fbpx

Pari sanaa kääntämisestä

Avonaisia kirjoja

Olen urani aikana saanut kääntää lukuisia erilaisia tekstejä eri kielistä eri kielille, yleensä kamalassa kiireessä hutkien, deadlinea venyttäen.

Haluaisin tähdentää, että kääntäminen on ihan oma taitonsa, ja vaatii aikaa onnistuakseen optimaalisesti.

Kyllä, käännöksiä voi myös tehdä koneellisesti, mutta jollei sinulla ole tukku rahaa käytettävissä, niiden laatu on vielä heikko.

Ihmiskääntäjä on oman alansa ammattilainen ja tehdäkseen työnsä laadukkaasti, hänelle pitää suoda työrauha. Kiireessä ei ammattilaiseltakaan synny priimaa. Melkein priimaa ehkä, hyvässä tapauksessa, mutta se terävin kärki jää mitä todennäköisimmin uupumaan.

Et varmaankaan halua kampanjasi kieliversioiden kärsivän huonosta suunnittelusta. Kiire on nimittäin suurimmaksi osaksi huonoa suunnittelua. Jos mielit tehdä laadukkaita kieliversioita, käännöksille on syytä varata aikaa.

Mumbo jumbo on sitä myös käännöstekstissä

Kääntämisen suurimmaksi haasteeksi laskisin kuitenkin heikkolaatuiset alkuperäistekstit, vaikka tiukka aikataulutus vaikeuttaakin työtä.

Tekstin puutteet paljastuvat nimittäin viimeistään siinä kohtaa, kun sitä aletaan kääntää toiselle kielelle: vaikka alkuperäinen kirjoitus kuullostaisikin hienolta ja ajanmukaiselta ja viljelisi tuttuja muotitermejä (!), ajatuksen hähmäisyyden kyllä huomaa heti. Tyhjät sanasalaatit, lausekyhäelmät ja puolitiehen jääneet pohdiskelut ovat tyhjiä myös käännöksessä, ja jollei kirjoittaja tarjoa selkeää ajatuspolkua, ei kääntäjäkään sitä löydä.

Oikein kaoottisen tekstin äärellä minulle on kääntäjänä herännyt kiusaus korjata tekstiä käännöksessä. Se taas herättää eettisen kysymyksen: saako niin tehdä? Teksti on aina kirjoittajansa lapsi, olkoonkin shaibaa. Mikä oikeus kääntäjällä on lopulta sorkkia sitä? Ja jos valitsisikin sorkkimisen, mistä voi olla varma, että on ymmärtänyt korjata oikein?

Kovin ihmeellistä ei siis saa aikaan, jos lähtökohta on huono. Heikkolaatuinen käännös ei siis välttämättä ole kääntäjän ammattitaidon puutetta (tai edes kiireellisen aikataulun syytä), vaan kuvastaa alkuperäistekstin vajaavuutta. Käännöksellä on lähes mahdotonta pelastaa huonoa tekstiä.

Lue Aion lisää tarjoamista käännöspalveluista täältä!

Kuva: Pexels