokkaasti huomioon ottava eksoottinen arvotuote.

Elävän elämän esimerkkinä voisi mainita Eläketurvakeskuksen eläkeuudistusviestinnän, jossa tietylle kohderyhmälle lähetettiin painettu esite kotiin kertomaan uudistuksen tuomista muutoksista.

Juuri valmistuneesta tutkimuksesta käy ilmi, että ne, jotka saivat esitteen kotiin kannettuna olivat verrokkiryhmää keskimääräistä valveutuneempia uudistuksen kiemuroista. He myös kokivat uudistuksen positiivisempana. Erityisen vaikuttava esite oli pienempituloisten ja perus- ja keskiasteen koulutuksen saaneilla.

Kanavalla on siis väliä. Ja kohderyhmästä riippuu, mihin kannattaa panostaa, ei siitä, mikä sillä hetkellä on pop.

96v isoäitiään kannattaa ennemmin ilahduttaa syntymäpäivänä puhelinsoitolla, kuin laittamalla Facessa viestiä.

Parhautta on, jos viitsisi ihan käydä moikkaamassa. Meistä ei vielä ole toiseen tulemiseen.

 

Kuva: FreeImages.com/ Torsten Eismann