fbpx

Omista sisältösi!

Some-kanavien logoja puhelimen näytöllä. Omaa näkyvyyttään ei kannata jättää vain some-jättien armoille.

Eilinen Facebookin käyttökatko oli hyvä muistutus siitä, että organisaation pitää omistaa oma sisältönsä – kaikkea sisällöntuotantoaan ei kannata laittaa somen varaan.

Tarkoitan sisällön omistamisella sitä, että kun julkaiset jotain ison sisältökonglomeraatin kanavissa, olet täysin konsernin toiminnan – tai toimimattomuuden? – armoilla. Entä jos kanava myydäänkin tai käyttöehdot muuttuvat niin, ettet enää halua/voi käyttää palvelua? Mitä sisällöllesi ja näkyvyydellesi tapahtuu siinä kohtaa?

Näenkin oman sivuston eli oman median kultaakin kalliimpana sisällön ”emoaluksena”, johon parhaimmat ideat kannattaa säilöä. Some on sivuston sisällöntuotannon hyvä mauste ja jatke. Ja luonnollisesti erinomainen keskustelualusta, koska sillä pääsee lähemmäs asiakasta.

Sisällöntuottaja salaa toivoi illalla sohvalla maatessaan, että olisipa FB-maailmassa hiljaista vielä tänäänkin. Tulisi vapaapäivä jatkuvasta pöhinästä ja ideoinnista.

Joskus on ihan hyvä olla hiljaa. Ja tylsistyä. Silloin syntyvät ne kirkkaimmat ideat.

Kuva Pexels / Tracy Le Blanc

Testasimme näppärimmät työkalut pk-yrityksen markkinointiin ja viestintään

pk-yrityksen markkinointiviestinnän tarpeisiin on tarjolla monta edullista ja jopa ilmaista työkalua

Harvalla pk-yrityksellä on varaa satsata suuria summia markkinoinnin ja viestinnän työkaluihin.

Ei tarvitsekaan, sillä tarjolla on monta edullista ja jopa ilmaista työkalua polttavimpaan tarpeeseen! Alla testaamamme ja hyväksi toteamamme palvelut.

Canvalla tuotat näyttävää visuaalista materiaalia

Selaimessa toimiva Canva on näppärä työkalu pk-yrityksen visuaalisen materiaalin suunnitteluun.

Palvelu tarjoaa valmiita kuvapohjia yleisimpiin sosiaalisen median palveluihin sekä infograafeihin, esityksiin ja eri painomateriaaleihin. Suunnittelutyön apuna on kattavan kuva- ja ikonipankki, jonka lisäksi siihen voi ladata myös omaa materiaalia kuten logoja ja kuvia. Olen itse esimerkiksi ladannut lisää ikonitarjontaa erinomaisesta The Noun Projectista, kun Canvan oma kuvasto on käynyt ahtaaksi.

Canvasta on olemassa kaksi versiota, ilmainen ja maksullinen. Pärjäsin sivutoimisena aiona erinomaisesti ilmaisversiolla jonkun aikaa, mutta nälän kasvaessa olen siirtynyt maksulliselle puolelle huokeaan 120 dollarin vuosihintaan.

Teen käytännössä kaikki Aion matskut Canvalla. Instagramiin olen jo muutaman vuoden ajan värkännyt joulukalenterin Canvan peruselementeillä – täyttää muuten kivasti syksyn askartelutarpeet! Tuotoksiini voi tutustua mm. Canvassa tai Instassa.

Facebookin Creator Studiolla päivität myös Instagramia

Facebook tarjoaa Creator Studiolla oivan työkalun Facebook- ja Instagram-päivitysten tuottamiseen, julkaisuun ja seurantaan. Työkalu on ilmainen ja kaikkien sivuja hallinnoivien käytössä.

Se mitä Creator Studiossa näet, riippuu siitä roolista, mikä sinulle on FB-sivulla annettu. Laajoilla oikeuksilla pääset mellestämään oikein kunnolla: voit luoda sisältöjä, seurata tilastoja, vastailla yleisösi viesteihin… Herkkuna mainittakoon äänikirjasto, jonka klippejä voi hyödyntää omien videoiden julkaisemisessa

Erityisen kätevänä pidän Instagram-postausten ajastamista. Muissa palveluissa ajastaminen tarkoittaa kännykkään tulevaa muistutusta materiaalin julkaisemisesta. Jo tämän takia Creator Studioon kannattaa tutustua!

Metricool seurantaan

Seuranta on monen pk-yrityksen haaste. Silti tekemisen tehoja on hyvä seurata – jos mikään ei herätä vastakaikua kohderyhmässä, joko tehdään vääriä asioita, tai oikeita asioita väärällä tavalla.

Eri toimien tehokkuutta voi seurata eri kanavissa. Se on kuitenkin hyvin työlästä ja vaatii usein datan poimimista käsin.

Otin itse Metricoolin käyttöön tässä aiemmin syksyllä, ja olen ollut suht tyytyväinen näkemääni. Plussia palvelussa on havainnollistavat kaaviot, sisältöjen ajastaminen (paitsi siis Instagram) ja kilpailijaseuranta. Huvittavana detaljina mainittakoon se, että palvelu näyttää uusien seuraajien lisäksi myös ne tilit, jotka ovat lakanneet seuraamasta sinua. Some-tilien lisäksi Metricoolin voi laittaa seuraamaan oman verkkosivun kävijädataa.

Miinusta on se, että pdf-raportteja ei saa ilman maksullista tiliä. Ilmaiseen tiliin ei myöskään saa liitettyä LinkedInä. Näistä puutteista huolimatta Metricool on pk-yrityksen käyttöön kelpo työkalu sekin.

Työn iloa!

Kuva: Pexels.com/Pixabay

Ole oma itsesi – tai esitä edes

Uskallatko olla oma itsesi?Olen viettänyt viime päivät analysoiden FB-profiileja.

Monessa jaetaan kohderyhmälleen merkityksellistä sisältöä. Klik-klik, ja potentiaalisen asiakkaan autuas onni on taattu.

Jos siis lukijan todella saa klikkaamaan linkkiä.

Monen postauksen sitoutumisaste eli klikkausten, jakojen ja tykkäysten suhde näyttöihin on nimittäin surkea.

Harva siis jaksaa silmäillä sisältöä sen lähemmin – enkä yhtään ihmettele. Sisältöjä jaetaan poskettoman puisevilla postauksilla.

En ymmärrä – miksi upeat, mahtavat, juuri minun ongelmani täsmäratkaisevat älykkäät sisällöt kääritään harmaan asialliseen vaippaan kanavassa, jossa minä olen viihtymässä?

Missä on nokkelat klikkaamaan houkuttelevat introt, provosoivat kysymykset, tunteisiin vetoavat haasteet, pysähtymään pakottavat visuaalisesti vahvat kuvat?

Missä SINÄ ja elävä persoonasi ovat?

Vasta oma leimasi erottaa sinut ja sisältösi kilpailijan vastaavista – sinä ja uniikki tapasi katsoa maailmaa tuovat lisäarvoa lukijalle.

Sillä lopulta me kaikki perustamme sisältömme samaan faktatietoon. Persoona ratkaisee.

Uskalla olla oma itsesi.

Tai esitä edes.

 

Kuva: FreeImages.com/rubenshito

Facebook vai Twitter – siinäpä kysymys!

Ja jos vastaan kysymykseen suoraan, niin molemmat. Olen nimittäin sitä mieltä, että Facebookilla ja Twitterillä on eri käyttötarkoitukset.

Seurasin alkuviikosta Twitterissä keskustelua siitä, kumpi parempi, FB vai Twitter. Molemmilla palveluilla oli luonnollisesti omat vankat kannattajansa. Twitter-fanit tosin olivat kanavasta riippuen ehkä yliedustettuina 🙂

Minä lukeudun visertäjiin. Ei sillä, ettenkö myös käyttäisi Facebookia; siellä on kiva käydä tykkäämässä kaverin lomakuvista tai naureskella hauskoja videopätkiä, mutta harvemmin olen törmännyt analyyttiseen keskusteluun FB:ssa.

Tykkäyksiä saattaa kyllä tulla, mutta muutamaa kysymystä lukuunottamatta keskustelu on yleensä hyvin niukkaa. Sitä taas syntyy Twitterissä useinkin – vaikka sanottavan on mahduttava 140 merkkiin.

Twitterin laaja paneelikeskustelu…

Twitterissä minua viehättää etenkin keskusteluun osallistuvan yleisön laajuus. Koskaan ei tiedä kuka nappaa kommenttiisi. Käytännössä voit jutustella kenen kanssa tahansa. Maailma ikään kuin pienenee, kaikki ovat ulottuvillani.

Usein vaihdan Twitterissä ajatuksia oman alani asiantuntijoiden kanssa. Ja toki monen muunkin; se tuokin keskusteluun useita eri sävyjä ja laajentaa parhaimmassa tapauksessa näkökulmaa.

Twitterissä seuraamiseni onkin hyvin laajaa. Mukaan mahtuu paljon politiikan konkareita, viestijöitä, yhteiskuntavaikuttajia, isiä, äitejä, opiskelijoita, työssäkäyviä, yrittäjiä, oloneuvoksia… kaikenlaista mielenkiintoista. Muutama brändikin. Hyppään keskustelusta toiseen sen mukaan missä on vilkkain pöhinä minua kiinnostavasta aiheesta. Ja niitä on paljon!

…vai Facebookin luokkakokous?

Facebookini taas muistuttaa enemmän luokka- tai sukukokousta, siellä saan korkeintaan lähipiiriin lämpeämään. Käyttöni on konservatiivista, Facebook on minulle hyvin henkilökohtainen kanava.

Liikun FB:ssa siksi paljon pienemmissä piireissä kuin Twitterissä. Jo profiilini on viritetty niin, ettei siihen lähipiiriin kuulumattomat pääse tutustumaan. Kavereiksi hyväksyn yleensä vain niitä ihmisiä joiden kanssa koen saavuttaneeni jotain syvempää kuin työpaikan kahviautomaatilla vaihdetun nopean moi-moin.

Lyhyesti molemmat palvelut täydentävät toisiaan. Twitter on minulla keskustelua varten, Facebook yhteydenpitoa varten.

Kumpi on sinun suosikkisi? Kumman valitset, Twitterin kuuman paneelikeskustelun vai Facebookin tutun ja turvallisen luokkakokouksen? Kaipaatko kunnon väittelyä vai janoatko peukkuja?